Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Vanhemmat, auttakaa lapsianne hankkimaan pelastukseen johtavaa viisautta

Vanhemmat, auttakaa lapsianne hankkimaan pelastukseen johtavaa viisautta

”Pienokaisesta asti olet tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi pelastuaksesi.” (2. TIM. 3:15)

LAULUT: 141, 134

1, 2. Miksi jotkut vanhemmat saattavat olla huolissaan, kun heidän lapsensa haluaa vihkiytyä Jehovalle ja mennä kasteelle?

JOKA vuosi tuhannet Raamattua tutkivat ihmiset vihkiytyvät Jehovalle ja menevät kasteelle. Monet heistä ovat nuoria, jotka ovat kasvaneet totuudessa ja valinneet parhaan elämäntavan (Ps. 1:1–3). Jos olet kristitty isä tai äiti, odotat epäilemättä päivää, jolloin poikasi tai tyttäresi menee kasteelle (vrt. 3. Joh. 4).

2 Saatat silti olla huolissasi. Olet ehkä nähnyt, että jotkut nuoret ovat menneet kasteelle mutta ovat myöhemmin alkaneet epäillä, onko Jumalan normien mukaan eläminen sittenkään viisasta. Jotkut ovat jopa jättäneet totuuden. Voit siksi pelätä, että lapsesi, joka alkaa palvella Jehovaa, muuttuu ja menettää rakkautensa totuutta kohtaan. Hänestä voisi tulla samanlainen kuin olivat Efesoksen seurakuntaan kuuluneet ensimmäisen vuosisadan kristityt, joista Jeesus sanoi: ”Olet jättänyt sen rakkauden, joka sinulla ensin oli.” (Ilm. 2:4.) Mitä voit tehdä, jottei näin kävisi? Miten voit auttaa lastasi ”kasvamaan pelastukseen”? (1. Piet. 2:2.) Saamme vastauksen, kun pohdimme Timoteuksen esimerkkiä.

”OLET TUNTENUT PYHÄT KIRJOITUKSET”

3. a) Mikä johti siihen, että Timoteuksesta tuli kristitty, ja miten hän suhtautui oppimaansa? b) Mitkä kolme oppimiseen liittyvää asiaa Paavali mainitsi Timoteukselle?

3 Timoteus tutustui kristillisyyteen todennäköisesti vuonna 47, kun apostoli Paavali vieraili ensimmäisen kerran Lystrassa. Vaikka Timoteus oli tuolloin ilmeisesti vasta teini-ikäinen, hän selvästikin toimi oppimansa mukaan. Kaksi vuotta myöhemmin hänestä tuli Paavalin matkakumppani. Noin 16 vuotta tämän jälkeen Paavali kirjoitti Timoteukselle: ”Pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet tullut vakuuttuneeksi, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska pienokaisesta asti olet tuntenut pyhät kirjoitukset [Raamatun heprealaiset kirjoitukset], jotka voivat tehdä sinut viisaaksi pelastuaksesi sen uskon välityksellä, joka on Kristuksen Jeesuksen yhteydessä.” (2. Tim. 3:14, 15.) Paavali sanoi, että Timoteus 1) tunsi pyhät kirjoitukset, 2) oli vakuuttunut oppimastaan ja 3) oli tullut ”viisaaksi pelastuakseen sen uskon välityksellä”, joka hänellä oli Jeesukseen Kristukseen.

4. Mitkä apuvälineet ovat mielestäsi hyviä lastesi opettamiseen? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

4 Jos olet kristitty isä tai äiti, haluat varmasti, että lapsesi tuntee Raamatun pyhät kirjoitukset, joihin nykyään kuuluvat Heprealaisten kirjoitusten lisäksi Kreikkalaiset kirjoitukset. Jopa pieniä lapsia voidaan heidän kykyjensä mukaan opettaa tuntemaan Raamatun henkilöitä ja tapahtumia. Jehovan järjestö on valmistanut monia apuvälineitä, joiden avulla vanhemmat voivat opettaa lapsiaan. Mitkä niistä ovat saatavilla sinun kielelläsi? Muista, että Raamatun tunteminen on perustus, jolle luja suhde Jehovaan rakennetaan.

”OLET TULLUT VAKUUTTUNEEKSI”

5. a) Mistä Timoteus oli ”tullut vakuuttuneeksi”? b) Miten Timoteuksen toiminnasta näkyi, että hän oli vakuuttunut Jeesusta koskevasta hyvästä uutisesta?

5 Pyhien kirjoitusten tunteminen on tosiaan tärkeää, mutta hengelliseen valmennukseen kuuluu muutakin kuin vain se, että opetamme lapsemme tuntemaan Raamatun henkilöitä ja tapahtumia. Timoteus oli myös ”tullut vakuuttuneeksi” oppimastaan. Hän oli tuntenut Heprealaiset kirjoitukset pienokaisesta asti. Kiistattomat todisteet saivat hänet jossain vaiheessa vakuuttumaan siitä, että Jeesus oli Messias. Tiedon lisäksi hänelle siis kehittyi luja vakaumus. Timoteus oli niin vakuuttunut hyvästä uutisesta, että hänestä tuli kastettu opetuslapsi ja hän lähti Paavalin mukaan lähetystyöhön.

6. Miten voit auttaa lapsiasi vakuuttumaan siitä, mitä he oppivat Raamatusta?

6 Miten voit auttaa lapsiasi tulemaan Timoteuksen tavoin vakuuttuneiksi oppimistaan asioista? Ensinnäkin ole kärsivällinen. Vakaumus ei kehity yhdessä yössä, eikä se myöskään siirry automaattisesti sinulta lapsillesi. Jokaisen lapsen täytyy käyttää omaa ajattelukykyään, jotta hän vakuuttuisi Raamatun totuudesta. (Lue Roomalaiskirjeen 12:1.) Vanhemmilla on kuitenkin tärkeä osa lasten uskon vahvistamisessa, erityisesti silloin kun lapset esittävät kysymyksiä. Tätä havainnollistaa seuraava esimerkki.

7, 8. a) Miten eräs kristitty isä osoittaa kärsivällisyyttä, kun hän opettaa tytärtään? b) Missä tilanteissa sinä olet tarvinnut samanlaista kärsivällisyyttä?

7 Thomas, jolla on 11-vuotias tytär, kertoo: ”Tyttäreni saattaa kysyä: ’Olisiko Jehova voinut käyttää evoluutiota, kun hän loi elämää maan päälle?’ tai ’Miksi emme yritä parantaa yhteiskuntaa, esimerkiksi äänestämällä?’ Joskus minun täytyy purra kieltäni, etten sanele, mihin hänen kuuluu uskoa. Vakaumus ei perustu mihinkään yhteen suureen tosiasiaan, vaan se rakentuu monista pienistä todisteista.”

8 Kaikkien kristittyjen täytyy olla kärsivällisiä, ja Thomas ymmärtää, että lapsen opettaminen vaatii erityistä kärsivällisyyttä (Kol. 3:12). Hän on huomannut, että lapsen kanssa saattaa olla tarpeen käydä monia keskusteluja pitkän ajan kuluessa. Hänen täytyy perustella asioita Raamatun avulla, jotta hänen tyttärensä voi vakuuttua siitä, mitä hän oppii. Thomas selittää: ”Varsinkin silloin, kun on kyse tärkeistä asioista, vaimoni ja minä haluamme tietää, uskooko tyttäremme todella oppimaansa ja onko se hänestä järkevää. Jos hänellä on kysymyksiä, se on vain hyvä asia. Suoraan sanoen olisin huolissani, jos hän hyväksyisi jonkin asian esittämättä kysymyksiä.”

9. Miten voit istuttaa Raamatun totuuksia lasten mieleen ja sydämeen?

9 Kun vanhemmat opettavat lapsiaan kärsivällisesti, lapset ymmärtävät vähitellen uskon ”leveyden ja pituuden ja korkeuden ja syvyyden” (Ef. 3:18). Vanhemmat voivat valita lasten ikään ja kykyihin sopivia opetusmenetelmiä. Kun lapset tulevat vakuuttuneiksi siitä, mitä he oppivat, heidän on helpompi puolustaa uskoaan koulukavereiden ja muiden edessä (1. Piet. 3:15). Pystyykö lapsesi esimerkiksi perustelemaan Raamatun avulla, mitä kuolemassa tapahtuu? Onko Raamatun selitys heistä järkevä? * Raamatun totuuksien istuttaminen lapsen mieleen ja sydämeen vaatii kärsivällisyyttä, mutta se kannattaa (5. Moos. 6:6, 7).

10. Mikä on tärkeää, kun lapsia opetetaan?

10 Myös sinun oma esimerkkisi on tärkeä, kun autat lapsiasi muodostamaan itselleen vakaumuksen. Kolmen tytön äiti Stephanie sanoo: ”Siitä lähtien kun lapseni olivat aivan pieniä, olen joutunut kysymään itseltäni: Kerronko lapsilleni, miksi minä olen vakuuttunut siitä, että Jehova on olemassa, että hän rakastaa meitä ja että hän toimii aina oikein? Näkevätkö lapseni selvästi, että minä rakastan Jehovaa? En voi odottaa, että lapseni vakuuttuvat näistä asioista, ellen minä ole vakuuttunut.”

PELASTUKSEEN JOHTAVA VIISAUS

11, 12. Mitä viisaus on, ja miksi sitä ei voida mitata pelkästään ihmisen iällä?

11 Kuten olemme nähneet, Timoteus 1) tunsi pyhät kirjoitukset ja 2) oli vakuuttunut oppimastaan. Mutta mitä Paavali tarkoitti, kun hän sanoi, että pyhät kirjoitukset voisivat tehdä Timoteuksen ”viisaaksi pelastuakseen”?

12 Raamatun ymmärtämisen oppaan 2. osassa selitetään, että Raamatussa viisauteen sisältyy ”kyky käyttää tietoa ja ymmärrystä menestyksellisesti ongelmien ratkaisemiseen, vaarojen välttämiseen tai torjumiseen ja tavoitteiden saavuttamiseen tai siihen, että neuvotaan toisia tekemään niin. Se on tyhmyyden – – vastakohta.” Raamattu sanoo, että ”tyhmyys on kietoutunut pojan [lapsen] sydämeen” (Sananl. 22:15). Viisaus on tyhmyyden vastakohta, joten se on yksi osoitus kypsyydestä. Hengellinen kypsyys ei riipu ensisijaisesti ihmisen iästä vaan siitä, että hän pelkää Jehovaa ja on valmis tottelemaan hänen käskyjään. (Lue psalmi 111:10.)

13. Miten nuori voi ilmaista viisautta, joka on pelastumisen kannalta välttämätöntä?

13 Nuoret, jotka edistyvät kohti hengellistä kypsyyttä, eivät anna omien halujensa tai kaveripaineen ohjailla heitä niin, että he ”heittelehtisivät kuin aaltojen ajamina – – sinne tänne” (Ef. 4:14). Sen sijaan he valmentavat havaintokykyään ”erottamaan sekä oikean että väärän” (Hepr. 5:14). He tekevät viisaita ratkaisuja silloinkin, kun heidän vanhempansa tai muut aikuiset eivät ole näkemässä (Fil. 2:12). Tällainen viisaus on pelastumisen kannalta välttämätöntä. (Lue Sananlaskujen 24:14.) Miten voit auttaa lapsiasi hankkimaan sitä? Ensinnäkin kerro lapsillesi Raamattuun perustuvista arvoistasi. Osoita sanoillasi ja esimerkilläsi, että Raamatusta löytyvät elämänarvot ovat sinunkin arvojasi. (Room. 2:21–23.)

Miksi vanhempien on tärkeää nähdä jatkuvasti vaivaa lastensa hyväksi? (Ks. kpl:t 14–18.)

14, 15. a) Mitä kastetta harkitsevan nuoren pitäisi miettiä? b) Miten voit auttaa lapsiasi ajattelemaan sitä, mitä hyötyä Jumalan lakien tottelemisesta on?

14 Ei kuitenkaan riitä, että vain sanot lapsillesi, mikä on oikein ja mikä väärin. Auta heitä miettimään esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: Miksi Raamattu kieltää jotkin houkuttelevilta tuntuvat asiat? Miksi olen varma, että Raamatun normit ovat aina parhaakseni? (Jes. 48:17, 18.)

15 Jos lapsesi haluaa mennä kasteelle, auta häntä pohtimaan, miten hän suhtautuu vastuisiin, joita kastetulla kristityllä on. Mitä hyviä asioita kaste tuo tullessaan? Mitä haasteita kastettu kristitty voi kohdata? Miksi hyvät asiat painavat vaa’assa huomattavasti enemmän kuin haasteet? (Mark. 10:29, 30.) Nämä asiat tulevat hyvin todennäköisesti eteen kasteen jälkeen. Siksi on erittäin tärkeää tehdä ne itselleen selväksi ennen tämän vakavan askeleen ottamista. Kun lapsia autetaan ajattelemaan syvällisesti, mitä hyötyä on tottelevaisuudesta ja toisaalta mitä seurauksia koituu tottelemattomuudesta, heille muodostuu todennäköisesti oma vakaumus. Kumman tien he valitsevat? Raamatun normien noudattaminen on aina paras valinta. (5. Moos. 30:19, 20.)

KUN KASTETUN NUOREN USKO HORJUU

16. Mitä vanhempien tulisi ymmärtää, jos kastetun nuoren usko horjuu?

16 Mitä jos pojallasi tai tyttärelläsi alkaa olla epäilyksiä kasteen jälkeen? Kastettua nuorta saattaa esimerkiksi alkaa viehättää se, mitä maailma tarjoaa, tai hän voi miettiä, onko viisasta elää Raamatun periaatteiden mukaan (Ps. 73:1–3, 12, 13). Sinun on isänä tai äitinä hyvä ymmärtää, että suhtautumisesi nuoren epäilyksiin voi vaikuttaa siihen, päättääkö hän päästä lähemmäksi Jehovaa vai vetäytyä kauemmaksi. Älä milloinkaan kiistele lapsesi kanssa näistä asioista, olkoonpa hän vielä melko nuori tai jo aikuistumassa. Näytä lapsellesi, että rakastat häntä ja haluat auttaa.

17, 18. Miten vanhemmat voivat auttaa nuorta, jolla on epäilyksiä?

17 Kastettu nuori on antanut Jehovalle vihkiytymislupauksen. Vihkiytyessään ihminen lupaa rakastaa Jumalaa ja panna hänen tahtonsa kaiken muun edelle. (Lue Markuksen 12:30.) Jehova suhtautuu tähän lupaukseen vakavasti, ja niin tulee myös kaikkien hänelle vihkiytyneiden suhtautua (Saarn. 5:4, 5). Muistuta lastasi ystävällisesti näistä asioista sopivana hetkenä. Ennen sitä tutki ja mietiskele aineistoa, jota Jehovan järjestö on valmistanut vanhempien hyödyksi. Näin voit korostaa lapsellesi, että Jehovalle vihkiytyminen ja kristittynä oleminen on vakava asia, mutta se tuo myös monia iloja.

18 Hyödyllisiä neuvoja löytyy esimerkiksi Nuoret kysyvät – käytännöllisiä vastauksia -kirjan 1. osan lopussa olevasta liitteestä ”Vanhemmat kysyvät”. Siinä sanotaan: ”Älä päättele heti, että lapsesi on hylkäämässä uskon. Monesti taustalla on muita tekijöitä.” Lapsesi voi kokea kaveripainetta, olla yksinäinen tai tuntea, että toiset kristityt nuoret ovat hengellisempiä kuin hän. Liitteessä jatketaan: ”On tärkeää muistaa, että edellä mainitut syyt eivät liity juuri mitenkään uskonkäsityksiin. Pikemminkin kyse on olosuhteista, jotka tekevät uskon mukaan elämisestä haastavaa, ainakin tällä hetkellä.” Liitteessä on monia ehdotuksia siitä, miten kristitty isä tai äiti voi auttaa nuorta, jonka usko horjuu.

19. Miten vanhemmat voivat auttaa lapsiaan hankkimaan viisautta, joka johtaa pelastukseen?

19 Isänä tai äitinä sinulla on vastuullinen mutta iloa tuottava tehtävä kasvattaa lapsiasi ”Jehovan kurissa ja mielenohjauksessa” (Ef. 6:4). Kuten olemme nähneet, siihen sisältyy muutakin kuin se, että opettaa heille, mitä Raamattu sanoo. Lapsia pitää auttaa kasvattamaan luja vakaumus. He tarvitsevat niin vahvan uskon, että se saa heidät vihkiytymään Jehovalle ja palvelemaan häntä koko sydämestään. Jehovan sana, hänen henkensä ja sinun vaivannäkösi auttavat lapsiasi hankkimaan viisautta, joka johtaa pelastukseen.

^ kpl 9Mitä Raamattu todella opettaa?” -tutkimissivut ovat erinomaisia välineitä, joiden avulla nuoret ja aikuiset voivat oppia ymmärtämään ja selittämään Raamatun totuuksia. Näitä tutkimissivuja on monilla kielillä jw.orgissa. Katso osio RAAMATUN OPETUKSET > TYÖKALUJA RAAMATUN TUTKIMISEEN.