Oletko joskus palvellut Jehovaa? Haluaisitko alkaa palvella häntä uudelleen, mutta et ole varma, ottaako hän sinut tervetulleena takaisin? Lue huolellisesti tämä ja seuraava kirjoitus. Ne on laadittu erityisesti sinua ajatellen.

”RUKOILIN Jehovalta, että hän antaisi minun palata kotiin ja saisin häneltä anteeksi sen, että olin loukannut häntä”, kertoi eräs nainen, joka oli ajautunut kauas siitä kristillisestä elämäntavasta, johon hänet oli kasvatettu. Tunnetko myötätuntoa häntä kohtaan? Mietitkö, mitä Jumala ajattelee niistä, jotka ovat aiemmin palvelleet häntä? Muistaako hän heitä? Haluaako hän heidän palaavan ”kotiin”? Saamme sydäntä lämmittävät vastaukset näihin kysymyksiin, kun tarkastelemme Jeremian muistiin merkitsemiä sanoja. (Lue Jeremian 31:18–20.)

Mietitäänpä ensin Jeremian sanojen taustaa. Kymmeniä vuosia ennen hänen päiviään, vuonna 740 eaa., Jehova oli antanut assyrialaisten viedä kymmenen heimoa käsittävän Israelin valtakunnan * asukkaat vankeuteen. Hän salli tämän onnettomuuden kuritukseksi sen tähden, että hänen kansansa oli ryhtynyt harjoittamaan räikeitä syntejä eikä ollut ottanut vaarin hänen profeettojensa toistuvista varoituksista. (2. Kuninkaiden kirja 17:5–18.) Saivatko kovat kokemukset kansan sydämen pehmenemään pakkosiirtolaisuudessa, kun he olivat erossa Jumalastaan ja kaukana kotimaastaan? Unohtiko Jehova heidät? Toivottaisiko hän heitä enää koskaan tervetulleiksi kotiin?

”Tunsin mielipahaa”

Kansa tuli vankeudessa järkiinsä ja katui sydämestään, eikä se jäänyt Jehovalta huomaamatta. Jeremian kautta esittämissään sanoissa hän kuvaili Efraimin eli pakkosiirtolaisuudessa olevien israelilaisten asenteita ja tunteita.

”Olen totisesti kuullut Efraimin vaikeroivan”, Jehova sanoi (jae 18). Hän kuuli, kun israelilaiset huokailivat syntisen käytöksensä seurauksia. Sana ”vaikeroida” voi erään tutkijan mukaan viitata ”pudistavaan tai huojuvaan liikkeeseen”. Israelilaiset olivat kuin tottelematon poika, joka onnettomana pudisteli päätään ajatellessaan itselleen tuottamiaan vaikeuksia ja kaivatessaan entistä elämäänsä kotona (Luukas 15:11–17). Mitä kansa sanoi?

”Sinä olet oikaissut minua – – kuin opettamatonta vasikkaa.” (Jae 18.) Kansa myönsi ansainneensa kurituksen, olihan se ollut kuin opettamaton vasikka. Erään selitysteoksen mukaan tämä vertaus voi tarkoittaa sitä, että kansa oli ollut kuin nuori härkä, joka ei olisi koskaan joutunut ”tuntemaan tutkaimen pistoja, ellei se olisi kapinoinut iestä vastaan”.

”Pane minut kääntymään takaisin, niin käännyn auliisti takaisin, sillä sinä olet Jehova, minun  Jumalani.” (Jae 18.) Kun israelilaisten sydän oli nöyrtynyt, he kääntyivät Jumalan puoleen. He olivat eksyneet synnin teille, mutta nyt he pyysivät apua löytääkseen tien takaisin hänen suosioonsa. Sanat on käännetty myös seuraavasti: ”Sinä olet Jumalamme. Annathan meidän palata kotiin.” (Contemporary English Version.)

”Minä tunsin mielipahaa – –. Häpesin ja tunsin myös olevani nöyryytetty.” (Jae 19.) Kansa oli pahoillaan synneistään ja tunnusti syyllisyytensä. He aivan kuin löivät rintaansa häpeissään ja lannistuneina. (Luukas 15:18, 19, 21.)

Israelilaiset katuivat. He olivat syvästi murheellisia, tunnustivat syntinsä Jumalalle ja kääntyivät pois pahoilta teiltään. Koskettaisiko heidän katumuksensa Jumalan sydäntä? Antaisiko hän heidän palata kotiin?

”Minä säälimällä säälin häntä”

Jehova oli erityisen kiintynyt israelilaisiin. Hän sanoi: ”Minusta on tullut Israelille Isä, ja esikoiseni on Efraim.” (Jeremia 31:9.) Kuinka rakastava isä voisi kieltäytyä ottamasta vastaan poikaa, jonka sydän on täynnä aitoa katumusta? Jehova ilmaisi isällisiä tunteita kansaansa kohtaan.

”Onko Efraim minulle kallisarvoinen poika tai hellitty lapsi? Sillä siinä määrin kuin puhun häntä vastaan, minä varmasti muistan häntä edelleenkin.” (Jae 20.) Miten helliä sanoja! Lujana mutta rakastavana Isänä Jumalan oli ollut pakko puhua lapsiaan vastaan varoittamalla heitä toistuvasti heidän syntisten teidensä seurauksista. Kun he itsepäisesti kieltäytyivät kuuntelemasta häntä, hän salli heidän joutua pakkosiirtolaisuuteen, ikään kuin pois kotoaan. Mutta vaikka hänen täytyi rangaista heitä, hän ei unohtanut heitä. Rakastava isä ei koskaan voi unohtaa lapsiaan. Miltä Jehovasta tuntui, kun hän näki lastensa katuvan aidosti?

”Sisukseni ovat kuohuneet hänen tähtensä. * Minä säälimällä säälin häntä.” (Jae 20.) Jehova kaipasi syvästi lapsiaan. Heidän vilpitön katumuksensa kosketti hänen sydäntään, ja hän halusi hartaasti heidän palaavan luokseen. Samoin kuin Jeesuksen tuhlaajapoikavertauksen isä Jehovakin ”liikuttui säälistä” ja halusi sydämestään toivottaa lapsensa tervetulleiksi takaisin kotiin (Luukas 15:20).

”Jehova antoi minun palata kotiin!”

Jeremian 31:18–20:ssä olevat sanat valaisevat Jehovan hellää sääliä ja armoa. Hän ei unohda niitä, jotka ovat joskus palvelleet häntä. Jos he haluavat palata hänen luokseen, hän on ”altis antamaan anteeksi” (Psalmit 86:5). Hän ei koskaan torju niitä, jotka tulevat hänen luokseen katuen (Psalmit 51:17). Hän ottaa heidät avosylin takaisin kotiin (Luukas 15:22–24).

Kirjoituksen alussa mainittu nainen ryhtyi toimiin palatakseen Jehovan luo ja meni paikallisen Jehovan todistajien seurakunnan kokoukseen. ”Tunsin itseni täysin arvottomaksi”, hän kertoo omista kielteisistä tunteistaan. Mutta seurakunnan vanhimmat rohkaisivat häntä ja auttoivat häntä saamaan uudelleen hengellistä voimaa, ja nyt hän sanoo sydän täynnä arvostusta: ”Olen niin kiitollinen siitä, että Jehova antoi minun palata kotiin!”

Jos sinä olet joskus palvellut Jehovaa ja haluaisit palata hänen luokseen, kannustamme sinua tulemaan paikallisen Jehovan todistajien seurakunnan kokoukseen. Muista, että Jehova vastaa sääliväisesti ja armollisesti, kun katuvat pyytävät häneltä: ”Annathan meidän palata kotiin.”

Ehdotus: Lue Raamatusta huhtikuussa

▪ Jeremia 17–31

[Alaviitteet]