Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Eroon tappavasta savusta

Eroon tappavasta savusta

Eroon tappavasta savusta

TILASTOT ovat huolestuttavia: päivittäin kuolee omassa kodissaan kolme ihmistä joka minuutti. Syynä on savu, jota syntyy biomassaa poltettaessa.

Mitä biomassa on? Sitä ovat esimerkiksi kuivunut lanta, kuiva puu, oksat, ruoho ja viljelykasvien tähteet, joita voidaan kerätä talteen. Nepalilaisessa The Kathmandu Post -lehdessä kerrotaan, että kolmasosa maapallon väestöstä, yli kaksi miljardia ihmistä, kypsentää ruokansa ja lämmittää kotinsa polttamalla biomassaa. Hyvin köyhillä ihmisillä ei useinkaan ole muuta polttoainetta käytettävissään.

Valitettavasti biomassaa poltettaessa vapautuu hengenvaarallisia kaasuja. Miten niiltä voisi suojautua? ”Ratkaisu sisäilman saastumiseen on verrattain yksinkertainen: joko savua on estettävä pääsemästä asuntoon tai se on poistettava sieltä”, sanoo Intermediate Technology Development Group -järjestö (ITDG), joka auttaa monissa maissa ihmisiä kohentamaan elämänlaatua.

ITDG-järjestö pitää parhaana sitä, että ruoka kypsennetään ulkona. Entä jos se ei ole mahdollista, tai niin ei haluta tehdä? ITDG neuvoo parantamaan kodin ilmanvaihtoa. Tähän on kaksi tapaa. Joko katonrajaan tehdään aukkoja (metalliverkolla voidaan pitää pikkueläimet loitolla) tai taloon tehdään ikkunoita (ikkunaluukuilla saa yksityisyyttä). Näin ilma pääsee kiertämään ja savu kulkeutuu ulos. Seinään ei kuitenkaan ole käytännöllistä tehdä aukkoja, jos biomassaa poltetaan asunnon lämmittämiseksi. Tällöin voi olla apua eräästä toisesta yksinkertaisesta keinosta.

ITDG:n mukaan yksi suosituimpia ja tehokkaimpia tapoja ohjata savu ulos on käyttää savukupua. Kupu voidaan tehdä halvoista materiaaleista, kuten pellistä tai jopa tiilistä ja mudasta. Kupu pannaan tulen päälle, ja savu menee ulos katon läpi kulkevan savutorven kautta. Asiantuntijat sanovat, että kun ilmanvaihtoa parannetaan katonrajassa ja käytetään savukupua, vaarallisten saasteiden määrä vähenee kodissa lähes 80 prosenttia. Ihmiset, joiden asunnossa on savukupu, sanovat, että he ovat terveempiä, puhtaampia ja energisempiä kuin ennen ja viihtyvät kotonaan paremmin, mikä todistaa, että elämänlaatua voi kohentaa hyvin yksinkertaisin keinoin.

[Kuva s. 14]

Sisäkeittiö Keniassa. Keittiössä on savukupu, suuret aukot katonrajassa ja ikkunat

[Lähdemerkintä]

Dr. Nigel Bruce/www.itdg.org