HARVA kala vangitsee huomion samalla tavoin kuin vuokkokala eli klovnikala. Meitä saattaa ihastuttaa sen upea väritys, joka voi tuoda mieleen sirkusklovnin. Tai kenties meihin tekee vaikutuksen vuokkokalan yllättävä kotipaikka: nimensä mukaisesti se asustaa merivuokon polttavien lonkeroiden keskellä.

Monien Hollywood-näyttelijöiden tavoin vuokkokalat esiintyvät ujostelematta valokuvaajille. Ne ovat yleensä valmiita ”poseeraamaan” sukeltajille ja snorklaajille, koska ne eivät ole erityisen arkoja eivätkä juuri poistu kotinsa lähettyviltä.

Vuokkokalasta tekee ainutlaatuisen sen näennäisen riskialtis elämäntyyli. Sen valitsema asuinpaikka myrkyllisten lonkeroiden keskellä tuo mieleen kodin rakentamisen käärmeiden pesäkoloon. Vuokkokala ja sen isäntänä toimiva merivuokko ovat kuitenkin erottamattomat. Mikä mahdollistaa tämän epätavallisen mutta silti menestyksekkään kumppanuuden?

Kuten hyvissä kumppanuuksissa yleensä, myös vuokkokalan ja merivuokon suhteessa molemmat sekä antavat että saavat jotain. Kyse ei ole pelkästä  mukavuudesta – kumppanuus on vuokkokalalle elintärkeää. Meribiologit ovat havainneet, että vuokkokalat eivät pysty elämään luonnossa ilman isäntävuokkoa. Ne ovat huonoja uimareita, joten ilman merivuokon suojaa ne joutuisivat nälkäisten saalistajien armoille. Koska vuokkokala käyttää merivuokkoa tukikohtanaan ja turvapaikkanaan vaaran uhatessa, se voi saavuttaa jopa kymmenen vuoden iän.

Merivuokko tarjoaa sekä kodin että turvallisen paikan, jossa kasvattaa jälkeläiset. Vuokkokala laskee munat isäntävuokon juurelle, ja molemmat vanhemmat vartioivat niitä tarkkaan. Myöhemmin koko vuokkokalaperheen voi nähdä uimassa saman merivuokon ympärillä.

Miten merivuokko hyötyy suhteesta? Vuokkokalat ovat kuin meressä eläviä henkivartijoita. Ne ajavat pois perhokalat, jotka syövät mielellään merivuokkojen lonkeroita. Ainakin yksi merivuokkolaji tarvitsee välttämättä vuokkokalan asukikseen voidakseen pysyä hengissä. Kun tutkijat poistivat vuokkokalat tähän lajiin kuuluvien merivuokkojen lähettyviltä, vuokot hävisivät tyystin vain vuorokaudessa. Ilmeisesti perhokalat söivät ne.

Näyttää siltä, että vuokkokalat jopa tuottavat isäntänsä käyttöön energiaa. Niiden erittämä ammonium edistää isäntävuokon kasvua. Uidessaan lonkeroiden keskellä vuokkokalat myös auttavat merivuokkoa saamaan hapekasta vettä.

Vuokkokalojen suojautuminen on ”pinnallista”. Niillä on nahkansa pinnalla limakerros, minkä ansiosta ne välttyvät pistoksilta. Nähtävästi tämä kemiallinen peite saa merivuokon pitämään vuokkokalaa lajitoverinaan. Eräs meribiologi sanoikin vuokkokalan olevan ”kala merivuokon vaatteissa”.

Joidenkin tutkimusten mukaan vuokkokalan on käytävä läpi sopeutumisprosessi sen jälkeen, kun se on valinnut itselleen uuden isännän. On havaittu, että tullessaan ensimmäistä kertaa merivuokon lähelle kala koskettaa tätä silloin tällöin muutaman tunnin ajan. Tällaisen ajoittaisen kontaktin avulla vuokkokala ilmeisesti muokkaa limakerrostaan, niin että se voi suojata sitä uuden merivuokon myrkyltä. Sopeutumisvaiheessa vuokkokala ei ehkä välty merivuokon pieniltä pistoksilta, mutta myöhemmin nuo kaksi tulevat hyvin toimeen keskenään.

Kahden näin erilaisen luontokappaleen välinen yhteistoiminta on ihastuttava esimerkki tiimityöstä. Ihmisetkin saavat usein aikaan huomattavia tuloksia, kun erilaisista kulttuureista ja taustoista tulevat yksilöt yhdistävät voimavaransa. Vuokkokalan tavoin meiltä voi viedä jonkin aikaa sopeutua työskentelyyn toisten kanssa, mutta lopputulos on hyvinkin vaivan arvoinen.