Lääkärit paineiden alla

”Luokseni tuli nuori pariskunta täynnä uskoa ja luottamusta siihen, että voisin jotenkin auttaa heidän vastasyntynyttä lastaan. Tutkiessani poikaa mielialani laski. Mitään ei ollut tehtävissä hänen hyväkseen. Voitteko kuvitella, miltä minusta tuntui kertoa tuoreille vanhemmille, että heidän poikansa ei tulisi näkemään koskaan? Kun he lähtivät pois, minulla oli sanomattoman lohduton olo. Mutta hetken kuluttua edessäni istui seuraava potilas odottaen minulta tervetuliaishymyä! Juuri tämä on minusta hyvin stressaavaa.” (Etelä-Amerikassa toimiva silmäkirurgi)

POTILAAT eivät yleensä käy vastaanotolla kuuntelemassa lääkärin huolia. Heillä on mielessään omat ongelmansa, joihin he tarvitsevat apua. Niinpä harva edes tajuaa, miten suuria paineita lääkäreillä on.

Tietenkin kaikilla on elämässään stressiä, eikä lääkärin työ ole ainoa ammatti, johon liittyy paineita. Lähes jokainen meistä on kuitenkin joskus tavalla tai toisella tekemisissä lääkärien kanssa, ja siksi on hyödyllistä ymmärtää heidän paineitaan ja niiden vaikutuksia heihin.

Stressi astuu lääkärien elämään jo varhain, sillä opiskelupaikka lääketieteellisessä tiedekunnassa on kovan työn takana. Kun koulutus sitten alkaa, se herättää yleensä voimakkaita, ristiriitaisia tunteita. Tästä alkaa prosessi, jonka aikana lääketieteen opiskelijan tunteet ja jopa hänen persoonallisuutensa voivat muuttua.

Koulutus – šokki

Opiskelijat saattavat astua jo opintojen ensimmäisellä viikolla dissektiohuoneeseen, jossa ihmisen anatomiaa opiskellaan leikkelemällä ruumiita. Monet heistä eivät ole koskaan ennen nähneet ruumista. Alastomien, kurtistuneiden ja eri leikkelyvaiheissa olevien ruumiiden näkeminen voi tuntua kauhistuttavalta. Opiskelijoiden on keksittävä keinoja  käsitellä tunteitaan. Monesti he turvautuvat huumoriin ja antavat kullekin ruumiille jonkin hullunkurisen nimen. Ulkopuolisesta tämä näyttää tyrmistyttävän tunteettomalta ja epäkunnioittavalta, mutta se on välttämätöntä opiskelijoille, jotka yrittävät olla ajattelematta sitä ihmistä, joka tuo ruumis on ollut.

Sitten alkaa työharjoittelu sairaalassa. Useimpien ihmisten ei tarvitse pohtia ihmiselämän lyhyyttä ennen kuin ehkä keski-iässä. Lääketieteen opiskelijat joutuvat kuitenkin jo nuorena kasvokkain parantumattomien tautien ja kuoleman kanssa. Eräs heistä kuvaili ensimmäisiä kokemuksiaan sairaalassa ”äärimmäisen vastenmielisiksi”. Niin vauraissa kuin köyhissäkin maissa opiskelijoille saattaa myös olla järkytys tajuta, miten usein potilaat jäävät ilman tarvitsemaansa hoitoa varojen puutteen takia.

Miten vastavalmistuneet lääkärit yrittävät hallita työhön liittyvää stressiä? Hoitohenkilöstön täytyy usein ottaa potilaisiin etäisyyttä suhtautumalla heihin persoonattomasti. Kun lääkärin pitäisi käydä katsomassa jotain potilasta, hoitaja saattaa nimen sijasta käyttää esimerkiksi ilmausta ”huoneessa kaksi oleva murtunut jalka”. Se voi kuulostaa huvittavalta, ellei ymmärrä tällaisen puhetavan syytä.

Myötätuntouupumus

Lääkäreistä koulutetaan tieteiden erikoistuntijoita, mutta monissa tapauksissa suurin osa työstä on potilaille puhumista. Joistakin lääkäreistä tuntuu, etteivät he ole valmistautuneita kohtaamaan potilas-lääkärisuhteen mukanaan tuomia tunteita. Kuten johdannossa tuli esille, yksi vaikeimmista tilanteista on kertoa potilaille huonoja uutisia. Joidenkin lääkärien on tehtävä niin päivittäin. Ihmisillä on kriisin keskellä usein tarve purkaa ahdistustaan, ja lääkärien odotetaan kuuntelevan heitä. Kanssakäyminen ahdistuneiden ja pelästyneiden ihmisten kanssa voi olla niin raskasta, että jotkut lääkärit kärsivät niin sanotusta myötätuntouupumuksesta, joka on yksi työuupumuksen muodoista.

Muistellessaan uransa alkuvuosia eräs kanadalainen perhelääkäri kirjoitti: ”Olin hukkua työhön: avuntarpeessa olevat tarvitsivat aikaani; ahdistuneet halusivat purkaa tuskaansa; sairaita piti hoitaa; manipuloivat ihmiset esittivät kaikenlaisia vaatimuksia; ihmisiä saapui vastaanotolle; toiset painostivat kotikäynnille; jotkut tulivat puhelinlankoja pitkin omaan kotiini, aina makuuhuoneeseen saakka. Ihmisiä, ihmisiä, ihmisiä. Halusin olla avuksi, mutta tämä oli mielipuolista.” (John W. Holland, A Doctor’s Dilemma.)

Helpottavatko paineet vuosien myötä? Kokeneisuus tuo tavallisesti lisää vastuuta. Elämää ja kuolemaa koskevat päätökset on usein tehtävä viipymättä, ehkä ilman riittäviä tietoja. ”Nuorena se ei minua huolettanut”, sanoo brittiläinen lääkäri, ”aivan kuten nuoria ei huolestuta ajaa vaarallisella tavalla. Mutta iän myötä elämää alkaa pitää entistä kallisarvoisempana. Nykyään hoitopäätökset tuntuvat vaikeammilta kuin koskaan.”

Miten paineet vaikuttavat lääkäreihin? Tapa ottaa työssä etäisyyttä potilaisiin voi siirtyä  perhe-elämään; saattaa olla haastavaa toimia kotona eri tavalla. Jotkut lääkärit taas ovat poikkeuksellisen myötätuntoisia tukiessaan potilaitaan. Mutta miten pitkälle he voivat mennä kärsimättä itse myötätuntouupumuksesta? Tämä on lääkärin työn ikuisuuskysymys.

Vaikeat potilaat

Kun lääkäreiltä kysytään, mikä heidän työssään aiheuttaa stressiä, he mainitsevat usein alkajaisiksi vaikeat potilaat. Seuraavassa joitakin tavallisimpia tyyppejä.

Ensimmäisenä on lääkärin aikaa kohtuuttomasti vievä potilas, joka puhuu ummet ja lammet muttei koskaan pääse itse asiaan ja kerro, mikä häntä vaivaa. Vaativa potilas puolestaan soittaa lääkärille keskellä yötä tai viikonloppuisin, vaikkei hänellä ole suurempaa hätää, tai haluaa ehdottomasti sellaista hoitoa, jota lääkäri ei itse suosittelisi. Jotkut potilaat ovat epäluuloisia. He etsivät sairaudestaan tietoa esimerkiksi Internetistä, mistä sinänsä voi olla hyötyäkin. Nuo tutkimukset voivat kuitenkin saada heidät menettämään luottamuksensa siihen lääketieteen asiantuntijaan, jonka luo he ovat tulleet. Lääkärillä ei välttämättä ole aikaa väitellä kaikkien niiden hoitojen eduista ja haitoista, joita etsintä on poikinut. Lääkäristä on turhauttavaa, kun potilas ei epäuskossaan suostu noudattamaan ohjeita.  Vielä yksi ryhmä ovat kärsimättömät potilaat. He jättävät hoidon kesken ennen kuin sen vaikutus ehtii näkyä, ja etsivät ehkä apua muualta.

Joissakin maissa suurimmat paineet eivät kuitenkaan johdu potilaista vaan asianajajista.

Puolustautuva lääketiede

Monissa maissa lääkäreitä vastaan nostetaan yhä enemmän hoitovirhesyytteitä. Jotkut asianajajat esittävät tyhjänpäiväisiä väitteitä suurten voittojen toivossa. ”Lääkärien vastuuvakuutukset ovat niiden [oikeudenkäyntien] takia kallistuneet huimasti”, sanoo Yhdysvaltain lääkäriliiton puheenjohtaja. ”Oikeusjutut tuottavat muutakin huolta. Perusteeton kanne voi aiheuttaa lääkärille paljon harmia: hämmennystä, ajanhukkaa, – – stressiä ja ahdistusta.” Jotkut lääkärit ovat jopa ajautuneet itsemurhaan.

Tämän vuoksi monet lääkärit katsovat, että heidän on pakko harjoittaa niin sanottua puolustautuvaa lääketiedettä: hoitopäätökset perustuvat ennemminkin mahdolliseen tarpeeseen puolustaa niitä oikeudessa kuin siihen, mikä olisi potilaalle parasta. ”Selustan turvaaminen on nykyään yleistä lääkärin työssä”, kirjoittaa Physician’s News Digest -lehti.

Paineiden kasvaessa monet lääkärit miettivät, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Samaa pohtivat monet potilaatkin nähdessään, miten jotkin sairaudet vain tiukentavat otettaan, vaikka lääketiede kehittyy jatkuvasti. Seuraavassa kirjoituksessa esitetään realistinen tulevaisuudennäkymä sekä lääkäreille että potilaille.

[Tekstiruutu/Kuva s. 6]

YHTEISTOIMINTA LÄÄKÄRIN KANSSA

1. Hyödynnä tapaamisaika mahdollisimman hyvin miettimällä etukäteen, miten selität ongelmasi tarkasti mutta ytimekkäästi aloittaen päällimmäisestä huolenaiheestasi.

2. Älä soita lääkärillesi työajan ulkopuolella, ellei kyse ole hätätapauksesta.

3. Ole kärsivällinen. Taudin määrittäminen ja hoito vaativat aikansa.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 7]

TYYDYTYSTÄ RUTIINITAPAUKSISTAKIN

”Lääkärin työ on täällä aivan erilaista kuin kehittyneemmissä maissa. Täällä lääkärin ammattia pidetään keinona nousta köyhyydestä, joten monet alkavat lukea lääketiedettä. Lääkäreitä on siis paljon mutta työpaikkoja vähän. Siksi palkka on hyvin pieni. Ihmisillä on harvoin varaa mennä lääkäriin yksityisenä, maksavana potilaana. Työskentelen vanhanaikaisessa sairaalassa, jossa katto vuotaa ja käytettävissä on vain kaikkein välttämättömimmät laitteet. Henkilökunta koostuu kahdesta lääkäristä ja viidestä hoitajasta. Palvelemme 14000:ta asukasta.

Joskus potilaat luulevat, etten tutki heitä kunnolla, mutta kun odotushuoneessa on 25 potilasta, pitkille keskusteluille ei millään jää aikaa. Saan kuitenkin tyydytystä työstäni, jopa rutiinitapausten hoidosta. Esimerkiksi äidit tuovat tänne usein aliravittuja, nestehukasta kärsiviä lapsiaan, joilla on ripuli. Näillä on samea katse ja ahdistuneet kasvot. Minun ei tarvitse kuin kertoa äidille, miten he voivat käyttää ripulilääkettä, loislääkkeitä ja antibiootteja. Kun ne alkavat vaikuttaa, ruoka alkaa taas maistua lapselle. Viikon kuluttua hän on kuin toinen lapsi: kirkassilmäinen, hymyilevä ja leikinhaluinen. Toivo kokea jotain tällaista sai minut aikoinaan haluamaan lääkäriksi.

Unelmoin sairaiden hoitamisesta jo pienenä. Lääkärikoulutus muutti minua kuitenkin yllättävällä tavalla. Näin ihmisten kuolevan, koska heillä ei ollut varaa maksaa halvastakaan hoidosta, joka olisi pelastanut heidät. Minun piti kovettaa sydämeni, jottei suru olisi saanut minusta yliotetta. Vasta sitten kun minulle näytettiin kärsimysten syy Raamatusta, ymmärsin, että Jumala on myötätuntoinen, ja sain takaisin kyvyn sääliä toisia. Pystyin jälleen itkemään.”

[Kuvat]

Lääkäri Marco Villegas työskentelee syrjäisessä kaupungissa Amazonin alueella Boliviassa