Maailman pisin johdinautolinja

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA UKRAINASTA

Voiko muutamalla kolikolla kokea unohtumattoman elämyksen? Voi, kun ostaa lipun maailman pisimmälle trolleybussi- eli johdinautolinjalle. Auto kulkee 95 kilometrin matkan Etelä-Ukrainassa Simferopolista, joka sijaitsee Krimin niemimaan sisäosassa, Jaltalle, Mustanmeren aurinkoiselle pohjoisrannikolle. Liity seuraamme, kun lähdemme tälle kiehtovalle matkalle.

TAPAAMME Simferopolin matkatoimistossa Slavny Giorgi Mihailovitšin, jota kutsutaan ystävien kesken Slavnyksi. Hän on ollut täällä töissä vuodesta 1959 lähtien, joten hän totisesti osaa asiansa. Hän vie meidät aluksi matkailumuseoon, jossa on johdinautolinjan rakentamiseen osallistuneiden miesten ja naisten kuvia. ”Johdinauto vaatii paljon muutakin kuin päällystettyjä teitä”, hän selittää. ”Rakentajat pystyttivät satoja pylväitä, jotta niihin olisi voitu kiinnittää kilometreittäin auton yläpuolella kulkevia sähköjohtimia. Insinöörit suunnittelivat sähköntarpeen tyydyttämiseksi voimaloita.”

Tiedustelemme, miksi näin pitkälle vuoristoiselle reitille ei valittu sähköllä toimivien johdinautojen sijasta bensiinikäyttöisiä busseja.

”Johdinautot saastuttavat vähemmän kuin bensiinimoottorilla varustetut bussit”, hän vastaa. ”Halusimme suojella kansallisomaisuuttamme: turmeltumattomia vuoria ja puhtaita rantoja.”

”Mutta voisiko muutamasta bussista nyt olla niin paljon haittaa?” kysymme.

”Muutamasta bussista!” hän tuhahtaa. ”Useita vuosia sitten, kun johdinautojen suosio oli huipussaan, niitä lähti kesäsesongin aikaan kahden kolmen minuutin välein ja ne tekivät kaiken kaikkiaan 400 matkaa päivässä.”

Kuullessamme tämän palamme halusta lähteä matkalle.

Matka alkaa

Lähdemme liikkeelle Simferopolin keskusasemalta. Päämme yläpuolella risteilee johtimien hopeanharmaa verkosto. Etsimme kojun, josta saamme matkaliput. Hyppäämme johdinautoon nro 52, ja auto lähtee liikkeelle.

Kuljettuamme noin 30 kilometriä auto alkaa kiivetä vuoristoon. Pian olemme korkeuksiin kohoavien luonnon pilvenpiirtäjien viileässä varjossa. Havu- ja lehtipuiden peittämät jyrkät rinteet laskeutuvat lumipeitteisiin laaksoihin. Päästyämme huipulle haukomme henkeämme, sillä edessä on yhtä vaikuttava lasku. Alaspäin kiemurtelevaa serpentiinitietä on silmänkantamattomiin. Johdinauton tehokkaat jarrut hillitsevät kiihtyvää vauhtia. Kuljettaja tuo meidät turvallisesti alas.

 Saavumme Alušta-nimiseen kaupunkiin, käännymme oikealle ja suuntaamme kohti etelää rantatielle. Automme vasemmalla puolella on Mustameri. Oikealla on majesteettisten Krimin vuorten suojaava seinämä.

Kuljettuamme jonkin matkaa eteenpäin silmiimme osuu Puškinon kylän liepeillä ”Karhuvuori”. Kylän asukkaat kertovat tarinaa jättiläismäisestä karhusta, joka muuttui kiveksi yrittäessään nielaista Mustanmeren vedet. He sanovat, että karhu ottaa edelleen pitkää kulausta pää veden alle työntyneenä. Mietin itsekseni, miksi kyläläiset eivät sano, että karhu rojahti veteen siemaistuaan liikaa viiniä. Olemme nimittäin ohittaneet monia viiniviljelmiä. Tämä on viinialuetta, ja täällä sijaitsee Massandran viinitarha, joka on voittanut kansainvälisiä kilpailuja.

Tulemme seuraavaksi Nikitan kylään ja nousemme pois bussista Nikitskin kasvitieteellisen puutarhan kohdalla. Puutarha on todella kansainvälinen, sillä siellä on tuhansia kasveja eri puolilta maailmaa. Sisäänkäynnin luona nautimme suurikokoisten havupuiden tuoksusta asiantuntevan oppaamme Tamaran kanssa. ”Nämä ovat Libanonin setrejä”, hän selittää. ”Salomo käytti tällaisia mahtavia puita temppelinsä rakentamiseen.” Oppaamme on oikeassa, sillä Raamattu kertoo, että tuossa  Salomon suunnattomassa rakennushankkeessa käytettiin suuret määrät setrejä (1. Kuninkaiden kirja 5:6–18).

Kävellessämme hiljalleen paljon kuljettuja hiekkateitä huomaamme piikkipensasryhmän. ”Ruusuja”, Tamara ilmoittaa. ”Puutarhassa on 200 eri lajiketta, ja ne ovat täydessä kukassa toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa.” Jonkin aikaa myöhemmin seisomme vaatimattoman näköisen, kaksi ja puoli metriä korkean pensaan edessä. ”Tämä on parrotia”, Tamara kertoo. Kyseinen yksilö selvästikin kiehtoo häntä. ”Sen kovaa puuainesta käytetään metallin korvikkeena, ja sitä voidaan vasaroida samaan tapaan kuin teräsnaulaa. Vedessä se uppoaa.” Pian johdinauto saapuu, ja on mukava jälleen istua alas ja lepuuttaa hetken jalkojaan, kun johdinauto ajaa päätepysäkilleen Jaltan keskustaan. Monet muistavat Jaltan ensisijaisesti siitä, että siellä sijaitsevassa Livadijan palatsissa pidettiin toisen maailmansodan aikana vuonna 1945 historiallinen konferenssi, johon liittoutuneiden kolmen suurimman valtion johtajat kokoontuivat suunnittelemaan lopullista hyökkäystä Saksaa vastaan ja Saksan miehitystä.

Paluumatka

Ilta saapuu, ja on aika nousta johdinautoon ja lähteä paluumatkalle. Tien varrella on lapsia, jotka myyvät erilaisista kukista tehtyjä kimppuja. Nousemme spontaanisti autosta ostamaan niitä, ja meidät ympäröi heti lauma innokkaita myyjiä. ”Mitä ovat nuo helmenvalkoiset kukat?” kysyn 15-vuotiaalta Jana-tytöltä, jolla on hiekanruskea tukka. ”Lumikelloja”, hän vastaan ylpeänä. Sitten hän lisää ja nyökkää samalla kohti tien toisella puolella olevaa suurta mäkeä: ”Keräämme niitä aikaisin aamulla tuolta rinteeltä, kun lumi alkaa sulaa lumirajalla.”

Olemme pian jälleen johdinautossa ja ajaa täristämme eteenpäin, kunnes saavumme matkamme päähän. Meistä tuntuu samalta kuin lapsista, jotka ovat juuri olleet ensi kertaa vuoristoradassa: haluamme päästä ajelulle uudestaan!

[Kartat s. 22, 23]

(Ks. painettu julkaisu)

UKRAINA

KRIM

Mustameri

SIMFEROPOL

↓ Tšatyrdagvuori

Alušta

↓

Puškino

↓ ”Karhuvuori”

Nikita

↓ Massandra

Jalta

Livadija

Ai-Petrin vuori

Alupka

[Kuva s. 22, 23]

Ai-Petrin vuori

[Kuva s. 23]

Vorontsovin palatsi, Alupka

[Kuva s. 23]

Marmoriluola, Tšatyrdagvuori

[Kuva s. 23]

”Karhuvuori”

[Kuva s. 24]

”Pääskysenpesä”-linna, Jalta

[Kuva s. 24]

Sherrypulloja (vuosikerta 1775) Massandran viinikellarissa, Jalta

[Kuva s. 24]

Utšansun vesiputoukset, Jalta, korkeus 90 metriä, Krimin korkeimmat

[Kuva s. 24]

Historiallinen Livadijan palatsi, Jalta