Odessan maanalainen labyrintti

VASTARAPATTUUN seinään on ilmestynyt pitkä halkeama juuri remontoidussa huoneistossa. ”Taas ne tunnelit liikuttavat taloa”, omistaja huokaa.

Olipa ongelma mikä tahansa – vesiputki hajoaa tai tienpätkä romahtaa – syntipukkina ovat Ukrainassa Mustanmeren rannalla sijaitsevan kauniin Odessan alapuolella olevat tunnelit. Tuo maanalainen labyrintti, jossa on joidenkin arvioiden mukaan 2 500 kilometriä käytäviä, saattaa olla maailman suurin laatuaan.

Miten nämä tunnelit syntyivät? Miten ne vaikuttavat yläpuolella elävien ihmisten elämään? Saamme vastaukset käydessämme niissä kierroksella.

Matka maan alle

Turistibussimme lähtee Odessan rautatieasemalta kyydissään joukko jännittyneen odotuksen vallassa olevia lomanviettäjiä ja opiskelijoita. Ajon aikana opas kertoo meille tunnelien historiasta.

Saamme kuulla, että kaivaminen alkoi ilmeisesti 1830-luvulla, kun kaupunki tarvitsi edullista ja helposti saatavaa rakennusmateriaalia. Alapuolella olikin juuri sopivasti kevyttä mutta kestävää kellertävää kalkkikiveä, ja kivenhakkuusta tuli kannattavaa toimintaa kaupungin laajetessa. Sitä mukaa kuin kiveä nostettiin maan pinnalle, käytävät alkoivat muotoutua.

Pian kaupungin alla oli sattumanvaraisesti leviävä kartoittamaton labyrintti. Käytäviä kaivettiin yli 35 metrin syvyyteen, ja toisinaan ne kulkivat eri kerroksissa. Kuilut hylättiin, kun kalkkikivi ehtyi niiden kohdalta, ja uusia kaivettiin toisaalle. Aikanaan verkosto levisi kaupungin ulkopuolelle.

Sitten bussimme onkin jo perillä Nerubaskoen pikkukylässä Odessan pohjoislaidalla, ja seuraavassa hetkessä seisomme kalkkikiviseinämässä olevan raskaan metalliportin luona, jonka takaa alkaa yksi tunneleista. Opas kertoo: ”Menemme nyt alueelle, jolla oleskeli neuvostopartisaaneja toisen maailmansodan aikana. Siellä saatte käsityksen siitä, millaista täällä oli elää siihen aikaan.” Asiantuntija Andri Krasnožonin mukaan eräs partisaaniryhmä eli maan alla 13 kuukautta.

 Opas jatkaa: ”On hyvä muistaa, että eri puolilla tunneliverkostoa on eri aikoina oleskellut monia muitakin, kuten maantierosvoja, merirosvoja ja poliittisia pakolaisia. Olosuhteet olivat kaikilla periaatteessa samanlaiset.”

Astumme synkkään käytävään, joka vähän matkan päässä katoaa pimeyteen. ”Nämä partisaanien tunnelit eivät olleet pelkkä piilopaikka, vaan ne sisustettiin mahdollisimman mukaviksi”, opas selittää. ”Vapaa-ajanhuoneessa pelattiin kynttilänvalossa tammea, šakkia tai dominoa. Päätunnelin varrelle kallioon hakattiin miehille ja naisille huoneita nukkumista varten. Kussakin huoneessa seinään kaiverrettiin makuualustaksi tasainen syvennys, jolle levitettiin pehmikkeeksi olkia. Sairaalasiivessä oli oikeat sängyt ja toimenpidehuone. Naiset laittoivat ruokaa keltaisesta kalkkikivestä tehdyllä liedellä, ja savu ohjattiin yläpuolella olevaan tunneliin.”

Käytävän katto näyttää suurelta pesusieneltä, mutta se ei tunnu pehmeältä. Seinät taas ovat kuin karkeaa hiekkapaperia, ja niissä risteilee sahanterän jälkiä kohdissa, joista on irrotettu kivenlohkareita. ”Kun partisaanit nousivat ihmisten ilmoille, he vaihtoivat vaatteita, jotteivät saksalaiset olisi haistaneet heitä. Tunnelien kosteus nimittäin jätti niihin ummehtuneen hajun.”

”Elämä maan alla oli muillakin tavoin aivan omanlaistaan”, oppaamme jatkaa. ”Täällä esimerkiksi elettiin säkkipimeässä.” Hän kääntää valokatkaisinta, ja yhtäkkiä on pilkkopimeää. ”Öljylamppuja ei voinut polttaa koko ajan.” Samalla kun haparoimme eteenpäin tunnustellen käsillä käytävän seiniä, hän lisää: ”Kallio imee ääniä, joten jos te eksytte, kukaan ei kuule huutojanne.” Onneksi oppaamme sytyttää valot uudestaan!

”Vartiossa oltiin vain kaksi tuntia kerrallaan, sillä kun ihminen on pitkään pimeässä täydellisessä hiljaisuudessa, hän alkaa kuulla harhoja.” Katossa olevasta aukosta näemme toisen tunnelin, joka kulkee ylhäällä omamme poikki. Mistähän se tulee, ja minne se johtaa? Mielessäni herää seikkailunhalu. ”Käytäviä on kartoitettu vain noin 1 700 kilometriä, joten työtä riittää sillä saralla”, opas selittää.

Viime aikoina onkin osuttu uusiin tunneleihin, joista on löytynyt sata vuotta vanhoja sanomalehtiä, vallankumousta edeltävältä ajalta peräisin olevia öljylamppuja ja tsaarinajan rahoja. Esineet ovat lojuneet paikoillaan kymmeniä vuosia kenenkään koskematta niihin niiden jälkeen, jotka elelivät täällä syvällä maan alla Odessan pimeässä labyrintissa. (Lähetetty.)

[Tekstiruutu/Kuva s. 25]

ARKKITEHTUURIN HELMIÄ

Odessan keskustassa on edelleen kauniita rakennuksia, jotka on rakennettu kaupungin alta kaivetusta kellertävästä kalkkikivestä. Joidenkin talojen kellarista johtaa ovi suoraan tunneleihin. Kalkkikivestä rakennetaan taloja vielä nykyäänkin.

[Kuva s. 24, 25]

Venäläisten käyttämiä sairaalasänkyjä toisen maailmansodan ajalta.

[Kuva s. 24, 25]

Odessan alapuolella on arviolta 2 500 kilometriä käytäviä.