KREETAN mahtava Lefká Óri -vuoristo madaltuu horisontissa sitä mukaa kuin aluksemme lähestyy Välimeren syvyyksistä kohoavaa pientä tasannetta. Meitä on lautalla 13 hengen ryhmä menossa saarnaamaan Gavdossaareen, Euroopan eteläisimpään paikkaan, joka kartalla näkyy vain pienenä pisteenä.

Olimme odottaneet matkan sujuvan leppoisasti, sillä on lämmin kesäpäivä, mutta yhtäkkiä navakat tuulenpuuskat piiskaavat meren raivoon, ja alus alkaa keikkua kuin korkki. Pahoinvoinnin kourissa muistelen Raamatun kertomusta apostoli Paavalista, joka joutui rajuun myrskyyn näillä samoilla vesillä satoja vuosia aiemmin, kun Gavdos tunnettiin nimellä Kauda (Apostolien teot 27:13–17). Toivon hartaasti, että pääsemme perille turvallisesti.

Lopulta tuo karu kalliosaari jyrkkine rantoineen on aivan edessämme. Se on vain runsaat 300 metriä korkea ja vajaat 30 neliökilometriä laaja tasanko ilman selvästi erottuvia huippuja. Sitä peittävät katajat, männyt ja tiheät pensaikot, ja paikoin katajia kasvaa miltei vedenrajassa.

Saaressa asui aikoinaan noin 8 000 henkeä, mutta nykyään vakituisia asukkaita on alle 40. Moderni kehitys tuntuu jättäneen Gavdosin väliin. Vaikka sen ohi kulkee usein rahtialuksia ja tankkereita, sieltä on ainoastaan epäsäännöllinen lauttayhteys Kreetaan, ja huonon sään vuoksi lähdöt ovat usein myöhässä tai ne joudutaan peruuttamaan kokonaan.

Olemme tulleet Gavdosiin tarjoamaan ihmisille jotain iloista ja rohkaisevaa: varman toivon paremmasta tulevaisuudesta ja odotteen elää loputtomasti täysin terveenä. Aluksen kiinnittyessä laituriin ajatuksemme ovat jo tämän hyvän uutisen kertomisessa.

Vietettyämme neljä ja puoli tuntia heittelehtivässä aluksessa kalpeat kasvomme paljastavat, että matka saareen ei ollut mikään rentouttava huviristeily, mutta lyhyet nokoset ja kuppi kahvia piristävät kummasti. Muisteltuamme  hetken Paavalin matkaa ja esitettyämme hartaan rukouksen olemme valmiita lähtemään liikkeelle.

Saarelaiset ovat ystävällistä ja vieraanvaraista väkeä, ja he kutsuvat meitä sisään nauttimaan virvokkeita. Sen lisäksi että kerromme heille Raamatun hyvää uutista, tarjoamme tarvittaessa käytännön apua. Esimerkiksi keskustellessaan erään naisen kanssa tämän työpaikalla muuan ryhmäämme kuuluva sähköasentaja huomaa epäkunnossa olevan laitteen ja tarjoutuu korjaamaan sen. Se koskettaa naista, ja hän ottaa luettavakseen raamatullista kirjallisuutta ja puhuu arvostavasti meistä ja palveluksestamme. Eräs toinen nainen kiittää meitä sanoen: ”Teidän työnne ei selvästikään ole ihmisistä vaan Jumalasta, koska olette tulleet saarnaamaan näin syrjäiseen saareen.”

Ihmiset näyttävät arvostavan suuresti raamatullista kirjallisuuttamme. Eräs mies ottaa Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdet ja pyytää lisää luettavaa talvikuukausiksi. Muuan toinen mies haluaa julkaisuja paitsi itselleen myös liikkeeseensä asiakkaiden luettavaksi, ja hän antaa yhteystietonsa, niin että hänelle voidaan lähettää lehdet joka kuukausi. Eräs perhe on iloisesti yllättynyt nähdessään, että heidän pieni saarensa mainitaan Raamatussa, ja hekin ottavat mielellään lehdet.

Tällainen vastakaiku on hyvin rohkaisevaa, mutta käynti Gavdosissa palauttaa joillekin meistä mieleen myös surullisia muistoja. Sarakinikolahdella on rakennuksia, joissa aikoinaan asui poliittisia vankeja. Emmanuel Lionoudakis karkotettiin tänne 1930-luvun lopulla siksi että hän Jehovan todistajana kertoi ihmisille hyvää uutista. * Senaikaista Gavdosia on kuvailtu ”karuksi saareksi, joka tuotti vain tappavia skorpioneja ja jossa monet – – kuolivat nälkään, puutteeseen ja sairauksiin. Sitä on syystäkin sanottu kuoleman saareksi.” Lionoudakis pyydysti kaloja hengenpitimikseen ja saarnasi yksin toisille vangeille. Paikan näkeminen koskettaa syvästi hänen tytärtään, vävyään ja tyttärentytärtään. Hänen esimerkkinsä kannustaa meitä pysymään uskollisina ja aktiivisina palveluksessa.

Gavdos oli karkotetuille kaikkea muuta kuin lomaparatiisi, mutta meille se näyttää ystävälliset kasvonsa saarnatessamme viikonlopun aikana sen joka kolkassa. Levitämme sen sydämellisille asukkaille 46 lehteä ja 9 kirjasta ja odotamme kovasti tapaavamme uudet ystävämme uudestaan.

Kotiinlähdön hetki koittaa nopeammin kuin osasimme odottaakaan, mutta sää ei suosi meitä nytkään, ja kello viiden lähtöä lykätään. Pääsemme laivaan vasta puoliltaöin ja valmistaudumme myrskyisään matkaan. Suuntaamme merelle kolmen aikaan aamuyöstä, ja vaaputtuamme viitisen tuntia kuohuvalla merellä saavumme viimein Kreetaan. Astuessamme tukevalle maaperälle olemme hyvin väsyneitä mutta samalla onnellisia siitä, että saimme tehdä Jehovan nimeä tunnetuksi Gavdossaaressa (Jesaja 42:12). Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että matka maksoi vaivan. Vaikeudet unohtuvat pian, mutta muistot keskusteluista saarelaisten kanssa pysyvät sydämessämme.