Kristilliset hautajaiset – arvokas, hillitty ja Jumalaa miellyttävä tilaisuus
Kristilliset hautajaiset – arvokas, hillitty ja Jumalaa miellyttävä tilaisuus
MURHEEN äänet täyttävät ilman. Mustiin pukeutuneet, surevat ihmiset valittavat ja heittäytyvät rajusti maahan. Tanssijat liikehtivät sykkivän musiikin rytmissä. Toiset taas pitävät hauskaa, syövät ja nauravat kovaan ääneen. Jotkut makaavat maassa humaltuneina palmuviinistä ja oluesta, joita on runsaasti tarjolla. Mistä tilaisuudesta on kyse? Joissakin osissa maailmaa tällaiset piirteet kuuluvat tyypillisiin hautajaisiin, joihin kokoontuu satoja ihmisiä jättämään jäähyväiset kuolleelle.
Monet Jehovan todistajat elävät yhteisöissä, joissa sukulaiset ja naapurit ovat hyvin taikauskoisia ja pelkäävät kuolleita. Miljoonat ihmiset uskovat, että kun joku kuolee, hän siirtyy esi-isien henkimaailmaan, josta käsin hän pystyy auttamaan tai vahingoittamaan eläviä. Tähän uskomukseen liittyy läheisesti monenlaisia hautajaistapoja. On tietenkin aivan luonnollista murehtia kuollutta. Jeesus ja hänen opetuslapsensa surivat, kun joku heille läheinen ihminen kuoli (Joh. 11:33–35, 38; Apt. 8:2; 9:39). He eivät silti koskaan ilmaisseet suruaan millään äärimmäisillä tavoilla, jotka olivat heidän aikanaan yleisiä (Luuk. 23:27, 28; 1. Tess. 4:13). Yksi syy tähän oli se, että he tiesivät totuuden kuolemasta.
Raamatussa sanotaan selvästi: ”Elävät tietävät kuolevansa, mutta kuolleet eivät tiedä yhtään mitään – – heidän rakkautensa ja vihansa ja mustasukkaisuutensa ovat jo hävinneet – – ei ole työtä eikä suunnittelua eikä tietoa eikä viisautta Šeolissa [ihmiskunnan yhteisessä haudassa], paikassa johon olet menossa.” (Saarn. 9:5, 6, 10.) Nämä henkeytetyt raamatunjakeet osoittavat selvästi, että kun ihminen kuolee, hänen tietoinen olemassaolonsa lakkaa. Hän ei pysty ajattelemaan, tuntemaan, kommunikoimaan eikä ymmärtämään mitään. Miten tämän tärkeän raamatullisen totuuden pitäisi vaikuttaa kristillisiin hautajaisiin?
”Lakatkaa koskemasta epäpuhtaaseen”
Etnisestä ja kulttuuritaustastaan riippumatta Jehovan todistajat karttavat ehdottomasti kaikkia sellaiseen käsitykseen liittyviä tapoja, että kuolleet ovat tietoisia ja voivat vaikuttaa eläviin. Monet hautajaistavat, kuten valvojaiset, riehakas juhlinta, hautajaisten vuosipäivän vietto, kuolleelle uhraaminen ja leskeysriitit, ovat epäpuhtaita ja Jumalalle vastenmielisiä, koska ne kytkeytyvät siihen epäraamatulliseen ja demoniseen opetukseen, että sielu tai henki ei kuole (Hes. 18:4). Tosi kristityt ”eivät voi ottaa osaa ’Jehovan pöytään’ ja demonien pöytään”, joten he eivät noudata näitä tapoja (1. Kor. 10:21). He tottelevat käskyä: ”Erottautukaa – – ja lakatkaa koskemasta epäpuhtaaseen.” (2. Kor. 6:17.) Tämä ei kuitenkaan ole aina helppoa.
Afrikassa ja joissakin muissa paikoissa uskotaan yleisesti, että esi-isien henget loukkaantuvat, ellei tiettyjä tapoja noudateta. Niiden noudattamatta jättämistä pidetään vakavana rikkomuksena, joka voi tuottaa koko yhteisölle huonoa onnea tai saattaa sen kirouksen alaiseksi. Koska Jehovan palvelijat kieltäytyvät osallistumasta epäraamatullisiin hautajaismenoihin, monia heistä on kritisoitu, solvattu ja syrjitty kyläyhteisössään tai sukunsa piirissä. Joitakuita on syytetty yhteiskunnanvastaisuudesta tai kuolleiden häpäisemisestä. Toisinaan ei-uskovat ovat ottaneet kristillisten hautajaisten
järjestämisessä väkisin ohjat käsiinsä. Miten sitten voimme välttyä yhteenotoilta niiden kanssa, jotka vaativat itsepintaisesti noudattamaan Jumalalle vastenmielisiä hautajaistapoja? Mikä vielä tärkeämpää, miten voimme pysyä erossa epäpuhtaista riiteistä ja tavoista, jotka voivat vahingoittaa suhdettamme Jehovaan?Tee kantasi selväksi
Joissakin osissa maailmaa perheen lisäksi muut sukulaiset ja heimon vanhimmat ovat yleensä mukana päättämässä kuolleen hautaamisesta. Uskollisen kristityn täytyy siksi tehdä selväksi, että tällä kertaa hautajaisten järjestämisestä vastaavat Jehovan todistajat ja ne toteutetaan Raamatun periaatteiden mukaisesti (2. Kor. 6:14–16). Kristillisissä hautajaisissa ei pitäisi tapahtua mitään, mikä loukkaa toisten uskovien omaatuntoa tai kompastuttaa muita, jotka tietävät, mitä uskomme ja opetamme kuolemasta.
Kun kristillisen seurakunnan edustajaa pyydetään pitämään hautajaispuhe, nimitetyt vanhimmat voivat esittää hyödyllisiä ehdotuksia ja antaa hengellistä tukea, niin että kaikki järjestelyt olisivat sopusoinnussa Raamatun periaatteiden kanssa. Jos jotkut, jotka eivät ole Jehovan todistajia, haluavat tilaisuudessa noudatettavan epäpuhtaita tapoja, on tärkeää olla luja ja selittää kristillinen kantamme rohkeasti mutta ystävällisesti ja kunnioittavasti (1. Piet. 3:15). Mutta entä jos ei-uskovat sukulaiset silti vaativat, että epäpuhtaita riittejä on noudatettava? Tällöin uskova perhe päättää ehkä jäädä pois hautajaisista. (1. Kor. 10:20.) Kun näin käy, paikallisessa valtakunnansalissa tai jossakin muussa sopivassa paikassa saatetaan pitää yksinkertainen muistotilaisuus, jotta kuollutta kaipaamaan jääneille omaisille ja ystäville voidaan antaa ”Raamatun kirjoitusten lohdutusta” (Room. 15:4). Vaikka paikalla ei ole vainajan ruumista, tällainen tilaisuus olisi arvokas ja täysin hyväksyttävä (5. Moos. 34:5, 6, 8). Ei-uskovien tahditon puuttuminen järjestelyihin saattaa lisätä painetta ja surua, jota tunnemme. Voimme kuitenkin saada lohtua sen tietämisestä, että Jumala panee merkille vakaan päätöksemme toimia oikein ja voi antaa meille ”voimaa, joka ylittää tavanomaisen” (2. Kor. 4:7).
Laadi kirjallinen tahdonilmaus
Neuvottelu ei-uskovien sukulaisten kanssa on paljon helpompaa, mikäli ihminen on laatinut kirjalliset ohjeet hautajaistensa järjestämisestä, sillä todennäköisesti sukulaiset kunnioittavat vainajan toiveita. Ohjeista on hyvä ilmetä, miten hautaus tulee toimittaa, missä hautajaiset pidetään ja kenellä ainoastaan on valtuudet järjestää ne. (1. Moos. 50:5.) Asiapaperi on pätevin silloin, kun se on allekirjoitettu ja allekirjoitus todistettu oikeaksi. Raamatun periaatteiden valistamat kaukonäköiset ihmiset tietävät, ettei heidän tarvitse odottaa, kunnes he ovat hyvin iäkkäitä tai parantumattomasti sairaita, ennen kuin he harkitsevat tällaisen paperin kirjoittamista (Sananl. 22:3; Saarn. 9:12).
Joistakuista tällaisten ohjeiden kirjoittaminen on tuntunut epämiellyttävältä. Sen tekeminen osoittaa kuitenkin kristillistä kypsyyttä ja rakkaudellista kiinnostusta toisia kohtaan (Fil. 2:4). On paljon parempi antaa selvät ohjeet itse kuin jättää järjestelyistä päättäminen sureville perheenjäsenille, joita saatetaan painostaa hyväksymään vainajan vakaumuksen vastaisia epäpuhtaita tapoja.
Karttakaa äärimmäisyyksiä
Monissa osissa Afrikkaa uskotaan yleisesti, että hautajaisten täytyy olla suuret ja vaikuttavat, jotta esi-isien henget eivät vihastuisi. Toiset taas käyttävät hautajaisia tilaisuutena yhteiskunnallisen ja taloudellisen asemansa ”komeilevaan näyttämiseen” (1. Joh. 2:16). ”Asianmukaisiksi” katsottavien hautajaisten järjestämiseen omistetaan paljon aikaa ja rahaa ja nähdään kovasti vaivaa. Jotta hautajaisiin saataisiin mahdollisimman paljon väkeä, niitä mainostetaan vainajaa esittävillä suurilla julisteilla, joita asetetaan eri paikkoihin. Jotkut teettävät T-paitoja, joissa on vainajan kuva, ja jakavat niitä surijoiden käyttöön. Vaikutuksen tekemiseksi sivustakatsojiin ostetaan kalliita, taidokkaasti tehtyjä arkkuja. Eräässä Afrikan maassa jotkut jopa rakentavat esimerkiksi autoa, lentokonetta tai laivaa muistuttavia arkkuja, joiden on tarkoitus symboloida rikkautta, komeutta ja ylellisyyttä. Ruumis saatetaan nostaa pois arkusta ja asettaa näytteille koristeelliselle vuoteelle. Naisvainaja voidaan pukea valkoiseen hääpukuun, meikata ja koristaa suurella määrällä koruja ja helmiä. Olisiko kenenkään Jumalan palvelijan sopivaa ottaa osaa tällaisiin tapoihin?
Kypsät kristityt välttävät viisaasti sellaisten ihmisten harrastamia äärimmäisyyksiä, jotka eivät tunne jumalisia periaatteita eivätkä välitä niistä. Ymmärrämme, että kohtuuttomuuksiin menevät ja epäraamatulliset tavat eivät ole Jumalasta vaan maailmasta, joka on häviämässä (1. Joh. 2:15–17). Meidän täytyy varoa huolellisesti, ettemme anna epäkristillisen kilpailuhengen vaikuttaa meihin, niin että yrittäisimme järjestää näyttävämmän tilaisuuden kuin toiset (Gal. 5:26). Kokemus osoittaa, että kun paikallista kulttuuria ja yhteiskunnallista elämää leimaa kuolleiden pelko, hautajaisista tulee usein suuret ja vaikeasti valvottavat, ja ne voivat sen vuoksi riistäytyä nopeasti hallinnasta. Kuolleiden palvova kunnioittaminen voi helposti kiihottaa ei-uskovat epäpuhtaaseen käytökseen. Hautajaisissa voidaan vaikeroida kovaäänisesti ja hillittömästi, syleillä ruumista, puhua sille suoraan niin kuin se olisi elossa ja kiinnittää siihen rahaa ja erilaisia esineitä. Jos kristillisissä hautajaisissa tapahtuisi jotain tällaista, Jehovan nimelle ja kansalle koituisi suurta häpeää. (1. Piet. 1:14–16.)
Koska tiedämme kuolleiden todellisen tilan, meillä pitäisi olla rohkeutta järjestää hautajaiset sellaisiksi, että ne ovat täysin vapaat maailmallisuuden tahroista (Ef. 4:17–19). Vaikka Jeesus oli suurin ja tärkein ihminen, joka on koskaan elänyt, hänen hautaamisensa tapahtui hillitysti ja vaatimattomasti (Joh. 19:40–42). Niiden silmissä, joilla on ”Kristuksen mieli”, tällaisessa hautaamistavassa ei ole mitään häpeällistä (1. Kor. 2:16). Pitämällä kristilliset hautajaiset yksinkertaisina ja karttamalla äärimmäisyyksiä ja kohtuuttomuutta voidaan parhaiten välttää raamatullisesti epäpuhtaita tapoja ja säilyttää rauhallinen tunnelma, joka heijastaa arvokkuutta ja hyvää makua ja sopii Jumalaa rakastaville ihmisille.
Pitäisikö hautajaisiin liittyä ilonpitoa?
Joissakin paikoin sukulaiset, naapurit ja muut tapaavat kokoontua hautaamisen jälkeen sankoin joukoin juhlimaan ja tanssimaan kovaäänisen musiikin tahdissa. Tällaisiin tilaisuuksiin liittyy usein runsas alkoholinkäyttö ja moraaliton käytös. Jotkut selittävät, että railakas juhlinta auttaa karkottamaan kuoleman aiheuttaman surun. Joillekuille se on vain osa heidän kulttuuriaan. Monet kuitenkin pitävät tällaista juhlintaa välttämättömänä siirtymäriittinä, jota on noudatettava vainajan kunnioittamiseksi ja ylistämiseksi ja sen sielun vapauttamiseksi esi-isien joukkoon.
Tosi kristityt näkevät seuraavan Raamatun kehotuksen viisauden: ”Parempi on mielipaha kuin nauru, sillä kasvojen apeudesta sydän tulee paremmaksi.” (Saarn. 7:3.) He myös tietävät, että ihmisen on hyödyllistä rauhoittua miettimään elämän lyhyyttä ja ylösnousemustoivoa. Niille, joilla on luja suhde Jehovaan, ”kuolinpäivä [on] parempi kuin synnyinpäivä” (Saarn. 7:1). Koska tosi kristityt tietävät, että riehakkaaseen hautajaisjuhlintaan liittyy spiritistisiä uskomuksia ja moraalitonta käytöstä, heidän on täysin sopimatonta järjestää tällaisia tilaisuuksia tai edes ottaa niihin osaa. Remuavien juhlijoiden seurassa oleminen osoittaisi kunnioituksen puutetta Jehovaa ja palvojatoveriemme omaatuntoa kohtaan.
Eron tulisi näkyä selvästi
Voimme olla erittäin kiitollisia siitä, että olemme vapaita sairaalloisesta kuolleiden pelosta, joka on hyvin yleistä hengellisessä pimeydessä olevien keskuudessa (Joh. 8:32). ”Valon lapsina” ilmaisemme suruamme tavalla, josta heijastuu hengellinen ymmärrys – hillitysti ja kunnioittavasti – sillä suruamme lievittää varma ylösnousemustoivo (Ef. 5:8; Joh. 5:28, 29). Tämä toivo estää meitä ilmaisemasta murhettamme äärimmäisyyksiin menevillä tavoilla, jotka ovat yleisiä niiden keskuudessa, ”joilla ei ole toivoa” (1. Tess. 4:13). Se valaa meihin rohkeutta seistä lujina puhtaan palvonnan puolella antamatta periksi ihmispelolle (1. Piet. 3:13, 14).
Sen ansiosta, että noudatamme uskollisesti Raamatun periaatteita, ihmiset voivat nähdä eron ”Jumalaa palvelevan ja häntä palvelemattoman välillä” (Mal. 3:18). Jonain päivänä kuolemaa ei enää ole (Ilm. 21:4). Kun odotamme tämän suurenmoisen lupauksen toteutumista, havaitkoon Jehova meidän olevan tahrattomia ja moitteettomia ja pysyvän täysin erossa tästä jumalattomasta maailmasta ja sen Jumalaa häpäisevistä tavoista (2. Piet. 3:14).
[Kuva s. 30]
On viisasta esittää hautajaisjärjestelyjä koskevat toiveemme kirjallisesti.
[Kuva s. 31]
Kristillisten hautajaisten tulee olla hillityt ja arvokkaat.