Kastekappelit todistavat ääneti unohtuneesta tavasta

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA RANSKASTA

”UPOTUSKASTE katedraalissa.” Näin oli otsikoitu uutinen eräässä ranskalaislehdessä vuonna 2001. Kuvassa katolisuuteen kääntynyt mies seisoi kuitenkin suuressa kastealtaassa polviin ulottuvassa vedessä ja katolinen piispa valeli vettä hänen päähänsä. Samanlaisia toimituksia on järjestetty monissa paikoissa eri puolilla maailmaa, ja ne heijastavat suuntausta, joka katolisessa kirkossa alkoi Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen jälkeen: uusille käännynnäisille annetaan osittainen upotuskaste. Koska kuitenkin suurin osa katolilaisista on kastettu heti syntymän jälkeen muutamalla vesitilkalla, herää joitakin kysymyksiä. Minkätyyppinen kaste oikeastaan on Johannes Kastajan ja Jeesuksen apostolien antaman mallin mukainen? Miten kristityt tulisi kastaa nykyään? Näitä kysymyksiä valaisee kastekappeleiden eli baptisterioiden historia.

Alkuperäinen kaste ja sen merkitys

Alun alkaen kristityt kastettiin upottamalla heidät kokonaan veden alle. Tämä käy ilmi Raamatun kertomuksesta, jossa Filippos kastaa etiopialaisen virkamiehen. Kun tuo mies ymmärsi, kuka Kristus oli, hän sanoi nähtyään vettä: ”Mikä estää minua saamasta upotuskastetta?” (Apostolien teot 8:26–39, The Emphatic Diaglott.) ”Upotuskastetta” vastaavan kreikan sanan kantasana on ba·ptiʹzō, jonka merkitys on ’kastaa upottamalla’. Tämä viittaa täydelliseen upottamiseen. Asian ydintä korostaa sekin, että kastetta verrataan Raamatussa hautaamiseen (Roomalaisille 6:4; Kolossalaisille 2:12). Joissakin ranskankielisissä raamatunkäännöksissä (esimerkiksi Chouraqui, Pernot) Johannes Kastajan lisänimi on kiinnostavasti käännetty sanalla, joka viittaa upotuskasteeseen.

Kristillisyyden ensimmäisinä vuosisatoina täydellinen upotuskaste toimitettiin missä tahansa riittävän syvässä vedessä – joessa, meressä tai yksityisessä kylpyaltaassa. Kun käännynnäisiä tuli lisää, alettiin rakentaa kastekappeleita eri puolille Rooman valtakuntaa Dalmatiasta Palestiinaan ja Kreikasta Egyptiin. Vanhimpia tähän mennessä löydettyjä kappeleita on Syyriassa Eufratin rannalla oleva baptisterio, joka on peräisin vuoden 230 tienoilta.

Kun kristinusko tunnustettiin Rooman valtakunnassa 300-luvulla, miljoonista ihmisistä tuli ”kristittyjä” ja heidät piti kastaa. Niinpä kastekappeleita rakennettiin avoimesti kaikkialle. Pelkästään Rooman kaupungissa niitä oli 500-luvulle tultaessa noin 25, muun muassa Lateraanikirkon yhteydessä. Galliassa lienee kussakin hiippakunnassa ollut oma baptisterionsa; erään lähteen mukaan niitä oli kaikkiaan jopa 150. Maaseudulla oli luultavasti satoja muita pienten kirkkojen, hautojen ja luostareiden yhteydessä.

 Arkkitehtuuri ja vedensaanti

Kastekappelit olivat usein ympyrän muotoisia tai monikulmaisia rakennuksia, jotka seisoivat joko yksinään tai kirkon yhteydessä. Kaivausten perusteella ne olivat pienikokoisia (yleensä alle 200 neliömetriä) mutta niissä oli kauniita pylväitä, marmori- ja mosaiikkikoristeita sekä freskoja, jotka kuvasivat toisinaan Raamatun tapahtumia. Joissakin kappeleissa, kuten Marianan baptisteriossa Korsikassa, oli altaan yläpuolella jopa hienostunut baldakiini eli kangaskatos. Allas saattoi olla nelikulmainen, pyöreä, kuusikulmainen, suorakaide, ristin muotoinen tai kahdeksankulmainen. Leveydestä ja syvyydestä voidaan päätellä, että ensimmäiset altaat oli suunniteltu aikuiskastetta varten. Niihin mahtui yleensä ainakin kaksi ihmistä. Esimerkiksi Lyonissa Kaakkois-Ranskassa allas oli kolmisen metriä leveä. Monissa altaissa veteen laskeuduttiin askelmia pitkin, joita oli tavallisesti seitsemän.

Suunnitteluvaiheen tärkeimpiä kysymyksiä oli luonnollisesti vedensaanti. Monet kastekappelit, kuten vaikkapa Nizzan baptisterio Etelä-Ranskassa, rakennettiin lähteen lähelle tai kylpylän raunioille. Usein vesi ohjattiin altaaseen ja siitä pois putkia pitkin. Toisinaan käytettiin sadevettä, joka kannettiin altaaseen lähellä sijaitsevasta säiliöstä.

Vuoden 350 tienoilla rakennettu Saint-Jeanin baptisterio Poitiers’ssa Länsi-Ranskassa antaa hyvän kuvan siitä, miltä ”kristillinen” kastekappeli näytti tuolla vuosisadalla. Suorakulmaisen huoneen ympärillä oli lisätiloja ja keskellä suuri kahdeksankulmainen allas, johon johti kolme askelmaa. Allas oli puolisentoista metriä syvä, ja leveyttä sillä oli enimmillään noin kaksi metriä. Se oli yhteydessä akveduktiin, jota pitkin kaupunkiin saatiin vettä läheisestä lähteestä.

Täydellinen vai osittainen upotuskaste?

Upotettiinko kastettavat näissä kappeleissa veteen kokonaan? Jotkut katoliset historiantutkijat eivät usko näin tapahtuneen, sillä osittainen kaste valelemalla vettä päähän mainitaan yhtenä vaihtoehtona jo varhain katolisen kirkon historiassa. Lisäksi he sanovat, että koska monet altaat olivat tuskin metrin syvyisiä, aikuista ei voinut upottaa niissä kokonaan veden alle. Erään katolisen tietosanakirjan mukaan Poitiers’ssa ”pappi saattoi seistä kolmannella askelmalla jalkojen kastumatta”.

Kastetoimituksia kuvaavassa taiteessa  näyttää kuitenkin vielä myöhempänäkin ajankohtana olevan sääntönä täydellinen upotus, sillä vesi yltää kuvissa kastettavan rintaan tai jopa kaulaan asti (ks. yllä olevat kuvat). Oliko upotus mahdollinen, jos vettä oli vain keskikokoisen aikuisen vyötäisiin saakka? Eräässä lähdeteoksessa arvellaan, että tyhjennysputki voitiin hetkeksi sulkea, niin että polvistunut tai kyykistynyt kastettava voitiin upottaa veden alle. * Pariisissa toimiva katolisen liturgian professori Pierre Jounel sanoo: ”Kasteoppilas seisoi vyötäisiään myöten vedessä. Pappi tai apupappi laski kätensä hänen päänsä päälle ja painoi hänet kokonaan veden alle.”

Altaat kutistuvat

Aikojen saatossa apostolien ajan yksinkertainen kastetoimitus muuttui monimutkaiseksi rituaaliksi, johon kuului tietynlaisia vaatteita ja eleitä, pahojen henkien pois manaaminen, veden siunaaminen, uskontunnustus ja öljyllä voitelu. Osittainen upotus levisi yhä laajemmalle, ja kastealtaiden koko pieneni. Joskus niitä pienennettiin puoleen niiden alkuperäisestä leveydestä ja syvyydestä tai vielä enemmän. Esimerkiksi Cazèresissa Etelä-Ranskassa allas oli alkuaan metrin syvyinen mutta 500-luvulla enää puolet siitä. Sittemmin 1100-luvun paikkeilla osittainen upotuskaste katosi roomalaiskatolisuudesta ja sen tilalle tuli vedellä valelu. Ranskalaisen akateemikon Pierre Chaunun mukaan tämä oli seurausta ”lapsikasteen yleistymisestä kolean ilmanalan maissa, sillä vastasyntynyttä ei voida upottaa kylmään veteen”.

Nämä kehitysvaiheet johtivat yhä pienempien kastetilojen rakentamiseen. Historioitsija Frédéric Buhler kirjoittaa kastetoimituksen historiaa käsittelevässä kirjassaan: ”Arkeologian, kirjallisten lähteiden ja kuvataiteiden perusteella voidaan yleisesti sanoa, että kaste muuttui ajanlaskumme ensimmäisillä vuosisadoilla toimitetusta aikuisten täydellisestä upotuskasteesta aikuisten osittaisen upotuskasteen ja lasten täydellisen upotuskasteen kautta vastasyntyneiden valeluun vedellä.”

Nykyään aikuisten osittainen upotuskaste näyttää saavan taas suosiota, ja uudet altaat rakennetaan entistä suuremmiksi. Lisäksi ”upotuskasteen nostalgian” hengessä, kuten Buhler asian ilmaisee, nykyisessä katolisen kirkon liturgiassa suositellaan entistä enemmän, että kastettavat upotettaisiin kokonaan veden alle. Raamattu on kuitenkin koko ajan osoittanut, että täydellinen upotuskaste on oikea tapa kastaa kristittyjä.

[Alaviite]

[Kuva s. 13]

Saint-Jeanin baptisterio Poitiers’ssa Ranskassa

[Kuva s. 13]

Rekonstruktio 400-luvulla Marianaan Korsikaan rakennetusta kastekappelista

[Lähdemerkintä]

© J.-B. Héron pour “Le Monde de la Bible”/Restitution: J. Guyon and J.-F. Reynaud, after G. Moracchini-Mazel

[Kuvat s. 14]

KRISTUKSEN KASTE TAITEESSA

Jordanin vedet ulottuvat Jeesusta rintaan, ja enkelit tuovat hänelle pyyhkeitä kuivaamista varten (800-luku).

[Lähdemerkintä]

Cristal de roche carolingien - Le baptême du Christ © Musée des Antiquités, Rouen, France/Yohann Deslandes

Jeesus Jordanissa, jossa vesi ulottuu häntä kaulaan. Vasemmalla kaksi enkeliä pitää käsissään vaatetta, jolla kuivata hänet (1100-luku).

[Lähdemerkintä]

© Musée d’Unterlinden - F 68000 COLMAR/Photo O. Zimmermann