Nuoret kysyvät:

Miksi vahingoitan itseäni?

”Viilsin ranteeni sen verran pahasti, että ne piti ommella. Sanoin lääkärille, että haavat olivat tulleet hehkulampusta, mikä olikin totta – en vain kertonut, että olin tehnyt ne tahallani.” (Sasha, 23)

”Vanhempani ovat huomanneet minulla haavoja, mutta he ovat nähneet vain ne, jotka eivät ole kovin pahoja vaan näyttävät pelkiltä naarmuilta. – – Joskus jokin haava ihmetyttää heitä, ja silloin keksin jonkin selityksen. – – En halua, että he saavat tietää.” (Ariel, 13)

”Olen vahingoittanut itseäni 11-vuotiaasta lähtien. Tiedän, miten arvokkaana Jumala pitää ihmisruumista, mutta edes se ei ole saanut minua lopettamaan.” (Jennifer, 20)

EHKÄ tunnet jonkun, joka toimii samalla tavalla kuin Sasha, Ariel tai Jennifer. * Kyseessä voi olla koulutoveri, veljesi tai sisaresi tai ehkä sinä itse. Pelkästään Yhdysvalloissa on arviolta miljoonia ihmisiä – monet heistä nuoria – jotka tahallaan vahingoittavat itseään esimerkiksi viiltelemällä, polttamalla tai raapimalla ihoaan tai lyömällä itsensä mustelmille. *

Vahingoittaisiko joku itseään tahallaan? Aiemmin sellainen olisi yhdistetty johonkin outoon muotihullutukseen tai lahkoon, mutta viime vuosina tietämys itsensä vahingoittamisesta tai viiltelystä, joksi tällaista käytöstä myös kutsutaan, on kasvanut huomattavasti. Ilmeisesti myös niiden määrä, jotka ovat tuoneet ongelmansa esiin, on kasvanut. ”Kaikki lääkärit sanovat, että se on lisääntynyt”, sanoo erään yhdysvaltalaisen hoitolaitoksen johtaja Michael Hollander.

Itsensä vahingoittaminen johtaa harvoin kuolemaan, mutta vaarallista se kyllä on. Esimerkiksi Beth kertoo: ”Viiltelen itseäni partakoneenterällä. Olen sen takia  ollut sairaalassa kahdesti. Kerran tein niin syvän viillon, että jouduin käymään ensiapuasemalla.” Beth on monien muiden viiltelijöiden tavoin jatkanut tapaansa aikuisikään saakka. ”Olen harrastanut sitä 15-vuotiaasta asti, ja nyt olen 30”, hän sanoo.

Onko sinulla tai jollain tutullasi tapana turvautua viiltelyyn? Älä menetä toivoasi. Apua on saatavilla. Kerromme seuraavassa Herätkää!-lehden numerossa, miten itseään vahingoittavia voidaan auttaa. * Nyt katsomme kuitenkin ensin, millaisia ihmisiä he ovat ja miksi he toimivat niin.

Monenlaisia nuoria

Viiltelijöillä on hyvin erilaiset taustat. Jotkut tulevat ongelmaperheistä, toisten kotiolot ovat vakaat ja onnelliset. Osa menestyy koulussa huonosti, monet taas ovat erinomaisia oppilaita. Usein heistä ei näy päällepäin, että heillä on ongelma. Raamatussa todetaan: ”Nauraessakin saattaa sydän olla tuskainen.” (Sananlaskut 14:13.)

Ongelman vakavuuskin vaihtelee. Esimerkiksi eräässä tutkimuksessa kävi ilmi, että jotkut viiltelevät itseään vain kerran vuodessa, toiset taas pari kertaa päivässä. Miespuolisia viiltelijöitä on enemmän kuin aiemmin tiedettiinkään. Silti tämä on ennen kaikkea nuorten tyttöjen ongelma.

Monista eroista huolimatta osalla viiltelijöistä näyttää olevan jotain yhteistäkin. Eräässä hakuteoksessa sanotaan: ”Itseään vahingoittavat nuoret tuntevat itsensä usein voimattomiksi, ja heidän on vaikea ilmaista toisille tunteitaan. He kokevat olevansa yksinäisiä tai ulkopuolisia. He tuntevat pelkoa, ja heillä on huono itsetunto.” (Adolescence in America—An Encyclopedia.)

Voitaisiin tietysti sanoa, että tämä kuvaus sopii melkein kaikkiin nuoriin, jotka kohtaavat kasvamiseen liittyviä pelkoja ja epävarmuutta. Viiltelijä käy kuitenkin poikkeuksellisen kovaa kamppailua. Kun hän ei kykene pukemaan vaikeita tunteitaan sanoiksi eikä puhumaan niistä uskotulle, voivat koulupaineet, työelämän vaatimukset tai konfliktit kotona tuntua ylivoimaisilta. Hän ei näe tilanteesta ulospääsyä eikä hän tiedä ketään, jolle puhua. Paine tuntuu sietämättömältä. Sitten hän keksii, että ahdistus helpottaa, kun hän vahingoittaa itseään fyysisesti, ja hän tuntee taas jaksavansa mennä eteenpäin – ainakin sillä erää.

Miksi viiltelijä purkaa ahdistustaan tuottamalla itselleen fyysistä kipua? Mietihän, mitä teet, kun olet lääkärissä saamassa jotain pistosta. Oletko joskus juuri ennen sitä nipistellyt itseäsi tai ehkä painanut ihoa kynnellä, jotta saisit ajatukset pois pistoksen aiheuttamasta kivusta? Viiltelijä tekee jotain vastaavaa mutta paljon vakavammassa mitassa. Hänelle viiltely on keino saada ajatukset pois ahdistuksesta ja lievittää henkistä tuskaa. Ahdistus on niin syvä, että fyysinen kipu tuntuu sen rinnalla paremmalta vaihtoehdolta. Ehkä tämän vuoksi eräs viiltelijä kuvailee, että tuo tapa on hänelle ”lääkettä pelkoihin”.

”Keino selviytyä stressistä”

Itsensä vahingoittaminen voi asiaa tuntemattomista näyttää itsemurhayritykseltä.  Tavallisesti kyse ei kuitenkaan ole siitä. ”Yleensä nämä ihmiset yrittävät lopettaa vain tuskan, eivät elämäänsä”, kirjoittaa nuortenlehden päätoimittaja Sabrina Solin Weill. Niinpä viiltely on ”mieluumminkin pelastusrengas kuin poispääsykeino”, kuten eräässä kirjassa kuvaillaan (Bodily Harm: The Breakthrough Treatment Program for Self-Injurers). Siinä sanotaan myös, että se on ”keino selviytyä stressistä”. Millaisesta stressistä?

On havaittu, että monilla itseään vahingoittavilla on takanaan traumaattisia kokemuksia. Heitä on esimerkiksi voitu lapsena kohdella kaltoin tai laiminlyödä. Toisilla on ristiriitoja perheessä tai toinen vanhemmista on alkoholisti. Joillakin on jokin mielenterveyshäiriö.

Taustalla voi olla muitakin ongelmia. Esimerkiksi Sara oli ”todellinen perfektionisti itsensä vähättelyssä”, kuten hän kuvaili sisäistä taisteluaan. Hän oli tehnyt vakavia virheitä ja saanut apua kristityiltä vanhimmilta, mutta silti hän tunsi äärimmäistä syyllisyyttä puutteistaan, jotka näkyivät jokapäiväisessä elämässä. ”Ajattelin, että minun pitäisi olla tiukka itseäni kohtaan”, hän kertoo. ”Itseni vahingoittaminen oli minulle vain itsekuria. Siihen sisältyi hiusten nyppimistä, ranteiden ja käsivarsien viiltelyä ja itseni lyömistä pahoille mustelmille. Määräsin itselleni myös rangaistuksia: pidin kättä tulikuuman veden alla, istuin ulkona pakkasessa ilman takkia tai olin syömättä koko päivän.”

Saralla itsensä vahingoittaminen johtui syvästä itseinhosta. ”Ajoittain uskoin, että Jehova oli antanut virheeni anteeksi”, hän muistelee, ”mutta en halunnut, että hän olisi antanut. Halusin kärsiä, koska vihasin itseäni niin paljon. Vaikka tiesin, ettei Jehova olisi ikinä keksinyt sellaista kidutuspaikkaa kuin kristikunnan helvetti, halusin, että hän olisi tehnyt sellaisen pelkästään minua varten.”

”Kriittisiä aikoja”

Joku voi ihmetellä, miksi näin hämmentävä tapa on tullut päivänvaloon vasta viime aikoina. Raamatun tutkijat kuitenkin tietävät, että elämme ”kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä” (2. Timoteukselle 3:1). Siksi heille ei ole yllätys saada tietää, että jotkut nuoret ja varttuneemmatkin käyttäytyvät tavalla, jota on vaikea selittää.

Raamattu sanoo, että ”viisaan saattaa sorto panna toimimaan mieltä vailla” (Saarnaaja 7:7). Nuoruuden haasteet, joita joissakin tapauksissa pahentavat traagiset elämänkokemukset, voivat luoda pohjan vahingolliselle käyttäytymiselle, kuten viiltelylle. Nuori, joka tuntee itsensä yksinäiseksi ja uskoo, ettei kukaan halua kuunnella häntä, voi turvautua viiltelyyn lievittääkseen ahdistustaan. Lievitys on kuitenkin korkeintaan tilapäistä. Ongelmat ovat ennemmin tai myöhemmin taas edessä, ja niin on viiltelykin.

Yleensä viiltelijät haluaisivat päästä tavastaan eroon mutta huomaavat, että se on hyvin vaikeaa. Miten jotkut heistä ovat onnistuneet tässä? Sitä tarkastellaan Nuoret kysyvät -palstan kirjoituksessa ”Miten pystyn lopettamaan itseni vahingoittamisen?”, joka ilmestyy Herätkää!-lehden helmikuun numerossa.

[Alaviitteet]

MIETITTÄVÄKSI

▪ Miksi jotkut nuoret vahingoittavat itseään?

▪ Tuleeko mieleesi tämän kirjoituksen luettuasi, miten ahdistavia tunteita voitaisiin purkaa rakentavammalla tavalla?

[Huomioteksti s. 11]

”Nauraessakin saattaa sydän olla tuskainen.” (Sananlaskut 14:13)

[Huomioteksti s. 11]

”Yleensä nämä ihmiset yrittävät lopettaa vain tuskan, eivät elämäänsä”

[Huomioteksti s. 12]

Elämme ”kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä”. (2. Timoteukselle 3:1)