Teemme tuttavuutta murmelien kanssa
Teemme tuttavuutta murmelien kanssa
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA ITALIASTA
HALUAISITKO tutustua ujoon, pieneen luontokappaleeseen, joka on sekä ihastuttava että huvittava? Annahan kun kerron, miten vaimoni ja minä saimme seurata läheltä karvaisia pikku eläimiä – murmeleita.
Olemme Dolomiiteilla, joka on vuorijono Pohjois-Italiassa, ja näemme kaksi majesteettista vuorenhuippua, Latemarin ja Catinaccion. Jyrkkä polku, jonka olemme valinneet, johtaa Catinaccion rinteille. Metsäaukeilla kasvaa monenlaisia kukkia. Pysähdymme ihailemaan eleganttia varjoliljaa. Katseemme kiinnittyy myös ruskokämmekkään ja sen pieneen mutta tiheään kukintoon, joka tuoksuu selvästi vaniljalta. Aamupäivään mennessä aurinko on lämmittänyt siellä täällä kasvavien havupuiden – sembramäntyjen, siperiankuusten ja lehtikuusten – kaarnan niin että niiden voimakas palsamin tuoksua muistuttava aromi täyttää ilman.
Myöhemmin tulemme puuttomaan laaksoon. Oikealla puolellamme on ruohoa kasvava jyrkkä rinne, ja vasemmalle jäävä alue on täynnä suuria, pyöreitä kivenlohkareita. Yhtäkkiä havaitsemme nopeaa liikettä. Käännyn vaistomaisesti, mutta kaikki on hiljaista. Kun katson tarkemmin, huomaan kivenlohkareen laella istuvan murmelin. Ehkäpä kokonainen yhdyskunta on asettunut asumaan lohkareiden väliin.
Murmeli on oravien heimon suurin jäsen. Näistä pulleista jyrsijöistä tunnetuimpia on Pohjois-Amerikassa elävä metsämurmeli. Täällä meillä päin elävät murmelit ovat alppimurmeleita. Ne ovat yhdyskunnissa eläviä laumaeläimiä.
Poikkeamme polulta nähdäksemme murmelin paremmin, mutta se on jo kadonnut. Odotamme ja toivomme, että tuo ujo luontokappale astuisi uudelleen esiin. Jonkin ajan kuluttua vaimoni viittilöi innoissaan. Yksi
murmeli tähyilee meitä lohkareen takaa! Sen harmaanruskea turkki sulautuu kiven väriin niin hyvin, että eläintä on lähes mahdoton havaita. Kun katson tarkemmin, huomaan, että kiven takaa meitä tiirailee nuorempikin murmeli. Hiukan kauempana näemme kolmannen murmelin, jonka kuvittelemme isäksi. Meistä on mukavaa ajatella, että katselemme murmeliperhettä, vaikkemme voikaan olla varmoja asiasta.”Isämurmeli” on noin 45 senttimetriä pitkä ja istuu suorana takajalkojensa varassa, ikään kuin se olisi vartiossa. Sillä aikaa kaksi muuta murmelia liikuskelee alppiruusupensaiden suojassa. Ruokaa etsiessään murmelit kaivavat maata etujaloilla, joissa on vahvat kynnet. Löydettyään mieluisan juurenkappaleen ne nousevat ylös jyrsimään sitä ja nostavat sen suuhunsa etujaloillaan. Murmelit syövät aamuvarhaisella sekä illalla ja pitävät siestaa siinä välissä. Ne syövät paitsi kasveja myös heinäsirkkoja, kuoriaisia, matoja ja linnunmunia, mutta ne eivät varastoi ruokaa pesäkoloihinsa.
Perhenäkymä on hauska, mutta kun yritän päästä lähemmäksi murmeleita valokuvatakseni niitä, ne kaikki kolme jähmettyvät paikoilleen. Kun liikahdan uudelleen, laakson hiljaisuuden rikkoo ”isämurmelin” kaksi kimeää vihellystä. Salamana ”äiti” ja ”juniori” säntäävät kahteen ahtaaseen käytävään ja katoavat lohkareiden alle. ”Isä” tuijottaa minua hetken, mutta päästettyään ilmoille vielä pari vihellystä se pinkaisee perheensä perään.
Pitemmällä laaksossa havaitsen kivenlohkareen, joka näyttää oivalliselta tarkkailupaikalta. Asetun makaamaan sen laelle ja odotan. Ei aikaakaan, kun kaksi muuta murmelia ilmaantuu koloistaan. Toinen kapuaa suuren lohkareen päälle ja asettuu makaamaan mahalleen. Toinen kiipeää saman lohkareen päälle sen toista puolta. Kun ne kohtaavat toisensa, ne näyttävät antavan toisilleen suukkoja.
Jatkan murmelien katselemista ja ihastelen niiden nopeita pikku liikkeitä, joiden välissä ne pitävät pitkiä taukoja. Jos liikahdankin, ne jähmettyvät heti paikoilleen ja nostavat valppaina pään pystyyn. Sitten ne pitävät siestansa näennäisen välinpitämättöminä läsnäolostani.
Huomaan edessäni levittäytyvän ruohomaton olevan täynnä reikiä, jotka on helppo havaita niiden vieressä olevien vaaleiden maakasojen vuoksi. Ne ovat varakäytäviä, joihin murmelit pujahtavat, mikäli vaara uhkaa niitä
niiden lyhyillä ruuanhakuretkillä. Maanalainen käytäväverkosto johtaa keskusluolaan, josta lähtee useita sivutunneleita. Käytävät voivat olla pituudeltaan metristä kuuteen metriin, ja murmelit suunnistavat näissä sokkeloissa mustien viiksikarvojensa avulla.Ankaran talven ajaksi murmelit vetäytyvät 10–15 yksilön ryhminä nukkumaan talviunta. Nuoret ja vanhat murmelit eri kesäluolista kerääntyvät pesäkoloihin, jotka on etukäteen täytetty heinällä, ja painautuvat toisiaan vasten nukkumaan pitkää unta. Niiden ruumiinlämpö putoaa alle kahdeksaan asteeseen, sydämenlyönnit harvenevat kolmesta viiteen kertaan minuutissa, ja ne hengittävät vain pari kolme kertaa minuutissa – murmeleille tämä on elossa pysymisen raja. Kerran kuussa ne heräävät ulostamaan käymälöihin, jotka on varta vasten kaivettu eri puolelle tunneliverkostoa ja suljettu ilmatiiviisti. Talvehtimispesätkin on erotettu toisistaan, mutta niiden välinen eriste ei ole ilmatiivis. Tämä ansiosta ilma kiertää pesäkoloissa ainakin hiukan.
Tutkijat ovat kauan yrittäneet saada selville, miten murmelit säilyvät elossa talven yli. Nykytietämyksen mukaan talviunta säätelevät tietyt umpirauhaset, varsinkin kilpirauhanen. Kun eläimiin ruiskutetaan hormoniuutteita, ne eivät vaivu horrokseen. Mutta on kiinnostavaa, että kun eläimet altistetaan äärimmäiselle kylmyydelle keskellä kesää, ne reagoivat lisäämällä kilpirauhasen toimintaa ja kiihdyttämällä aineenvaihduntaa ja siten ylläpitävät normaalia ruumiinlämpöä. Ne epäilemättä tietävät vaistonvaraisesti, ettei talviunen aika ole vielä tullut.
Murmelit ovat niin viehättäviä, ettemme huomaa ajan kulua. On jo iltapäivä, ja meidän täytyy jättää ne ja palata laakson pohjalle. Saavumme sinne iltahämärissä. Olemme tänään nähneet monenlaisia luonnonihmeitä, mutta ehkä kohokohta oli kuitenkin lähempi tuttavuus murmelien kanssa.
[Kuva s. 16]
Murmelit tervehtivät toisiaan
[Kuvat s. 17]
Alppikukkia
Partakello
Varjolilja
Edelweiss
[Kuvien lähdemerkintä s. 15]
Murmelit: Gerken/Naturfoto-Online.de
[Kuvien lähdemerkintä s. 16]
Murmelit: Gerken/Naturfoto-Online.de