Katolilaisuutta afrikkalaisin maustein

Herätkää!-lehden kirjoittajalta Brasiliasta

BAHIAN osavaltion pääkaupungissa Salvadorissa Brasiliassa järjestetään uuden vuoden merkiksi valtavan suuri juhla. Sadat naiset johtavat kulkuetta Bonfimin katolisen kirkon luo, missä he pesevät kirkon portaat parfymoidulla vedellä. Tällä rituaalilla kunnioitetaan afrikkalaista Oxalá-nimistä luomisen jumalaa.

Juhlamenoja seuraa noin miljoona katselijaa, ja he osallistuvat sen jälkeen riehakkaaseen katujuhlaan, jossa tanssitaan afrikkalaisten lyömäsoittimien rytmissä.

Tämä 250 vuotta vanha rituaali on silmiinpistävä esimerkki synkretismistä – erilaisten uskonnollisten katsomusten sekoittamisesta – joka on tunnusomaista Brasilian katolilaisuudelle. Yli 70 miljoonalla brasilialaisella sanotaan olevan suoria tai epäsuoria yhteyksiä afrobrasilialaisiin uskontoihin, joita ovat esimerkiksi Candomblé, Umbanda ja Xangô. Samalla valtaosa väittää kuitenkin kuuluvansa katoliseen kirkkoon.

Miten sekoittuminen tapahtui? Miten katolinen kirkko suhtautuu asiaan? Onko uskonnollisten katsomusten sekoittuminen kiitettävää, vai pitäisikö sitä karttaa?

”Ponnahduslautoja – – tosi uskoon”

1500-luvun puolivälin ja vuoden 1888, orjuuden lakkauttamisvuoden, välisenä aikana Brasiliaan tuotiin luultavasti yli kuusi miljoonaa afrikkalaista, muun muassa joruboja ja bantuja; arviot määrästä tosin vaihtelevat. Perinteisten afrikkalaisten uskomusten sekoittuminen katolilaisuuteen juontaa siis juurensa orjuudesta.

Kaikkia orjia vaadittiin kääntymään katolilaisiksi, mutta kirkko antoi siunauksensa sille, että katolilaisuuteen otettiin  aineksia afrikkalaisista uskonnoista. Historiantutkija Roger Bastiden mukaan jesuiittalähetyssaarnaajat uskoivat, että Afrikan alkuperäisasukkaat ovat kuin lapsia, jotka pitää vetää katoliseen uskoon hyödyntämällä heidän mieltymystään musiikkiin ja tanssiin sekä arvonimiin ja -asemiin. Bastide kirjoitti: ”Heitä ei pidä pakottaa luopumaan kaikista perinteisistä tavoistaan, vaan ne tulee arvioida ja hyväksyttäviä tapoja tulee käyttää ponnahduslautoina, joiden avulla he voivat omaksua tosi uskon.”

Useissa pelkästään afrikkalaisista koostuvissa uskonnollisissa yhteisöissä – esimerkiksi niissä jotka on omistettu katoliselle pyhimykselle Benedictukselle ja Ruusukon Neitsyt Marialle – monet afrikkalaiset perinnäistavat ovat saaneet ”kristillisyyden” pintakiillon. Nämä yhteisöt valitsevat keskuudestaan kerran vuodessa, ”Pyhän” Benedictuksen juhlapäivänä, kuninkaan ja kuningattaren, mikä juontaa juurensa afrikkalaisten heimokuninkaiden kruununperimyksestä.

Pyhimys vai orixá?

Katolilaisuudessa ja Afrikan uskonnoissa on yleistä uskoa lukuisiin Jumalan ja ihmisen välillä toimiviin välittäjiin. Esimerkiksi jorubat uskoivat orixá-henkiin. Niiden ajateltiin olleen jumalolennoiksi korotettuja sotureita ja kuninkaita, jotka hallitsivat luonnonvoimia ja toimivat välittäjinä ihmisten ja heidän korkeimman Jumalansa, Olorunin, välillä. Katolilaiset uskovat samansuuntaisesti, että pyhimykset puhuvat ihmisen puolesta Jumalalle, ja he pyytävät tietyiltä pyhimyksiltä suojelusta jonkin nimenomaisen toiminnan yhteydessä.

Monet orjat eivät luopuneet orixoistaan, vaan yksinkertaisesti verhosivat niille omistautumisen samantyyppisten pyhimysten kunnioitukseksi. Niinpä jorubojen sodanjumala Ogun yhdistettiin katolisiin pyhimyksiin Antoniukseen tai Yrjänään, jotka molemmat olivat kristikunnan sotilaita ja sankareita.

Samoin kaikkien orixojen äiti ja meren jumalatar Yemanjá rinnastettiin Neitsyt Marian erilaisiin ”ilmentymiin”. Salvadorin suosituin pyhimys, Bonfimin Herra, rinnastettiin Oxalá-jumaluuteen, joka on jorubojen pantheonin ylin orixá. Tätä yhteensulautumaa juhlitaan vuotuisessa kirkon portaiden pesuseremoniassa. *

”Ihmiset uskovat täällä vilpittömästi ja yhtä vakaumuksellisesti Jeesukseen, katolisiin pyhimyksiin ja orixoihin”, sanoo muuan salvadorilainen katolinen johtaja. ”Ihmiset sukkuloivat uskonnosta toiseen”, lisää muuan brasilialainen antropologi. ”He kävelevät katolisessa kirkossa järjestetystä messusta suoraan [afrikkalaiseen] Candomblé-keskukseen.”

Katolilaisuuden ja afrikkalaisten uskomusten yhdistäminen on arka aihe. Brasilian katolisen piispainkokouksen entinen puheenjohtaja Lucas Moreira sanoi: ”Jokaisen tulee noudattaa omaa uskoaan sekoittamatta siihen mitään muuta.” Toinen katolinen piispa kuitenkin huomautti: ”Synkretismi on todellisuutta, joka pitää puoliaan kirkon toimintaa vastaan.”

Kumpikin puoli on kaivautunut asemiinsa. Konservatiiviset kirkon johtajat taistelevat sitä vastaan, mitä he pitävät pakanallisena ja demonisena, kun taas toiset vaativat, että katolisen kirkon menoihin sisällytetään afrikkalaisia vertauskuvia ja tansseja.

Mitä Jeesus sanoisi?

Kristillisyyden perustaja Jeesus Kristus saarnasi monille uskonnollisille ja etnisille ryhmille. Hän sanoi kuitenkin määrätietoisesti: ”Tosi palvojat palvovat Isää hengessä ja totuudessa, sillä Isä tosiaan etsii senkaltaisia palvomaan häntä.” (Johannes 4:23.) Lisäksi Jeesus selitti, että Isä, Jehova Jumala, paljastaa totuuden Sanansa Raamatun välityksellä (Johannes 17:17).

Jeesus antoi seuraajilleen käskyn opettaa ”kaikkien kansakuntien ihmisiä – – noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa” (Matteus 28:19, 20). Hän ei koskaan kehottanut heitä muuttamaan hänen opetuksiaan, jotta ne vetoaisivat erilaisista perinteistä ja uskomuksista kiinni pitäviin ihmisiin. Apostolien päivinä jotkut yrittivät tuoda kristillisyyteen muista uskonnoista lainattuja ajatuksia ja tapoja. Tällaiset yritykset kuitenkin tuomittiin. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Lähtekää siksi ulos heidän keskuudestaan ja erottautukaa, – – ja minä [Jumala] otan teidät vastaan.” (2. Korinttilaisille 6:17.)

[Alaviite]

[Kuvat s. 12]

Afrobrasilialaisia papittaria pesemässä kirkon portaita

Kansanjoukko Bonfimin kirkon portailla Brasiliassa

[Lähdemerkinnät]

Ylempi kuva: De: A Tarde—Wilson da Rocha Besnosik; alempi kuva: De: A Tarde—Antônio Queirós