Biokemisti haastateltavana
Biokemisti haastateltavana
MICHAEL J. BEHE, joka toimii nykyään biokemian professorina Lehigh’n yliopistossa Pennsylvanian osavaltiossa Yhdysvalloissa, julkaisi vuonna 1996 kirjansa Darwin’s Black Box—The Biochemical Challenge to Evolution (”Darwinin musta laatikko – evoluutioteorian biokemiallinen haaste”). Herätkää!-lehdessä oli 8.5.1997 kirjoitussarja ”Ihmisen olemassaolo – sattuman vai suunnittelun tulos?”, jossa lainattiin tuota kirjaa. Kuluneiden kymmenen vuoden aikana teoksen julkaisemisen jälkeen evoluutiota kannattavat tiedemiehet ovat kaikin keinoin yrittäneet kumota Behen esittämät väitteet. Arvostelijat ovat syyttäneet häntä siitä, että hän on antanut uskonnollisen vakaumuksensa (Behe on roomalaiskatolilainen) hämärtää tieteellistä arvostelukykyään. Toisten mielestä hänen perustelunsa on epätieteellistä. Herätkää!-lehti otti selvää, miksi hänen ajatuksensa ovat herättäneet tällaista kiistaa tiedemiespiireissä.
HERÄTKÄÄ!: MILLÄ PERUSTEILLA TEIDÄN MIELESTÄNNE VOIDAAN SANOA, ETTÄ LUONTO TARJOAA TODISTEITA ÄLYLLISESTÄ SUUNNITTELUSTA?
BEHE: Aina kun näemme monimutkaisia, toimivia kokonaisuuksia, ajattelemme niiden olevan suunniteltuja. Hyvä esimerkki ovat arkielämän koneet, kuten ruohonleikkuri, auto tai vielä yksinkertaisemmat laitteet. Mieliesimerkkini on hiirenloukku. Siinä eri osat on järjestetty siten, että ne yhdessä täyttävät tehtävänsä pyydystää hiiri, ja looginen johtopäätös on, että tuo kokonaisuus on suunniteltu.
Tieteessä tutkitaan nykyisin jo elämän perusyksiköitä. Molekyylitasolta on suureksi yllätykseksi löydetty toimivia, monimutkaisia järjestelmiä. Esimerkiksi elävissä soluissa on pieniä ”molekyylirekka-autoja”, jotka kuljettavat solussa tarvikkeita paikasta toiseen. Niissä on myös pikkuruisia ”tienviittoja”, joiden opastuksella ”rekka-autot” kääntyvät vasemmalle tai oikealle. Joillakin soluilla on molekyyleista koostuvia ”perämoottoreita”, jotka vievät niitä eteenpäin nesteessä. Kun ihmiset näkevät tällaisia toimivia, monimutkaisia kokonaisuuksia missä tahansa muualla, he ajattelevat, että joku on ne suunnitellut. Meillä ei ole niille mitään muuta selitystä, jos darvinistisen evoluutioteorian väitteitä ei oteta lukuun. Koska tällaista järjestelmällisyyttä pidetään yksimielisesti suunnittelun tuloksena, on perusteita ajatella, että myös molekyylitason järjestelmät ovat älyllisen suunnittelun tulosta.
HERÄTKÄÄ!: MIKSI SUURIN OSA KOLLEGOISTANNE ON ERI MIELTÄ ÄLYLLISTÄ SUUNNITTELUA KOSKEVISTA PÄÄTELMISTÄNNE?
BEHE: Monet tiedemiehet ovat eri mieltä päätelmistäni, koska he ymmärtävät, että ajatus älyllisestä suunnittelusta
ulottuu tieteen rajojen ulkopuolelle. Se näyttää viittaavan vahvasti johonkin luontoa korkeampaan. Tämä johtopäätös herättää monissa ihmisissä levottomuutta. Minulle on kuitenkin aina opetettu, että tieteen tarkoitus on seurata todisteita, minne tahansa ne johtavatkin. Mielestäni on kyse rohkeuden puutteesta, jos peräännytään sellaisen päätelmän edessä, johon todisteet selvästi viittaavat, vain siksi että sillä on epämieluisia maailmankatsomuksellisia seuraamuksia.HERÄTKÄÄ!: MITEN VASTAATTE ARVOSTELIJOILLE, JOIDEN MIELESTÄ ÄLYLLISEN SUUNNITTELUN HYVÄKSYMINEN EDISTÄÄ TIETÄMÄTTÖMYYTTÄ?
BEHE: Suunnittelua koskeva johtopäätös ei perustu tietämättömyyteen. Se ei perustu siihen, mitä emme tiedä, vaan siihen, mitä tiedämme. Kun Darwin julkaisi kirjansa Lajien synty 150 vuotta sitten, elämä näytti yksinkertaiselta. Tiedemiesten silmissä solu oli niin yksinkertainen, että se olisi aivan hyvin voinut pulpahtaa merenpohjasta esiin itsestään. Sittemmin on kuitenkin havaittu, että solut ovat erittäin monimutkaisia – paljon monimutkaisempia kuin 2000-luvun koneet ja laitteet. Tämä toimiva monimutkaisuus puhuu tarkoituksellisen suunnittelun puolesta.
HERÄTKÄÄ!: ONKO TIEDE LÖYTÄNYT MITÄÄN TODISTEITA SEN PUOLESTA, ETTÄ EVOLUUTIO OLISI LUONNONVALINNAN KAUTTA VOINUT TUOTTAA NE MONIMUTKAISET MOLEKYYLIKONEET, JOISTA PUHUTTE?
BEHE: Kun käydään läpi tieteellistä kirjallisuutta, voidaan huomata, että kukaan ei ole yrittänyt vakavasti – ei kokeellisesti eikä yksityiskohtaisen tieteellisen mallin avulla – selittää, miten darvinistinen evoluutioprosessi olisi voinut tuottaa nuo molekyylikoneet. Näin on siitä huolimatta, että kuluneiden kymmenen vuoden aikana kirjani julkaisemisen jälkeen monet tieteelliset seurat, kuten Yhdysvaltain tiedeakatemia ja Yhdysvaltain tieteidenedistämisliitto, ovat lähettäneet jäsenilleen kiireellisiä vetoomuksia tehdä kaikki voitava, jotta ajatus älyllisestä suunnittelusta voitaisiin väistää.
HERÄTKÄÄ!: MITEN VASTAATTE, KUN JOTKUT POIMIVAT ESIMERKKEJÄ KASVIEN TAI ELÄINTEN RAKENTEISTA, JOTKA OVAT HEIDÄN MIELESTÄÄN HUONOSTI SUUNNITELTUJA?
BEHE: Se ettemme satu tietämään jonkin rakenteen tarkoitusta, ei vielä merkitse sitä, ettei sillä ole eliössä mitään tärkeää tehtävää. Esimerkiksi niin sanottujen surkastuneiden elinten luultiin aiemmin osoittavan, että ihmisruumis ja eräät muut organismit on suunniteltu huonosti. Muun muassa umpilisäkettä ja nielurisoja pidettiin surkastumina ja ne poistettiin rutiiniluonteisesti. Mutta sitten havaittiin, että niillä on tehtävä immuunijärjestelmässä, eikä niitä enää pidetä surkastumina.
On hyvä muistaa myös se, että biologiassa jotkin asiat näyttävät tapahtuvan sattumalta. Mutta jos autossani on lommo tai sen rengas on tyhjä, se ei merkitse, ettei auto tai rengas olisi suunniteltu. Vastaavasti se, että jotain tapahtuu luonnossa sattumalta, ei merkitse, että elämän hienosäätöiset, monimutkaiset molekyylikoneet olisivat sattuman seurausta. Se ei ole loogista.
[Huomioteksti s. 12]
”Mielestäni on kyse rohkeuden puutteesta, jos peräännytään sellaisen päätelmän edessä, johon todisteet selvästi viittaavat, vain siksi että sillä on epämieluisia maailmankatsomuksellisia seuraamuksia”