Opettaako Raamattu jälleensyntymistä?

TOISTA

Raamattu vastaa

Ei opeta. Raamatussa ei ole sanaa ”jälleensyntyminen” eikä edes ajatusta siitä. Usko jälleensyntymiseen perustuu opetukseen, jonka mukaan sielu on kuolematon. a Raamattu kuitenkin opettaa, että sielu on koko ihminen ja on näin ollen kuolevainen (1. Mooseksen kirja 2:7; Hesekiel 18:4). Ihmisen olemassaolo päättyy, kun hän kuolee (1. Mooseksen kirja 3:19; Saarnaaja 9:5, 6).

Mitä eroa on jälleensyntymisellä ja ylösnousemuksella?

Raamatun opetus ylösnousemuksesta ei perustu sielun kuolemattomuuteen. Ylösnousemuksessa ihmiset, jotka ovat kuolleet, herätetään jälleen eloon Jumalan voimalla (Matteus 22:23, 29; Apostolien teot 24:15). Ylösnousemuksen saavilla on toivo elää uudessa maassa kuolematta enää koskaan (2. Pietarin kirje 3:13; Ilmestys 21:3, 4).

Vääriä käsityksiä jälleensyntymisestä ja Raamatusta

Käsitys: Raamattu sanoo, että Johannes Kastaja oli jälleensyntynyt Elia.

Tosiasia: Jumala kertoi ennalta: ”Minä lähetän teille profeetta Elian”, ja Jeesus sanoi, että tämän ennustuksen täytti Johannes Kastaja. (Malakia 4:5, 6; Matteus 11:13, 14.) Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että Johannes Kastaja olisi ollut jälleensyntynyt Elia. Johannes itse sanoi, ettei hän ollut Elia (Johannes 1:21). Sen sijaan Johannes teki samankaltaista työtä kuin Elia: hän julisti Jumalan sanomaa, jonka oli tarkoitus saada ihmiset katumaan (1. Kuninkaiden kirja 18:36, 37; Matteus 3:1). Johannes myös toimi ”Elian hengessä ja voimassa”, eli hän oli profeettana mahtava ja voimakas kuten Elia (Luukas 1:13–17).

Käsitys: Raamattu käyttää jälleensyntymisestä ilmausta ”syntyä uudelleen”.

Tosiasia: Raamattu osoittaa, että uudelleen syntyminen on hengellistä ja tapahtuu silloin, kun ihminen on elossa (Johannes 1:12, 13). Tämä uudelleen syntyminen ei ole väistämätön seuraus ihmisen menneistä teoista vaan Jumalalta tuleva siunaus, joka antaa ainutlaatuisen tulevaisuudentoivon (Johannes 3:3; 1. Pietarin kirje 1:3, 4).

a Usko kuolemattomaan sieluun ja jälleensyntymiseen juontaa juurensa muinaisesta Babylonista. Myöhemmin intialaiset filosofit loivat karman opin. Teoksessa Britannica Encyclopedia of World Religions (s. 913) sanotaan, että karma on ”syyn ja seurauksen laki, jonka mukaan se, mitä joku tekee nykyisessä elämässä, vaikuttaa seuraavaan elämään”.