Raamattu voi muuttaa elämän

MITEN venäläinen yksinhuoltajaäiti, joka oli riippuvainen huumeista, pääsi niistä irti ja loi läheisemmät suhteet lapsiinsa? Mistä koditon mies, joka asui Kiotossa Japanissa, sai voimaa ja rohkeutta päästä eroon köyhyyteen johtaneesta heikkoudestaan? Miten australialainen karjapaimen pystyi lopettamaan juopottelun? Nämä ihmiset kertovat nyt hiukan elämästään.

”Opin, että minulla on velvollisuus elättää itseni.” (NELLI BAIMATOVA)

IKÄ: 45

KOTIMAA: VENÄJÄ

TAUSTA: HUUMEIDEN KÄYTTÄJÄ

AIEMMAT ELÄMÄNVAIHEENI: Vartuin Pohjois-Ossetian pääkaupungissa Vladikavkazissa. Perheemme oli suhteellisen varakas. Aineellisesta hyvinvoinnista huolimatta elämäni ei ollut onnellista. 34-vuotiaana takanani oli jo kaksi epäonnistunutta avioliittoa. Olin käyttänyt kymmenen vuotta huumeita, minkä vuoksi olin ollut kaksi kertaa hoidossa parantolassa. Minulla oli kaksi lasta, mutta en tuohon aikaan tuntenut lainkaan kiintymystä heitä kohtaan, eivätkä suhteeni ystäviini ja kotiväkeeni olleet normaalit.

Äidistäni oli tullut Jehovan todistaja, ja kuulin hänen usein itkevän vuokseni ja rukoilevan, että Jehova auttaisi minua. Pidin äitiä naiivina. Miten muka Jehova olisi voinut auttaa minua? Yritin päästä eroon huumeista mutten onnistunut siinä omin voimin. Kerran kun olin ollut kaksi päivää ilman huumeita, minun oli päästävä pois kotoa, ja hyppäsin ulos ikkunasta. Valitettavasti olin toisessa kerroksessa, ja minulta murtui käsi ja jalka, ja loukkasin selkäni. Jouduin olemaan vuoteessa toista kuukautta.

Toipilasaikanani äiti huolehti minusta. Hän ei moittinut minua. Hän ymmärsi, että olin tunneperäisesti ja henkisesti heikossa kunnossa. Hän jätti kuitenkin sänkyni viereen Herätkää!-lehtiä. * Luin lehden toisensa perään ja huomasin, että ne olivat kiinnostavia ja niissä oli paljon tietoa. Päätin alkaa tutkia Raamattua todistajien kanssa.

RAAMATTU MUUTTI ELÄMÄNI: Raamattu opetti minulle vastuuntuntoa. Opin, että minulla on velvollisuus elättää itseni ja lapseni sen sijaan, että odottaisin äidin tekevän sen. Minun ei ollut helppo tottua ajatukseen vakituisesta työstä, koska olin jo  niin kauan tehnyt vain sitä, mikä itseäni miellytti.

Lisäksi minua auttoi kovasti 5. Mooseksen kirjan 6:5–7:n neuvo, jonka mukaan vanhempien pitää antaa lapsilleen opetusta Jumalasta. Tajusin olevani vastuussa Jumalalle siitä, miten kasvatan lapseni. Aloinkin käyttää aikaa heidän kanssaan ja kehittää oikeanlaista rakkautta heihin.

Tunsin syvää kiitollisuutta siitä, että Jehova oli antanut minun oppia totuuden hänestä. Niinpä vihin elämäni hänelle ja minut kastettiin Jehovan todistajaksi.

SAAMANI HYÖTY: Opin hillitsemään äkkipikaista luonnettani, minkä ansiosta välini äitiin paranivat. Myös suhteeni lapsiini on parempi.

Koska olen opetellut vihaamaan pahaa, monet entisestä elämäntavastani johtuvat ongelmat ovat poissa. Saan nykyään suurta iloa siitä, että autan toisia oppimaan totuuden rakastavasta Jumalastamme Jehovasta.

”Minusta tuntuu, että henkeni kirjaimellisesti pelastui.” (MINORU TAKEDA)

IKÄ: 54

KOTIMAA: JAPANI

TAUSTA: ASUI KADULLA

AIEMMAT ELÄMÄNVAIHEENI: Kasvoin isän ja isoäidin kanssa Yamaguchin kaupungissa. En koskaan oppinut tuntemaan äitiäni. Ollessani 19-vuotias isoäiti kuoli ja jäin asumaan isän kanssa. Työskentelin kokkina, ja isä oli samalla alalla. Meillä oli erilaiset työvuorot, joten emme juuri nähneet toisiamme. Minulle tuli tavaksi tehdä pitkiä työpäiviä ja juopotella ystävien kanssa.

Ajan myötä kyllästyin työhöni. Riitelin esimieheni kanssa ja rupesin juomaan enemmän. Vähän alle 30-vuotiaana päätin lopulta lähteä kotoa ja alkaa matkustella. Kun rahat loppuivat, menin töihin pelihuoneelle. Tapasin tytön, jonka kanssa menin naimisiin, mutta kahden ja puolen vuoden kuluttua tiemme erosivat.

Olin masentunut ja heikkotahtoinen ja velkaannuin korviani myöten. Pakenin velkojia ja asuin jonkin aikaa kotikaupungissani isän kanssa, mutta koska valehtelin hänelle, välimme rikkoutuivat. Otin rahaa hänen asunnostaan ja ansaitsin jonkin aikaa elantoni uhkapelillä. Viimein vajosin köyhyyteen ja päädyin asumaan rautatieasemalle. Muutin Hakataan, sitten Himejiin ja lopulta Kiotoon. Joitakin vuosia asuin kadulla.

RAAMATTU MUUTTI ELÄMÄNI: Kun vuonna 1999 olin Kiotossa eräässä puistossa lähellä Kamogawajokea, minua lähestyi kaksi naista. Toinen heistä kysyi, olisinko kiinnostunut tutkimaan Raamattua. Vastasin myöntävästi. Kypsät kristityt paikallisesta Jehovan todistajien seurakunnasta tutkivat Raamattua kanssani ja auttoivat minua  ymmärtämään, miten tärkeää on noudattaa sen periaatteita. He ehdottivat, että etsisin työtä ja asunnon. Heidän mielikseen kävin muutamassa työhaastattelussa, mutta aluksi en ollut tosissani. Myöhemmin aloin kuitenkin rukoilla apua ja yritin toden teolla löytää työtä – ja vihdoin viimein onnistuin.

Rukous auttoi minua myös selviytymään eräästä vaikeasta koetuksesta. Velkojat, joita lähdin karkuun, jäljittivät minut ja vaativat rahojaan. Olin stressaantunut. Sitten päivittäisessä raamatunlukuohjelmassani jäin pohtimaan Jesajan luvun 41 jaetta 10. Siinä Jumala lupasi uskollisille palvelijoilleen: ”Olen todella auttava sinua.” Tämä lupaus antoi minulle voimaa ja rohkeutta. Ryhdyin tositoimiin ja viimein sain rahaongelmani ratkaistua. Vuonna 2000 minut voitiin kastaa Jehovan todistajaksi.

SAAMANI HYÖTY: Se mitä opin Raamatusta, sai minut yrittämään korjata välit isääni, ja hän antoi minulle anteeksi entisen käytökseni. Hän oli iloinen siitä, että olin oppinut elämään Raamatun normien mukaan. Minusta tuntuu, että henkeni kirjaimellisesti pelastui sen ansiosta, että aloin elää Raamatun periaatteiden mukaisesti.

Lisäksi pystyn elättämään itseni tekemällä työtä (Efesolaisille 4:28; 2. Tessalonikalaisille 3:12). Olen myös saanut tosi ystäviä kristillisestä seurakunnasta (Markus 10:29, 30). Kiitän sydämeni pohjasta Jehovaa siitä, mitä hän on minulle opettanut.

”Tarvittavien muutosten tekeminen ei ollut helppoa.” (DAVID HUDSON)

IKÄ: 72

KOTIMAA: AUSTRALIA

TAUSTA: KAUSIJUOPPO

AIEMMAT ELÄMÄNVAIHEENI: Olin vanhempieni, Willien ja Lucyn, yhdestoista lapsi. Perheemme asui Aurukun-nimisessä aboriginaalien yhteisössä kaukana Queenslandin pohjoisosassa. Aurukun sijaitsi maalauksellisen kauniin Archerjoen rannalla lähellä merta. Vanhempani opettivat meitä lapsia metsästämään ja kalastamaan hengenpitimiksemme. Siihen aikaan me aboriginaalit emme lain mukaan saaneet käsitellä rahaa ja meidän oli asuttava määräalueella.

Vanhempani yrittivät parhaansa mukaan kasvattaa minussa hyviä ominaisuuksia ja opettaa kaikkia lapsiaan kunnioittamaan yhteisömme iäkkäitä ja jakamaan vähästämme toisille. Pidimmekin kaikkia iäkkäitä äiteinä ja isinä, täteinä ja setinä.

Isä kuoli ollessani seitsenvuotias, ja muutimme aboriginaalialueella olevalle lähetysasemalle  Mapooniin, joka sijaitsi 150 kilometriä Aurukunista pohjoiseen. Kun olin kahdentoista ikäinen, aloin opetella käsittelemään hevosia ja karjaa. Työskentelin karjapaimenena monilla tiloilla, kunnes olin lähes 50-vuotias. Vietin rankkaa elämää. Juopottelin rajusti ja usein. Se johti moniin päänsärkyihin ja vaikeuksiin.

Erään kerran kun minulla oli ryyppykausi, hoipertelin ulos hotellista ja astuin kovaa vauhtia ajavan auton eteen. Seuraavat kaksi vuotta olin kuntoutuksessa ja sain fysioterapiaa – ja urani karjapaimenena oli ohi.

RAAMATTU MUUTTI ELÄMÄNI: Ollessani kuntoutuksessa eräs naisystäväni toi luettavakseni Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä. Mutta koska koulunkäyntini oli jäänyt vähiin, en osannut kunnolla lukea. Sitten eräänä läkähdyttävän kuumana päivänä luonani tuli käymään muuan 83-vuotias herrasmies. Kutsuin hänet sisään juomaan lasillisen kylmää vettä. Hän antoi minulle raamatullisia julkaisuja ja kysyi, voisiko hän tulla uudelleen selittämään, mistä niissä puhuttiin. Lopulta rupesimme tutkimaan Raamattua säännöllisesti yhdessä. Tajusin vähitellen, että minun piti tehdä muutoksia persoonallisuudessani ja elämäntavassani voidakseni miellyttää Jumalaa.

Tarvittavien muutosten tekeminen ei ollut helppoa. Mutta äidin opetuksen vuoksi kunnioitin syvästi tätä iäkästä miestä, joka tutki kanssani Raamattua, ja häneltä saamaani hengellistä ymmärrystä. Siitä huolimatta epäröin vihkiä elämääni Jumalalle. Ajattelin, että minun pitäisi tietää kaikki, mitä Raamattuun on kirjoitettu.

Loppujen lopuksi muuan työtoverini, joka oli Jehovan todistaja, korjasi ajatteluani. Hän pyysi minua lukemaan Kolossalaiskirjeen 1:9, 10:n rohkaisevat sanat. Noissa jakeissa sanotaan, että meidän täytyy ”kasvaa Jumalan täsmällisessä tuntemuksessa”. Työtoverini auttoi minua ymmärtämään, että tulisin aina oppimaan uutta, joten minulla ei oikeastaan ollut mitään syytä antaa rajallisen tietomääräni pidätellä itseäni.

Erityisen suuren vaikutuksen minuun teki Jehovan todistajien seura. Näin eri yhteiskuntaluokkiin ja kulttuureihin kuuluvien ihmisten palvovan Jumalaa yhdessä. Tämä ykseys sai minut vakuuttumaan siitä, että olin löytänyt oikean uskonnon, ja niinpä vuonna 1985 minut kastettiin Jehovan todistajaksi.

SAAMANI HYÖTY: Lukutaitoni on parantunut, ja nykyään käytän viikoittain monta tuntia siihen, että opetan toisia lukemaan ja tutkimaan Raamattua. Lisäksi myös ystäväni, joka alussa toi minulle Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdet, tutki todistajien kanssa ja meni kasteelle, ja nykyään hän on rakas vaimoni. Tunnemme aitoa iloa, kun voimme yhdessä auttaa aboriginaalien yhteisössä toisia saamaan tietoa Jehova Jumalasta.

[Alaviite]

[Huomioteksti s. 21]

Vaimoni ja minä tunnemme aitoa iloa, kun autamme aboriginaalien yhteisössä toisia saamaan tietoa Jumalasta.