Betelin veljet olivat tehneet töitä jo yli vuoden, jotta WBBR-radioasema saataisiin rakennettua Staten Islandille New Yorkiin. Sen jälkeen kun alue oli raivattu, rakennettiin isot majoitustilat työntekijöille ja erillinen rakennus laitteita varten. Sitten alkoi laitteiston kokoaminen, jotta radio-ohjelmaa saataisiin eetteriin. Monta ongelmaa oli kuitenkin vielä ratkaistavana.

Noin 90-metrinen lähetinantenni piti virittää kahden 60 metriä pitkän puisen pylvään väliin. Veljet huomasivat, että se oli helpommin sanottu kuin tehty. Ensimmäinen yritys epäonnistui, mutta veljet luottivat Jehovaan ja yrittivät uudelleen. Lopulta se tuotti tulosta. Tähän projektiin osallistunut Calvin Prosser sanoi jälkeenpäin: ”Jos olisimme onnistuneet heti ensimmäisellä yrityksellä, olisimme paukutelleet henkseleitä ja ottaneet kunnian itsellemme.” Veljet lukivat onnistumisen Jehovan ansioksi, mutta heidän ongelmansa eivät olleet vielä ohi.

Radiotoiminta oli tuohon aikaan vielä lapsenkengissä, eikä kaupallisesti valmistettuja laitteita saanut juuri mistään. Veljet onnistuivat kuitenkin ostamaan lähiseudulta käytetyn, kotikutoisen, 500-wattisen radiolähettimen. Mikrofoni saatiin halvemmalla, kun se otettiin tavallisesta puhelimesta. Eräänä helmikuisena iltana veljet päättivät kokeilla kasaan kyhäämiään laitteita. Koska heidän piti keksiä jotain ohjelmaa, he lauloivat valtakunnanlauluja. Ernest Lowe muisteli  myhäillen, miten veljien lauluesitys keskeytyi, kun he saivat puhelinsoiton. Soittaja oli tuomari Rutherford, b joka oli kuunnellut heitä radiosta noin 25 kilometrin päässä Brooklynissa.

Veli Rutherford tiuskaisi: ”Lopettakaa tuo kauhea mekkala! Kuulostatte aivan kissalaumalta.” Veljet laittoivat nolostuneina pillit pussiin, mutta nyt oli selvää, että he olivat valmiita ensimmäistä radiolähetystä varten.

Ensimmäisessä virallisessa lähetyksessä 24. helmikuuta 1924 veli Rutherford ilmoitti, että radioasema oli omistettu ”Messiaan valtakunnan tukemiseen”. Hänen mukaansa aseman tarkoitus oli ”auttaa ihmisiä uskontokunnasta riippumatta ymmärtämään Raamatun valossa, miten merkittävää aikaa elämme”.

Ensimmäinen radiolähetys oli jymymenestys. WBBR lähetti järjestön radio-ohjelmia seuraavat 33 vuotta.

Heinäkuussa 1924 raamatuntutkijat kokoontuivat konventtiin Columbukseen Ohioon. Konventtivieraita tuli eri puolilta maailmaa. Puheita pidettiin englannin lisäksi arabiaksi, italiaksi, kreikaksi, liettuaksi, puolaksi, ranskaksi, saksaksi, ukrainaksi, unkariksi, venäjäksi ja pohjoismaisilla kielillä. Jotkin puheista radioitiin, ja veljet olivat sopineet Ohio State Journalin kanssa, että konventin ohjelmasta kirjoitettaisiin artikkeleja joka päivä.

Torstaina 24. heinäkuuta yli 5 000 ystävää osallistui kenttätyöhön. He levittivät lähes 30 000 kirjaa ja aloittivat tuhansia raamattukursseja. Vartiotornissa tätä päivää kutsuttiin ”konventin iloisimmaksi päiväksi”.

Toinen konventin kohokohta oli perjantaina 25. heinäkuuta, kun veli Rutherford luki rohkean syytöksen pappeja vastaan. Se oli kirjoitettu oikeudellisen asiakirjan tapaan, ja siinä syytettiin poliittisia ja uskonnollisia johtajia sekä liikemaailman johtajia siitä, että he ”pitävät ihmiset tietämättöminä Jumalan toimenpiteistä heidän  siunaamisekseen elämällä”. Siinä sanottiin myös, että he ”ovat hyväksyneet Kansainliiton ja selittäneet sen olevan ’Jumalan valtakunnan poliittinen ilmaus maan päällä’”. Tämän sanoman kertominen tulisi vaatimaan raamatuntutkijoilta rohkeutta ja sinnikkyyttä.

Vartiotorni tiivisti konventin vaikutukset seuraavasti: ”Tämä pieni Herran seuraajien armeija lähti Columbuksen konventista vahvistuneena uskossa – – eivätkä mitkään vihollisen ampumat palavat nuolet voi heitä hetkauttaa.” Leo Claus, joka osallistui konventtiin, sanoi: ”Konventin jälkeen olimme täynnä intoa ja valmiina kertomaan tätä syytöstä omalla alueellamme.”

Lokakuusta lähtien raamatuntutkijat levittivät miljoonittain traktaattia Syytös väärää kristillisyyttä vastaan, jossa oli veli Rutherfordin esittämä sanoma painetussa muodossa. Clevelandin pikkukaupungissa Oklahomassa Frank Johnson sai traktaatit levitettyä 20 minuuttia ennen kuin toiset julistajat tulisivat hakemaan hänet. Hän oli saanut peräänsä joukon vihaisia kaupunkilaisia, joten hän ei voinut odotella missään näkyvällä paikalla. Niinpä hän päätti piiloutua läheiseen kirkkoon. Koska kirkko oli tyhjillään, hän jätti traktaatin papin Raamatun väliin ja jokaiselle istumapaikalle. Sitten hän lähti kirkosta yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Koska aikaa oli jäljellä, hän kävi vielä kahdessa muussakin kirkossa ja toisti saman kuvion.

Frank kiiruhti paikkaan, josta häntä oltiin tulossa hakemaan. Hän piiloutui huoltoaseman taakse ja piti silmät auki, ettei häntä päästäisi yllättämään. Häntä etsivät miehet ajoivat ohi mutta eivät huomanneet häntä. Heti kun he olivat poistuneet näköpiiristä, Frankin ystävät, jotka olivat myös olleet lähistöllä saarnaamassa, saapuivat paikalle ja ottivat hänet kyytiin.

Yksi näistä veljistä kertoi myöhemmin: ”Matkalla ajoimme noiden kolmen kirkon ohi, ja jokaisen edessä seisoi noin 50 ihmistä. Osa heistä luki traktaattia, ja jotkut näyttivät sitä papille. Se liippasi läheltä! Kiitimme Jehovaa, koska hän oli suojellut meitä ja auttanut meitä olemaan valtakunnan vihollisia nokkelampia.”

Raamatuntutkijat todistivat yhtä rohkeasti myös muualla. Pohjois-Ranskassa Józef Krett kertoi hyvää uutista puolalaisille kaivostyöntekijöille. Oli sovittu, että hän pitää puheen aiheesta ”Kuolleet herätetään pian”. Kun kutsuja tähän tilaisuuteen jaettiin kaupunkilaisille, paikallinen pappi varoitti seurakuntalaisia menemästä sinne. Varoituksella oli kuitenkin päinvastainen vaikutus. Puhetta tuli kuuntelemaan yli 5 000 ihmistä, myös pappi itse. Veli Krett pyysi häntä puolustamaan uskonkäsityksiään, mutta hän kieltäytyi. Puheen jälkeen veli Krett levitti kaikki julkaisunsa, koska ihmiset janosivat totuutta (Aam. 8:11).

Afrikassa Claude Brown vei hyvän uutisen Kultarannikolle (nykyään Ghana). Hän piti puheita ja levitti kirjallisuutta, minkä ansiosta totuus levisi nopeasti. John Blankson, joka opiskeli farmaseutiksi, kävi kuuntelemassa yhden veli Brownin puheista. Hän tajusi nopeasti löytäneensä totuuden. Hän  muisteli: ”Totuus oli minulle valtava ilon aihe, ja puhuin siitä monille koulussa.”

John ymmärsi, että Raamattu ei opeta kolminaisuutta. Eräänä päivänä hän meni käymään anglikaanisessa kirkossa, koska hän halusi keskustella asiasta papin kanssa. Pappi ajoi hänet ulos ja huusi: ”Sinä et ole kristitty. Sinä kuulut Paholaiselle. Häivy täältä!”

Kotiin päästyään John kirjoitti papille kirjeen ja kutsui hänet puolustamaan kolminaisuusoppia yleisön edessä. Siitä ärsyyntyneenä pappi järjesti niin, että John joutui koulunsa yliopettajan huoneeseen. Siellä opettaja kysyi, oliko John tosiaan kirjoittanut papille.

”Kyllä kirjoitin”, vastasi John.

Opettaja vaati Johnia lähettämään papille anteeksipyynnön. Niinpä John kirjoitti:

”Opettajani käski minua lähettämään teille anteeksipyynnön, ja olen valmis tekemään niin siinä tapauksessa, että myönnätte opettavanne vääriä oppeja.”

Opettaja kysyi järkyttyneenä: ”Blankson, aiotko tosiaan sanoa näin?”

”Kyllä. En voi sanoa muutakaan.”

”Sinut erotetaan. Luuletko, että voit hyökätä valtion kirkon pappia vastaan ja jäädä silti tähän kouluun?”

”Mutta opettaja, – – kun te opetatte meitä ja vastaan tulee kohta, jota emme ymmärrä, emmekö kysy silloin kysymyksiä?”

”Totta kai kysytte.”

”Niinhän juuri olen tehnyt. Se mies opetti meille jotain Raamatusta, ja minä kysyin häneltä kysymyksen. Jos hän ei pysty vastaamaan siihen, miksi minun pitäisi pyytää häneltä anteeksi?”

Blanksonia ei erotettu koulusta, eikä anteeksipyyntöä lähetetty.

Vartiotornissa tiivistettiin vuoden 1924 tapahtumat: ”Saatamme todella sanoa Daavidin kanssa: ’Sinä vyötit minut voimalla sotaan.’ (Psalmi 18:40) Vuosi oli hyvin kehoittava; sillä me olemme nähneet, että Herran käsi on ollut mukana Seuran työssä. Hänen tosi vihkiytyneet pyhänsä – – ovat ilolla antaneet todistuksen.”

Myöhemmin samana vuonna veljet tekivät suunnitelmia toisen radioaseman perustamiseksi lähelle Chicagoa. Tällä asemalla oli oikein osuva nimi WORD (’sana’). 5 000-wattisen lähettimen ansiosta valtakunnan sanomaa olisi mahdollista lähettää satojen kilometrien päähän aina Kanadaan saakka.

Vuonna 1925 raamatuntutkijat saivat nähdä kiinnostavia hengellisiä valonvälähdyksiä ja oppivat ymmärtämään paremmin esimerkiksi Ilmestyksen lukua 12, jossa kerrotaan, mitä taivaassa tapahtui. Joillekin nämä asiat olivat liikaa, ja he lakkasivat palvelemasta Jehovaa. Monet muut kuitenkin suhtautuivat niihin hyvin myönteisesti ja tajusivat, miten valtava vaikutus niillä olisi maan päällä oleviin Jehovan palvelijoihin.