Vahan syntyi Armeniassa huhtikuussa 1983. Vuonna 1996 hän ja hänen perheensä alkoivat tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa, ja 16-vuotiaana hän kävi kasteella. Raamatun tutkiminen kasvatti hänessä syvää kunnioitusta Jeesuksen Kristuksen opetuksia kohtaan, joihin sisältyy käsky olla tarttumatta kirjaimellisiin sota-aseisiin (Matteus 26:52). Pian kasteensa jälkeen hän joutui tekemään kriittisen ratkaisun.

Armeniassa asepalvelus on lakisääteisesti pakollinen kaikille 18 vuotta täyttäneille miehille, ja asepalveluksesta kieltäytymisestä voi seurata jopa kolmen vuoden vankeusrangaistus. Vahan oli halukas palvelemaan maanmiehiään, mutta hän ei voinut toimia vastoin Raamatun valmentamaa omaatuntoaan. Mitä hän teki?

Heti kun Vahan tuli kutsuntaikään vuonna 2001, hän alkoi kirjoittaa Armenian viranomaisille. Kirjeissään hän selitti, että asepalvelus oli vastoin hänen omaatuntoaan ja uskonnollista vakaumustaan mutta että hän oli sen sijaan valmis suorittamaan siviilipalveluksen.

 Vahan yritti yli vuoden ajan vedota viranomaisiin ja saada heidät hyväksymään hänen omantunnonratkaisunsa asepalveluksen suhteen. Syyskuussa 2002 hänet kuitenkin pidätettiin. Sitten häntä vastaan nostettiin syyte kutsunnasta kieltäytymisestä, ja hänet tuomittiin 18 kuukaudeksi vankilaan. Syyttäjä ei tyytynyt tähän. Kuukauden kuluttua tuomion antamisesta hän vaati muutoksenhakutuomioistuimelta ankarampaa rangaistusta sillä perusteella, että Vahanin aseistakieltäytyminen uskonnollisista syistä oli ”aiheetonta ja vaarallista”. Muutoksenhakutuomioistuin muutti Vahanin tuomion 30 kuukaudeksi vankeutta.

Vahan valitti Armenian korkeimpaan oikeuteen, mutta tammikuussa 2003 kassaatiotuomioistuin päätti pitää voimassa muutoksenhakutuomioistuimen ratkaisun. Vahan vietiin viipymättä vankilaan suorittamaan rangaistustaan murhaajien, huumekuriirien ja raiskaajien joukkoon.

Armenia on vuodesta 2001 lähtien ollut Euroopan neuvoston jäsen, joten sen kansalaisilla on oikeus valittaa ratkaisuista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT) käytettyään kaikki kotimaiset oikeusturvakeinot. Vahan päätti toimia näin. Valituksessaan hän esitti, että hänen aseistakieltäytymistään seurannut tuomio rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9. artiklaa, ja hän pyysi, että hänen oikeuttaan aseistakieltäytymiseen omantunnonsyistä suojattaisiin tämän artiklan nojalla. EIT ei ollut vielä koskaan antanut aseistakieltäytyjälle suotuisaa ratkaisua vastaavanlaisessa tapauksessa.

EIT antoi ratkaisunsa 27. lokakuuta 2009. Se katsoi vallitsevan oikeuskäytännön perusteella, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9. artiklassa määritelty omantunnonvapaus ei suojaa niiden oikeuksia, jotka omantunnonsyistä kieltäytyvät asepalveluksesta.

Tässä vaiheessa Vahan oli jo ehtinyt päästä vankilasta ja mennä naimisiin ja hänestä oli tullut pienen pojan isä. Hän oli pettynyt ratkaisuun. Nyt hänen oli päätettävä, jättäisikö hän asian sikseen vai valittaisiko siitä EIT:n suureen jaostoon. Hän päätyi jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Suuri jaosto hyväksyy käsiteltäväkseen vain poikkeukselliset tapaukset, joten Vahan oli iloinen, kun se päätti ottaa uudelleenkäsittelyyn hänen tapauksensa.

Viimein 7. heinäkuuta 2011 Strasbourgissa Ranskassa toimiva EIT:n suuri jaosto ilmoitti ratkaisustaan. Se oli tullut selvällä  äänten enemmistöllä 16–1 siihen tulokseen, että Armenia oli loukannut Vahan Bayatyanin oikeutta omantunnonvapauteen, kun se oli tuominnut ja vanginnut hänet siksi, että hän omantunnonsyistä kieltäytyi asepalveluksesta. Ainoastaan armenialainen tuomari äänesti ratkaisua vastaan.

Miksi tämä ratkaisu on merkittävä? EIT tuli ensimmäistä kertaa historiansa aikana siihen tulokseen, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9. artikla suojaa täysin oikeutta kieltäytyä asepalveluksesta omantunnonsyistä. Niinpä tuomioistuin katsoi, että aseistakieltäytyjän vangitseminen demokraattisessa yhteiskunnassa loukkaa hänen perusoikeuksiaan.

Tuomioistuin huomautti Jehovan todistajien kannasta aseistakieltäytyjinä: ”Tuomioistuimella ei ole syytä epäillä, etteikö valittajan aseistakieltäytyminen ole perustunut aitoon uskonnolliseen vakaumukseen, joka oli vakavassa ja ylipääsemättömässä ristiriidassa hänen asevelvollisuutensa kanssa.”

Armeniassa on kuluneiden 20 vuoden aikana tuomittu yli 450 asepalveluksesta kieltäytynyttä Jehovan todistajaa. Tätä kirjoitusta valmisteltaessa tuon maan vankiloissa oli 58 nuorta miestä, jotka olivat uskonnollisista syistä kieltäytyneet astumasta asepalvelukseen. Heistä viisi vangittiin sen jälkeen kun EIT oli antanut historiallisen ratkaisunsa tapauksessa Bayatyan vastaan Armenia. * Kun yksi heistä teki hakemuksen, jossa hän pyysi paikallista syyttäjää luopumaan häntä vastaan nostetusta syytteestä, tämä hylkäsi hakemuksen ja perusteli sitä kirjallisessa vastauksessaan seuraavasti: ”Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 7.7.2011 antama ratkaisu tapauksessa Bayatyan vastaan Armenia ei sovellu tähän tapaukseen, koska näiden kahden tapauksen olosuhteet eivät selvästikään ole samanlaiset.”

Miksi syyttäjä näki asian tällä tavoin? Siihen aikaan kun Vahan Bayatyania vastaan nostettiin syyte, Armeniassa ei ollut mahdollista suorittaa vaihtoehtoista siviilipalvelusta. Maan viranomaisten mukaan laki on sittemmin antanut tähän mahdollisuuden, joten aseellisesta palveluksesta kieltäytyvät voivat nyt valita sen. Vaihtoehtoinen palvelus suoritetaan kuitenkin sotilashallinnon alaisuudessa, joten monet kutsuntaiässä olevat aseistakieltäytyjät eivät voi hyödyntää sitä.

Vahan Bayatyan on tyytyväinen EIT:n antamaan hänen kannaltaan suotuisaan ratkaisuun. Se velvoittaa Armenian lopettamaan niiden syyttämisen ja vangitsemisen, joiden luja uskonnollinen vakaumus ei salli heidän osallistua asepalvelukseen.

Jehovan todistajien tarkoituksena ei ole ajaa uudistuksia minkään maan oikeusjärjestykseen. Vahan Bayatyanin tavoin he haluavat kuitenkin pitää kiinni asuinmaansa lakeihin perustuvista laillisista oikeuksistaan, jotta he saisivat elää rauhassa ja noudattaa vapaasti Johtajansa, Jeesuksen Kristuksen, käskyjä.