Kameleja Andeilla?

TOISTA

Kameleja Andeilla?

Kameleja Andeilla?

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA PERUSTA

ONKO Etelä-Amerikassa kameleja? Koko ajatus voi tuntua oudolta, sillä nuo aavikoiden eläimet yhdistetään yleensä Afrikkaan tai Aasiaan. Etelä-Amerikan laamaeläimet * ovat kuitenkin läheistä sukua noiden maanosien kameleille. Toisin kuin kaukana elävillä sukulaisillaan laamoilla vain ei ole kyttyrää. Lisäksi ne ovat keskimittaisen ihmisen korkuisia eivätkä ulotu yksikyttyräistä kamelia eli dromedaaria tai kaksikyttyräistä kamelia edes lapojen korkeudelle.

Parhaiten laamaeläimiä onnistuu näkemään Andeilla lähinnä Bolivian ja Perun alueella. Niitä on myös muun muassa Patagoniassa ja Tulimaassa, jotka sijaitsevat Argentiinassa ja Chilessä.

Näissä eläimissä on kiehtovaa erityisesti niiden siro käynti ja nopeus. Yhtä suuren vaikutuksen tekee niiden vaivaton kiipeily kallioisilla rinteillä. Askelia pehmentää antura, joille parhaatkaan vaelluskengät eivät vedä vertoja.

Andeilla on niukasti ruohoa ja ohuelti maata. Laamaeläinten sorkat aiheuttavat maaperälle kuitenkin vähemmän vahinkoa kuin hevosten ja muulien kaviot. Lisäksi niillä on sellaiset hampaat ja suulaki, että ne pystyvät nyhtämään ruohoa vahingoittamatta juuristoa.

Useimmat eläimet eivät tule kunnolla toimeen vuoristossa, mutta laamaeläimet selviytyvät hyvinkin korkealla Andeilla, koska niiden veressä on runsaasti punasoluja.

Laamaeläinten kuivuneita jätöksiä käytetään polttoaineena siellä missä tähän tarkoitukseen ei ole puuta. Kasoja on helppo kerätä, koska nuo luonnonvaraiset eläimet reunustavat niillä liikkuma-alueensa. Lantaa ei tarvitse kaataa niin kuin puuta, ja se kuivuu nopeasti Andien kuivassa ilmanalassa.

Entisaikoina laamaeläimiä käytettiin uskonnollisissa riiteissä. Esimerkiksi Etelä-Perun chiribayat hautasivat uhrattuja laamoja ja alpakkoja asuintalojen lattian alle. Historiantutkijoiden mukaan jalostettuja valkoisia laamoja uhrattiin Cuzcon pääaukiolla Huayaca Patalla sata kappaletta joka kuunkierto ja pienempiä määriä Inti Raymi -juhlassa auringonjumalalle. Nykyään laamaeläimiä ei juuri käytetä riiteissä, mutta niiden lihaa, joka maistuu karitsanlihalle, pidetään suuressa arvossa.

Jo kauan ennen jääkaappien keksimistä inkat hyödynsivät Andien kylmyyttä ja matalaa ilmanpainetta ja säilöivät laamaeläinten lihaa kuivaamalla sitä pakkasilmassa. Kuivattu liha oli nimeltään ch’arki.

Nämä kauniit eläimet eivät tietenkään ole arvokkaita pelkästään hyötyeläiminä vaan myös siksi, että ne ovat osa Jumalan suurenmoista luomakuntaa, jossa kaikki tuottaa hänelle ylistystä (Psalmit 148:10, 13).

[Alaviite]

^ kpl 3 Etelä-Amerikassa elää neljä laamaeläinten lajia: alpakkoja, guanakoja, laamoja ja vikunjoja. Ne voivat lisääntyä keskenään.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 16]

Guanako – sitkeä kaunokainen

Voisi kuvitella, että näin kaunispiirteinen eläin viihtyisi vain hyvissä oloissa, mutta sen elinaluetta ovatkin yleensä erittäin karut seudut Andien ylätasangoilta Argentiinan ja Chilen eteläosissa sijaitseviin Patagoniaan ja Tulimaahan. Se syö korsia ja juuria ja juo jopa huonolaatuista vettä. Guanako on hyvä uimari, ja se voi juosta 65 kilometrin tuntinopeudella. Tuuheat ripset suojaavat silmiä tuulelta, auringolta ja pölyltä. Ahneet salametsästäjät ovat valitettavasti saalistaneet guanakoja niiden lihan, nahan ja villan vuoksi, joka on hienompaa kuin alpakanvilla.

[Lähdemerkintä]

[Tekstiruutu/Kuva s. 16]

Alpakka – lämpöpuku omasta takaa

Alpakka elää alueella, missä on usein pakkasta ja lämpötila voi vaihdella yhdessä päivässä 50 astetta. Siksi sillä on suojanaan paksu, pörröinen, täyspitkä ”villapaita”. Sen pehmeä villa on vahvempaa kuin lampaanvilla. Suipon turpansa ansiosta alpakat saavat nyhdettyä ichú-heiniä kapeista kallionkoloista, mutta paremmin niille maistuvat kosteampien alueiden hennot versot. Muiden laamaeläinten tavoin ne tulevat toimeen monta päivää ilman vettä.

[Tekstiruutu/Kuva s. 17]

Vikunja – ylellinen villakerros

Vikunja elää Andien ylätasangoilla, missä lämpötila laskee usein nollan tienoille, mutta sitä peittää miellyttävä lyhyt, höyhenenkevyt villa, jota pidetään maailman hienoimpana eläinkuituna. Turkkiin kuuluu myös ”huivi”: rinnassa karva kasvaa tupsuna. Täysikasvuisesta vikunjasta saadaan vajaa kilo villaa joka toinen vuosi, joten tämä ylellinen kuitu on harvinaista – ja kallista. Metri hienoa vikunjakangasta voi maksaa yli 2500 euroa.

Inkavaltiossa vikunjat suojeltiin lailla. Keritsemistä varten perustettiin juhla nimeltä chaccu, ja ainoastaan hallitseva luokka sai käyttää vikunjanvillasta tehtyjä vaatteita. Chaccu-juhla on nyttemmin elvytetty, ja jälleen eläimen suojaksi salametsästystä vastaan on säädetty lakeja.

Tärkeä osa tuota juhlaa on luonnonvaraisten vikunjojen kiinniotto valtavilla suppilon muotoisilla pyydyksillä, joiden suuaukko on kolmesataa metriä leveä. Sen jälkeen eläimet keritään ja päästetään saman tien vapaiksi.

[Lähdemerkintä]

[Tekstiruutu/Kuvat s. 17]

Laama – andien työjuhta

Laama ei ole yhtä vahva kuin aasi eikä yhtä nopea kuin hevonen. Silti se lyö molemmat laudalta arvokkaana kuormajuhtana. Se jaksaa kantaa selässään jopa 60 kilon kuormaa. Jos taakka tuntuu sen mielestä liian painavalta, se yksinkertaisesti laskeutuu maahan makaamaan eikä hievahdakaan, ennen kuin kuormaa on kevennetty sen mieleiseksi. Jos sitä yrittää pakottaa, se saattaa päästää suuhunsa ruokaa kolmiosaisen mahalaukkunsa ensimmäisestä osasta ja sylkäistä sen ulos hämmästyttävän tarkasti ja tehokkaasti.

Yleensä laamat ovat kuitenkin säyseitä, ja lempeä ohjaaja pystyy ohjaamaan pitkää laamajonoa yli karujen ylätasankojen, missä muut kuormajuhdat eivät selviydy hapen vähyyden vuoksi. Vuoristo-oloihin sopivien ominaisuuksiensa vuoksi laamoja käytetään nykyään kuormajuhtina myös Italian Alpeilla. Eläimen talutusnuora, valjaat ja loimi voidaan tehdä sen omasta villasta.

[Lähdemerkintä]

[Kuva s. 18]

Vastakeritty alpakka

[Kuva s. 18]

Laamanpoikanen jolla on tupsu korvamerkkinä

[Kuvien lähdemerkinnät s. 15]

HERÄTKÄÄ!