Pidätkö itsepintaisesti kiinni oikeuksistasi?

KAKSI pientä lasta leikkii yhdessä. Toinen tempaisee oman suosikkilelunsa toiselta ja kirkuu: ”Se on minun!” Epätäydelliset ihmiset ilmaisevat varhaisesta iästä saakka itsekkyyttä (1. Moos. 8:21; Room. 3:23). Lisäksi maailma yleensä edistää minäkeskeistä asennetta. Jos haluamme karttaa tällaista henkeä, meidän täytyy taistella ankarasti itsekkäitä taipumuksia vastaan. Jollemme tee niin, voimme helposti kompastuttaa toisia ja heikentää suhdettamme Jehovaan. (Room. 7:21–23.)

Apostoli Paavali kehotti meitä ottamaan huomioon, miten tekomme vaikuttavat toisiin. Hän kirjoitti: ”Kaikki on luvallista, mutta kaikki ei ole edullista. Kaikki on luvallista, mutta kaikki ei rakenna.” Hän sanoi myös: ”Pitäkää jatkuvasti vaari siitä, ettei teistä tule kompastumisen aiheita.” (1. Kor. 10:23, 32.) Niinpä kun ajattelemme omaa toimintaamme, meidän on viisasta kysyä itseltämme: Olenko halukas luopumaan joistakin oikeuksistani seurakunnan rauhan vuoksi? Olenko valmis mukautumaan Raamatun periaatteisiin jopa silloin, kun siitä aiheutuu epämukavuutta?

Ansiotyön valinnassa

Useimmat ihmiset pitävät ansiotyön valintaa henkilökohtaisena ratkaisuna, jolla on  hyvin vähän jos lainkaan vaikutusta toisiin. Mutta ajattelepa eräässä eteläamerikkalaisessa pikkukaupungissa toimivan liikemiehen tapausta. Hänet tunnettiin uhkapelurina ja juoppona. Sen ansiosta, että hän tutki Raamattua Jehovan todistajien kanssa, hän kuitenkin edistyi hengellisesti ja muutti elämäntapansa. (2. Kor. 7:1.) Hänen ilmaistuaan halunsa osallistua seurakunnan kanssa saarnaamistyöhön eräs vanhin kehotti tahdikkaasti häntä ajattelemaan ansiotyönsä luonnetta. Mies oli ollut jonkin aikaa kaupungin tärkein sokeriruo’osta valmistetun puhtaan alkoholin tukkumyyjä. Tällä tuotteella on monenlaista käyttöä, mutta sikäläiset ihmiset tapaavat sekoittaa sitä virvoitusjuomiin ja nauttia sitä pelkästään humalaan pääsemiseksi.

Mies oivalsi, että jos hän osallistuisi saarnaamistyöhön mutta silti myisi sellaista tuotetta, se saattaisi seurakunnan huonoon valoon ja voisi vahingoittaa hänen suhdettaan Jumalaan. Vaikka hänellä oli suuri perhe elätettävänä, hän lakkasi myymästä alkoholia. Nykyään hän huolehtii perheensä elatuksesta myymällä paperituotteita. Tämä mies, hänen vaimonsa ja kaksi heidän viidestä lapsestaan ovat nyt käyneet kasteella. Heillä on puhumisen vapaus, ja he kertovat innokkaasti hyvää uutista.

Seuran valinnassa

Onko seuranpito ei-uskovien kanssa pelkästään kunkin oma asia, vai liittyykö siihen Raamatun periaatteita? Eräs sisar halusi mennä juhliin nuoren miehen kanssa, joka ei ollut tosi kristitty. Vaikka häntä varoitettiin vaaroista, hän ajatteli, että hänellä oli oikeus mennä, ja hän meni. Pian sen jälkeen kun hän saapui paikalle, hänelle annettiin juomaa, johon oli sekoitettu voimakasta rauhoitetta. Hän heräsi useita tunteja myöhemmin ja huomasi, että hänen ”ystävänsä” oli raiskannut hänet. (Vrt. 1. Moos. 34:2.)

Vaikka seuranpito ei-uskovien kanssa ei ehkä aina johda tällaiseen tragediaan, niin Raamattu varoittaa: ”Viisaiden kanssa vaeltava viisastuu, mutta sen, joka on tekemisissä typerien kanssa, käy huonosti.” (Sananl. 13:20.) Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö huono seura saattaisi meitä vaaralle alttiiksi! ”Terävänäköinen on se, joka on nähnyt onnettomuuden ja sitten kätkeytyy”, sanotaan Sananlaskujen 22:3:ssa, ”mutta kokemattomat ovat kulkeneet edelleen, ja heidän on kärsittävä rangaistus.” Toveripiirimme voi vaikuttaa meihin ja suhteeseemme Jumalaan (1. Kor. 15:33; Jaak. 4:4).

Ulkoasun suhteen

Muoti muuttuu kaiken aikaa. Ulkoasua koskevat Raamatun periaatteet pysyvät kuitenkin muuttumattomina. Paavali kehotti kristittyjä naisia ”kaunistamaan itsensä huolitellulla puvulla, häveliäästi ja tervemielisesti”, ja tämä  periaate soveltuu yhtä hyvin miehiin (1. Tim. 2:9). Hän ei tässä suositellut äärimmäisen yksinkertaista pukeutumistyyliä eikä myöskään sanonut, että kaikilla kristityillä pitäisi olla sama maku. Mitä sitten on sanottava häveliäisyydestä? Häveliäs ihminen ottaa huomioon toisten tunteet, ei tee numeroa itsestään eikä ole julkea.

Meidän on hyvä kysyä itseltämme: Voinko rehellisesti sanoa olevani häveliäs, jos pidän itsepintaisesti kiinni oikeudestani pukeutua tavalla, joka saa toiset kiinnittämään minuun asiatonta huomiota? Antaako ulkoasuni väärän signaalin siitä, kuka olen tai millaiset moraalinormit minulla on? Voimme tässä asiassa välttää ”antamasta aihetta kompastumiseen”, kun ”emme pidä silmällä henkilökohtaisesti kiinnostuneina vain omia asioitamme, vaan henkilökohtaisesti kiinnostuneina myös toisten asioita” (2. Kor. 6:3; Fil. 2:4).

Liikeasioissa

Kun Korintin seurakunnassa heräsi vakavia kysymyksiä väärästä tai petollisesta toiminnasta, Paavali kirjoitti: ”Miksi ette ennemmin anna tehdä itsellenne vääryyttä? Miksi ette ennemmin anna riistää itseltänne petollisesti?” Hän kehotti kristittyjä ennemmin luopumaan jostakin kuin vetämään veljen oikeuteen. (1. Kor. 6:1–7.) Eräs veli Yhdysvalloissa suhtautui tähän neuvoon vakavasti. Hänellä ja hänen kristityllä työnantajallaan oli erilaiset näkemykset hänen palkkasaatavistaan. Raamatun ohjausta noudattaen nämä kaksi veljeä neuvottelivat toistensa kanssa yhä uudelleen, mutta eivät löytäneet ongelmaan ratkaisua. Lopulta he veivät asian ”seurakunnalle” eli puhuivat siitä seurakuntaa edustaville kristityille vanhimmille. (Matt. 18:15–17.)

Valitettavasti kiistaa ei saatu vieläkään ratkaistua. Rukoiltuaan paljon työntekijäveli päätti luopua suurimmasta osasta rahoja, jotka hänen mielestään olisivat kuuluneet hänelle. Miksi? Hän sanoi myöhemmin: ”Erimielisyys riisti minulta ilon ja kulutti arvokasta aikaa, joka olisi voitu käyttää hengellisiin toimiin.” Tämän päätöksen jälkeen veli sai ilonsa takaisin ja tunsi, että Jehova siunasi hänen palvelustaan.

Pienissäkin asioissa

Meitä siunataan, kun olemme valmiita luopumaan omista oikeuksistamme pienissäkin asioissa. Piirikonventin ensimmäisenä päivänä eräs tienraivaajapariskunta tuli paikalle hyvissä ajoin, ja he onnistuivat saamaan juuri mieleisensä istumapaikat. Kun ohjelma alkoi, täpötäydelle stadionille kiiruhti monilapsinen perhe. Tienraivaajapariskunta huomasi, ettei perheen ollut helppo löytää riittävää määrää istuimia, ja niinpä he antoivat heille omat paikkansa. Näin koko perhe saattoi istua yhdessä. Muutamia päiviä konventin jälkeen tienraivaajat saivat perheeltä kiitoskirjeen. Siinä he selittivät olleensa hyvin pahoillaan, kun he myöhästyivät konventista. Tienraivaajaparin huomaavaisuuden vuoksi tämä tunne vaihtui pian iloksi ja kiitollisuudeksi.

Kun meillä on tilaisuus, antakaamme halukkaasti myöten toisten hyväksi. Osoittamalla rakkautta, joka ”ei etsi omia etujaan”, edistämme rauhaa sekä seurakunnassa että suhteissamme lähimmäisiimme (1. Kor. 13:5). Mutta mikä kaikkein tärkeintä, pysymme Jehovan ystävinä.

[Kuva s. 20]

Oletko halukas tinkimään mieltymyksistäsi pukeutumistyylin suhteen?

[Kuva s. 20, 21]

Oletko valmis antamaan istuinpaikkasi toiselle?