USKALIAS tutkimusmatkailija ei ollut uskoa silmiään. Keskellä algerialaista autiomaata kohosi roomalainen riemukaari osittain hiekkaan hautautuneena! Kun skotti James Bruce vuonna 1765 teki tämän löydön, hän ei tiennyt seisovansa suurimman Pohjois-Afrikkaan rakennetun roomalaisen siirtokunnan raunioiden päällä. Kyseessä oli muinainen Thamugadin kaupunki, jota nykyään kutsutaan Timgadiksi.

Yli sata vuotta myöhemmin, vuonna 1881, ranskalaiset arkeologit alkoivat tehdä kaivauksia Timgadin hyvin säilyneillä raunioilla. Heidän näkemyksensä mukaan kaupungin asukkaat olivat olleet varakkaita ja eläneet ylellisesti, vaikka alueen ympäristö on karua ja hedelmätöntä. Miksi roomalaiset rakensivat vauraan siirtokunnan sellaiseen paikkaan? Entä mitä voimme oppia tästä muinaisesta kaupungista ja sen asukkaista?

Kun roomalaiset ensimmäisellä vuosisadalla eaa. laajensivat valtaansa Pohjois-Afrikassa, osa paimentolaisheimoista vastusti heitä raivoisasti. Miten roomalaiset onnistuisivat vakiinnuttamaan alueelle rauhan? Aluksi Pohjois-Afrikassa toimivan legioonan (Legio III Augusta) sotilaat rakensivat useita linnoitettuja leirejä ja vartiointipisteitä nykyisen Pohjois-Algerian laajalle vuoristoalueelle. Myöhemmin he käyttivät toisenlaista keinoa ja perustivat Timgadin kaupungin.

Virallisesti Timgad rakennettiin asuinpaikaksi entisille sotilaille, mutta todellisuudessa kaupungin rakentamisen tarkoituksena oli heikentää paikallisten heimojen vastarintaa. Tämä suunnitelma onnistui. Timgadin vauras elämäntyyli alkoi houkutella niitä paikallisia ihmisiä, jotka kävivät kaupungissa myymässä tuotteitaan. Koska Timgadin asukkaiksi hyväksyttiin ainoastaan Rooman kansalaisia, monet alueen alkuperäisväestöstä liittyivät 25 vuodeksi legioonan sotilaiksi ja hankkivat näin Rooman kansalaisuuden itselleen ja pojilleen.

Kaikki afrikkalaiset eivät kuitenkaan tyytyneet pelkkään Rooman kansalaisuuteen, vaan jotkut etenivät lopulta huomattaviin asemiin Timgadissa tai muissa roomalaisten siirtomaakaupungeissa. Roomalaisten ovela suunnitelma paikallisväestön sulauttamiseksi onnistui niin hyvin, että vain viisikymmentä vuotta kaupungin perustamisen jälkeen suurin osa Timgadin asukkaista oli syntyperältään pohjoisafrikkalaisia.

Miten roomalaisten onnistui houkutella syntyperäiset asukkaat puolelleen niin nopeasti?  Ensinnäkin kaikkia kansalaisia pyrittiin kohtelemaan tasa-arvoisesti, roomalaisen valtiomiehen Ciceron opettaman periaatteen mukaisesti. Maa jaettiin tasan roomalaisten veteraanien ja afrikkalaista syntyperää olevien kansalaisten kesken. Kaupunki oli suunniteltu siten, että neliön muotoisten asuinkorttelien kukin sivu oli 20 metriä pitkä ja niiden välissä kulki kapea katu. Asukkaat olivat epäilemättä tyytyväisiä tällaiseen tasapuolisuuteen ja järjestyksellisyyteen.

Kuten monissa roomalaisissa kaupungeissa oli tapana, vilkkaina markkinapäivinä kaupunkilaiset kohtasivat torilla, missä he saattoivat kuulla viimeiset uutiset tai kenties pelata erilaisia pelejä. Lähialueiden karujen vuoristojen asukkaat varmaankin kuvittelivat itsensä käyskentelemässä pylväskäytävien varjossa, suojassa päivän paahteelta. Tai kenties he haaveilivat rentoutuvansa ilmaisissa kylpylöissä, joissa vesi solisi rauhoittavasti. Ehkä he näkivät itsensä lepäämässä virkistävien suihkulähteiden äärellä ja rupattelemassa ystäviensä kanssa. Kaikki tämä olisi ollut heille varmasti unelmien täyttymys.

Ulkoilmateatterin on täytynyt vetää ihmisiä aivan erityisesti puoleensa. Teatterin yli 3 500 istumapaikkaa täyttyivät äänekkäistä väkijoukoista, joita saapui Timgadin lisäksi myös naapurikaupungeista. Näytelmät olivat tavallisesti moraalittomia ja väkivaltaisia, joten Rooman suosima rietas viihde tuli katselijoille varmasti tutuksi.

Myös roomalaisella uskonnolla oli oma roolinsa. Kylpylöiden lattiat ja seinät oli koristeltu värikkäillä mosaiikeilla, joihin oli kuvattuna kohtauksia pakanamytologiasta. Koska kylpeminen oli olennainen osa arkielämää, asukkaat tutustuivat vähitellen Rooman jumaliin ja uskontoon. Pyrkimys sulauttaa afrikkalaiset osaksi roomalaista kulttuuria onnistui niin tehokkaasti, että hautakivetkin oli usein koristeltu sekä roomalaisten että paikallisten jumalien triadeilla (jumalkolmikoilla).

Sen jälkeen kun keisari Trajanus oli perustanut kaupungin noin vuonna 100, roomalaiset alkoivat edistää viljan, oliiviöljyn ja viinin tuotantoa kaikkialla Pohjois-Afrikassa. Alueesta tulikin pian Rooman vilja-aitta, ja se tuotti näitä välttämättömiä hyödykkeitä imperiumin eri osiin. Monien muiden siirtomaakaupunkien tavoin myös Timgad menestyi Rooman vallan alaisuudessa. Aikaa myöten Timgadin väkiluku kasvoi, ja kaupunki laajeni linnoitettujen muurien ulkopuolelle.

Kaupunkilaiset ja maanomistajat vaurastuivat käydessään kauppaa Rooman kanssa, mutta paikalliset viljelijät jäivät tästä osattomiksi. 200-luvulla sosiaalinen eriarvoisuus ja kohtuuton verotus aiheuttivat kapinoita pienviljelijöiden keskuudessa. Jotkut katolisen uskonnon omaksuneista liittyivät donatolaisiin – kristityksi tunnustautuvaan yhteisöön, joka nousi vastustamaan katolisen kirkon sisällä ilmennyttä korruptiota (ks. tekstiruutu ” Olivatko donatolaiset ’turmeltumaton kirkko’?”).

Satoja vuosia kestäneiden uskonnollisten konfliktien, sisällissotien ja barbaarien hyökkäysten jälkeen roomalainen sivilisaatio menetti otteensa  Pohjois-Afrikasta. Paikalliset arabiheimot polttivat Timgadin maan tasalle 500-luvulla, ja lopulta kaupunki vaipui unohduksiin yli tuhanneksi vuodeksi.

Timgadin raunioita esiin kaivaneet arkeologit löysivät kaupungin torilta latinankielisen kaiverruksen, jossa todettiin: ”Metsästäminen, kylpeminen, pelaaminen, nauraminen – se vasta on elämää!” Eräs ranskalainen historioitsija sanoi, että tämä huudahdus ”heijastaa elämänfilosofiaa, joka ei ole erityisen kunnianhimoinen, mutta jota monet eivät epäröi pitää viisauden salaisuutena”.

Roomalaiset olivat tavoitelleet tällaista elämäntyyliä jo pitkään. Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt apostoli Paavali kertoi ihmisistä, joiden elämänfilosofia oli ”syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme”. Vaikka roomalaiset olivat uskonnollisia, he keskittyivät hetkellisiin nautintoihin eivätkä niinkään pohtineet elämän pohjimmaista tarkoitusta. Paavali kehotti kristittyjä olemaan varuillaan tällaisten ihmisten suhteen sanoessaan: ”Älkää eksykö. Huono seura turmelee hyödylliset tavat.” (1. Korinttilaisille 15:32, 33.)

Vaikka Timgadin asukkaat elivät noin 1 500 vuotta sitten, yleinen suhtautuminen elämään ei ole juurikaan muuttunut heidän päivistään. Monet nykyisin elävät ihmiset ajattelevat ainoastaan nykyhetkeä. Heille roomalaisten elämänkatsomus on täysin johdonmukainen, olivatpa seuraukset millaiset tahansa. Raamattu sen sijaan sanoo ytimekkäästi ja totuudenmukaisesti: ”Tämän maailman näyttämö vaihtuu.” Siksi se kehottaa meitä olemaan käyttämättä maailmaa ”täysin hyväksemme”. (1. Korinttilaisille 7:31.)

Timgadin rauniot ovat todiste siitä tosiasiasta, että onnellisen ja sisällökkään elämän salaisuus ei löydy tuosta kaiverruksesta, joka oli pitkään hautautuneena Pohjois-Afrikan hiekkaan. Sitä vastoin se löytyy noudattamalla Raamatun muistutusta: ”Maailma on häviämässä ja samoin sen halu, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy ikuisesti.” (1. Johanneksen kirje 2:17.)