RAAMATUNKRIITIKOT olivat useita vuosia sitä mieltä, että Danielin kirjassa mainittua kuningas Belsassaria ei ole ollut olemassa (Dan. 5:1). Heidän kantansa perustui siihen, ettei hänen olemassaolostaan ollut arkeologisia todisteita. Tämä käsitys kuitenkin muuttui vuonna 1854.

Tuona vuonna Britannian konsuli John George Taylor teki kaivauksia muinaisen Urin kaupungin raunioilla nykyisen Irakin eteläosassa. Hän löysi siellä olevasta suuresta tornista useita savilieriöitä, jotka olivat noin kymmenen senttimetrin mittaisia ja joissa oli nuolenpääkirjoitusta. Yhteen lieriöön oli kirjoitettu rukous, jossa pyydetään pitkää ikää Babylonian kuninkaalle Nabunaidille ja hänen vanhimmalle pojalleen Belsassarille. Kriitikkojen oli myönnettävä, että löytö todisti Belsassarin olevan historiallinen henkilö.

Raamatussa sanotaan, että Belsassar oli myös kuningas. Kriitikot olivat kuitenkin epäilevällä kannalla. Esimerkiksi 1800-luvulla elänyt englantilainen tiedemies William Talbot kirjoitti, että joidenkin mukaan ”Bel-sar-ussur [Belsassar] oli isänsä Nabunaidin rinnakkaishallitsija, mutta tästä ei ole mitään todisteita”.

Kiista ratkesi, kun muista savilieriöistä saatiin selville, että Belsassarin isä kuningas Nabunaid oli poissa pääkaupungista Babylonista useita vuosia kerrallaan. Encyclopaedia Britannica -tietosanakirjassa kerrotaan, mitä tuolloin tapahtui: ”Kun Nabunaid oli poissa, hän jätti valtaistuimen ja suurimman osan armeijastaan Belsassarille.” Tuolloin Belsassar siis toimi Babylonissa rinnakkaishallitsijana. Arkeologi ja kielentutkija Alan Millardin mukaan onkin täysin sopivaa, että ”Danielin kirjassa – – sanotaan Belsassaria ’kuninkaaksi’”.

Jumalan palvelijat ovat tietenkin varmoja siitä, että itse Raamattu sisältää tärkeimmät todisteet Danielin kirjan luotettavuudesta ja jumalallisesta alkuperästä (2. Tim. 3:16).