MOOSEKSEN LAIN mukaan valojen vannomisella oli oma tärkeä osansa. Jeesuksen aikalaisten keskuudessa vannomisesta tuli kuitenkin niin yleistä, että heillä oli tapana vahvistaa valalla melkein kaikki, mitä he sanoivat. Näin he pyrkivät lisäämään sanojensa uskottavuutta. Jeesus tuomitsi kahdesti tällaisen tarpeettoman vannomisen ja kehotti: ”Merkitköön vain teidän sananne kyllä ’kyllä’ ja ei ’ei.’ ” (Matt. 5:33–37; 23:16–22.)

Erään Raamatun sanakirjan mukaan juutalaisten hyvin voimakas ”taipumus vahvistaa kaikki lausuntonsa valalla” käy ilmi siitä, että joissakin Talmudin osuuksissa määritellään pikkutarkasti, mitä valoja pidettiin sitovina ja mitä ei. (Theological Dictionary of the New Testament.)

Jeesus ei ollut ainoa, joka tuomitsi tämän väärän tavan. Esimerkiksi juutalainen historioitsija Flavius Josefus sanoi eräästä juutalaisesta lahkosta: ”Vannomista he kaihtavat pitäen sitä pahempana kuin väärää valaa, sillä he sanovat, että se, jota ei uskota ilman vetoamista Jumalaan, on jo tuomittu.” Myös apokryfikirjoihin kuuluvassa juutalaisessa Sirakin kirjassa (23:11) sanotaan: ”Joka vannoo usein, tekee syntiä usein.” Jeesus ei siis hyväksynyt sitä, että valoja vannottiin kevyin perustein. Jos puhumme aina totta, meidän ei tarvitse vannomalla lisätä sanojemme uskottavuutta.