Merten kekseliäs kameleontti

”Voi kauhistus! Meritursaan hengitys imaisee ihmisen. Se vetää hänet luokseen ja sisäänsä, ja sidottuna, liikkumattomana hän tuntee, kuinka tuo uskomaton olento, joka on hirviö, hitaasti syö hänet.” (VICTOR HUGO)

MUSTEKALASTA on puhuttu paljon pahaa. Muinaiset myytit ja mielikuvitukselliset, edellä lainatun kaltaiset tarinat ovat aiheetta mustanneet tuon eläimen maineen.

Todellisuudessa edes jättimäinen tyynenmerenmeritursas, joka saattaa kasvaa noin kuuden metrin mittaiseksi ja painaa jopa 50 kiloa, ei kuitenkaan yleensä ole uhka ihmisille. Viime vuosina tätä kahdeksanlonkeroista ”hirviötä” kuvaavat mielikuvitukselliset tarinat ovat väistyneet tosiasioiden tieltä. Sukeltajat ja meribiologit ovat saaneet paljon tietoa monista mustekalalajeista.

Saalistaminen ja pakeneminen

Ihmisten sijasta tursaat syövät pääasiassa äyriäisiä, ja ne käyttävät saaliin pyytämiseen kahdeksaa lonkeroaan ja peräti 1600:aa imukuppiaan. Imukuppien avulla pienikin meritursas pystyy liikuttamaan 20 kertaa itsensä painoista saalista! Lisäksi jotkin tursaat ruiskuttavat myrkkyä, joka lamaannuttaa niiden saaliin lähes silmänräpäyksessä. * Sitten tursas syö ruokansa vetämällä sen linnunnokkaa muistuttavien leukojensa läpi.

Entäpä jos tursas havaitsee olevansa jonkin toisen otuksen ruokalistalla? Sillä on muuan yllättävä puute. Sen vaaleansininen veri, jossa on hemoglobiinin sijasta hemosyaniinia, kuljettaa vain vähän happea. Tämän vuoksi tursas väsyy nopeasti. Sillä on kuitenkin erikoiskykyjä, joiden avulla se voi suojautua hylkeiltä, valailta ja muilta saalistajiltaan.

Yksi näistä kyvyistä on taito hyödyntää reaktioperiaatetta. Kun tursas tuntee itsensä uhatuksi, se liikuttaa itseään taaksepäin purskauttamalla vettä paksusta vaipastaan. Tällä ovelalla otuksella on toinenkin pakenemiskeino. Se voi pölläyttää mustepilven, jonka väriaine ei liukene meriveteen. Tuon mustepilven suojassa se voi sitten muuttaa suuntaansa ja paeta turvaan ennen kuin pilvi hajoaa.

Naamioitumisen mestari

Tursas ei tietenkään haluaisi, että sitä ajetaan takaa lainkaan. Miten  se kätkeytyy saalistajiltaan? Kuuluisa merentutkija Jacques-Yves Cousteau kirjoitti: ”Kun ryhmämme aloitti tursaasta kertovan filmin kuvaukset Marseillessa, useimmat sukeltajamme kertoivat, että alueella ei ollut lainkaan tursaita tai jos niitä oli ollut, ne olivat menneet matkoihinsa. Todellisuudessa sukeltajat uivat aivan tursaiden ohi, mutta nämä olivat naamioituneet niin hyvin, että ne olivat käytännössä näkymättömiä.” Miten tursaat tekivät tämän taitavan katoamistempun?

Aikuisella tursaalla on ihossaan jopa kaksi miljoonaa kromatoforia eli värisolua – 200 värisolua neliömillimetrillä. Kussakin värisolussa on punaista, keltaista tai mustaa väriainetta. Supistamalla tai rentouttamalla näiden värisolujen ympärillä olevia lihaksia tursas voi muutamassa sekunnissa muuttaa väriään tai jopa kuviointiaan.

Ironista kyllä tursas ei ilmeisesti itse pysty näkemään värejä. Sen ihon väriskaalaan kuuluu kuitenkin paljon enemmän kuin kolme väriä. Iridosyytit, solut joissa on valoa heijastavia levyjä, taittavat valoa tursaan ympäristön värien mukaisesti. Eikä siinä kaikki. Piileskellessään koralliriutalla tursas voi pintaansa rypistämällä muuttaa muutoin sileän ihonsa nystyröille, niin että se sulautuu rosoiseen maastoon.

Tunnollinen rakentaja ja taloudenhoitaja

Ei ole yllättävää, että tursaan kotia voi olla vaikea löytää. Tursaat rakentavat pesänsä onkaloihin tai suurten kivien alle paikallisista rakennusaineista. Tursaan pesän katossa ja seinissä voi olla kiviä, metallinpaloja, kuoria ja jopa haaksirikkoutuneiden laivojen jäännöksiä ja valtamereen heitettyjä jätteitä.

Saatuaan kotinsa valmiiksi tursas on säntillinen taloudenhoitaja. Se purskauttelee vettä tasoittaakseen kotinsa hiekkalattian. Aterian jälkeen kaikki ruoantähteet sysätään ulos. Päästäkseen selville tursaan huolto- ja korjaustaidoista Cousteaun sukeltajaryhmä irrotti tämän eläimen pesän seinästä joitakin kiviä. Mitä tursas teki? Kivi kiveltä se rakensi seinän hitaasti uudelleen! Cousteau kirjoitti: ”Työ jatkui, kunnes seinä oli rakennettu kokonaan uudestaan, ja se oli joka suhteessa samanlainen kuin se, minkä sukeltajat olivat rikkoneet.” Tursaan tiedetään pitävän kotinsa siistinä. Kun sukeltajat näkevät pesän, johon on kasaantunut hiekkaa tai jätteitä, he tietävät sen olevan asumaton.

Naaraan viimeinen koti

Tursasnaaraan viimeinen ja tärkein koti on yleensä se, missä se pesii. Saatuaan puolisoltaan siittiöpaketin naaras varastoi sen, kunnes naaraan munat irtoavat, minkä jälkeen se voi etsiä sopivaa kotia viikkokausia. Seuraavaksi se suojaa pesänsä ja liimaa tuhansia munia ryppäinä sen kattoon. Sinirengastursas ei kuitenkaan rakenna tällaista pesää. Koska sen kirkkaat värit  pitävät saalistajat loitolla, se kasvattaa poikasensa mieluummin avomerellä, missä se voi tehdä tiettäväksi, että sen purema on myrkyllinen.

Tursas on tunnollinen äiti. Munimisen jälkeen se yleensä kieltäytyy syömästä. Sen sijaan se suojelee muniaan, pitää ne puhtaana ja ruiskuttaa niille hapekasta vettä, vahvistaa pesäänsä ja asettuu puolustusasemiin saalistajien karkottamiseksi. Naarastursas kuolee jälkeläistensä kuoriuduttua, mutta se huolehtii niistä aivan loppuun saakka. Cousteau totesi: ”Naarastursaan ei ole koskaan kuultu jättäneen muniaan oman onnensa nojaan.”

Useimpien tursaslajien pienet vastasyntyneet poikaset nousevat veden pintaan planktonina. Monet päätyvät muiden merieläinten ruoaksi. Useiden viikkojen kuluttua hengissä selvinneet poikaset palaavat kuitenkin meren pohjaan ja varttuvat täysikasvuisiksi tursaiksi, jotka voivat elää kolmivuotiaiksi.

Kuinka kekseliäitä?

Joidenkuiden mielestä sanan ”älykkyys” käyttäminen eläinten yhteydessä viittaa kykyyn oppia kokemuksesta ja ratkaista ongelmia. Ajattelehan tässä valossa, mitä Cousteau sanoi: ”Tursaan arkuus on opittu reaktio, joka perustuu pääasiassa varovaisuuteen. – – Jos sukeltaja pystyy osoittamaan, ettei hänellä ole pahoja aikeita, tursaan arkuus hälvenee nopeasti, nopeammin kuin minkään ’villin’ eläimen.”

Tursailla on selkärangattomista kaikkein kehittyneimmät aivot ja silmät. Niiden silmät ovat samanlaiset kuin meidän silmämme siten, että ne voivat tarkentua terävästi ja sopeutua valomäärän muutoksiin. Näkökeskus tulkitsee silmien välittämän tiedon, ja tämän sekä herkän tuntoaistinsa perusteella tursas pystyy tekemään hämmästyttävän älykkäitä päätelmiä.

Useat tiedemiehet kertovat nähneensä, että tursas on oppinut avaamaan pullonkorkin päästäkseen käsiksi pullossa olevaan äyriäiseen. Toisten mukaan tursas voi päätellä, miten se saa kierrettyä auki purkin kannen päästäkseen syömään sen sisältöä. Eräässä suuressa akvaariossa (Vancouver Aquarium) Kanadassa oli mustekala, joka katosi öisin yhdysputkea pitkin syömään viereisen säiliön kaloja.

Kirjassa Exploring the Secrets of Nature sanotaan tursaiden älykkyydestä: ”Kädellisiä pidetään yleensä älykkäimpinä, mutta on todisteita siitä, että myös tursaat kuuluvat älykkäimpiin eläimiin.”

Tursaan älykäs käyttäytyminen saattaa tuoda mieleemme eläimet, joiden sanotaan Raamatussa olevan ”vaistonvaraisesti viisaita” (Sananlaskut 30:24). Todella hieno esimerkki luomakunnan ihmeistä. Victor Hugon mielikuvituksen luoma ”kauhistus” ei enää tahraa tursaan mainetta sen enempää tiedemiesten kuin sukeltajienkaan parissa. Tämä merten kekseliäs kameleontti herättää syvää kunnioitusta kaikissa sitä tutkivissa.

[Alaviite]

[Kuva s. 15]

Sinirengastursas

[Lähdemerkintä]

© Jeffrey Rosenfeld

[Kuva s. 16]

Octopus cyanea täysin naamioituneena aivan saalistajakalan alapuolella. Näetkö tursaan?

[Kuvat s. 16, 17]

Tursaita on monenmuotoisia ja -värisiä

[Kuva s. 17]

Pikkuriikkisiä poikasia matkalla pintaan

[Lähdemerkintä]

© Fred Bavendam

[Kuvien lähdemerkinnät s. 16]

Yllä vasemmalla: © Roger T. Hanlon; yllä: © Jeffrey Rosenfeld