Suvaitsevainen valtakunta suvaitsemattomuuden aikana
Suvaitsevainen valtakunta suvaitsemattomuuden aikana
”JOKAINEN VOI OMAKSUA PARHAAKSI KATSOMANSA USKONNON ILMAN MINKÄÄNLAISTA PAINOSTUSTA JA KANNATTAA VAPAASTI OMAN USKONTONSA SAARNAAJIA.”
JOS sinun pitäisi arvata, milloin nämä sanat kirjoitettiin, mitä sanoisit? Monet olettaisivat, että ne ovat osa jonkin maan nykyistä perustuslakia.
Ehkä yllätyt saadessasi tietää, että tämä julistus esitettiin yli 400 vuotta sitten maassa, joka oli kuin suvaitsevaisuuden saari suvaitsemattomuuden meressä. Mikä maa se oli? Perehdytään aluksi hieman taustoihin.
Suvaitsemattomuus oli sääntö
Uskonnollinen suvaitsemattomuus oli yleistä läpi koko keskiajan, ja se voimistui 1500-luvulla. Uskonnot lietsoivat sodan liekkejä muun muassa Englannissa, Hollannissa, Ranskassa ja Saksassa. Vuosina 1520–65 läntisessä kristikunnassa teloitettiin kerettiläisinä noin kolmetuhatta ihmistä. Melkein minkä tahansa arvojen ja käsitysten kyseenalaistaminen, etenkin uskonnon alueella, kohtasi suvaitsemattomuutta.
Eräs pitkään kiistelty katolisen kirkon oppi oli kolminaisuusoppi, jonka mukaan Jumala on kolmipersoonainen. Historioitsija Earl Morse Wilbur selittää, että siitä ”käytiin keskiajalla katolisten teologien keskuudessa monia väittelyjä, joihin itse paavitkin osallistuivat”. Tällaiset väittelyt saavuttivat harvoin tavallista kansaa, jonka odotettiin hyväksyvän kritiikittömästi tällaiset opit ”jumalallisina salaisuuksina”.
Jotkut kuitenkin päättivät 1500-luvulla toimia vastoin perinteitä ja tutkia Raamattua saadakseen selvyyttä näihin salaisuuksiin. Heidän tunnuslauseensa oli sola Scriptura (yksin Raamattu). Katolilaiset ja protestantit vainosivat usein kiihkeästi kolminaisuusopin vastustajia, joista joitakuita alettiin myöhemmin kutsua unitaareiksi (nimi johtuu latinan sanasta unitas, ’ykseys’). He julkaisivat salanimillä kirjoituksiaan ja teoksiaan, joita luettiin paljon, ja kätkeytyivät välttyäkseen vainolta. Kolminaisuuden vastustajat taistelivat eturintamassa myös suvaitsevaisuuden puolesta. Jotkut heistä, esimerkiksi espanjalainen teologi Michael Servet, jopa kuolivat vakaumuksensa vuoksi. *
Suvaitsevaisuus yhdistää
Yksi maa ei käynyt uskonsotia eikä vainonnut toisinajattelijoita, vaan valitsi täysin erilaisen toimintatavan. Tuo maa oli Transilvania, joka oli silloin autonominen ruhtinaskunta. Nykyään se on osa Romaniaa. Unkarilainen historioitsija Katalin Péter selittää, että leskikuningatar Isabella ”yritti pysyä erossa uskonnollisista kiistoista ryhtymällä puolustamaan kaikkia kirkkokuntia”. Vuosina 1544–74 Transilvanian parlamentti eli valtiopäivät sääti 22 lakia, jotka soivat uskonnonvapauden.
Esimerkiksi Turdan valtiopäivien jälkeen vuonna 1557 kuningatar sääti poikansa kanssa, että ”jokainen saa harjoittaa mitä tahansa uskontoa hän haluaa, vanhoin tai uusin menoin, kun taas Me annamme heidän toimia uskon asioissa oman mieltymyksensä mukaan, kunhan he vain eivät aiheuta vahinkoa kenellekään”. Tästä laista on sanottu, että se oli ”ensimmäinen missään maassa säädetty laki, joka takasi uskonnonvapauden”. Uskonnollinen suvaitsevaisuus saavutti Transilvaniassa huippunsa Isabellan pojan János Zsigmond Zápolyan aikana. Hän sai täyden vallan vuonna 1559.
Julkinen väittely
Yksi avainhenkilöistä Transilvanian kolminaisuusoppia vastustavassa liikkeessä oli italialainen lääkäri Giorgio Biandrata. Hänen epäilyksensä kolminaisuusopin suhteen voimistuivat luultavasti hänen ollessaan Italiassa ja Sveitsissä, joihin monet kolminaisuusopin vastustajat olivat paenneet turvaan. Muutettuaan Puolaan Biandrata teki paljon niin sanotun Pikkukirkon hyväksi. Myöhemmin tämä kirkko tuli tunnetuksi nimellä puolalaisveljet. * Vuonna 1563 hänet nimitettiin Zápolyan lääkäriksi ja neuvonantajaksi, ja hän muutti Transilvaniaan.
Kolminaisuusopin kyseenalaisti Transilvaniassa myös oppinut mies nimeltä Ferenc Dávid, reformoidun kirkon superintendentti ja hovisaarnaaja. Hän kirjoitti kolminaisuusoppia koskevista monimutkaisista selityksistä: ”Jos nämä asiat ovat välttämättömiä pelastukselle, on varmaa, että yksikään kristitty talonpoikaparka ei pelastu, koska hän ei voisi koskaan elämänsä aikana ymmärtää niitä.” Dávid ja Biandrata julkaisivat yhdessä kirjan, jossa oli joitakin Servetin kirjoituksia. He omistivat kirjan Zápolyalle.
Kiista kolminaisuudesta alkoi paisua, ja se johti siihen, että aiheesta vaadittiin julkista väittelyä. Periaatteen sola Scriptura mukaisesti Biandrata piti kiinni siitä, että väittelyissä ei käytettäisi filosofista vaan yksinomaan raamatullista kieltä. Kun vuonna 1566 oli käyty ratkeamaton väittely, Zápolya antoi kolminaisuusopin vastustajien käyttöön painokoneen, jotta he voisivat levittää käsityksiään.
Biandrata ja Dávid kävivät tarmokkaasti käsiksi työhön ja valmistivat kirjan nimeltä De falsa et vera unius Dei Patris, Filii, et Spiritus Sancti cognitione (Väärää ja oikeaa tietoa Isää Jumalaa, Poikaa ja Pyhää Henkeä koskevasta ykseydestä). Kirja käsitti historiallisen tutkimuksen niistä, jotka olivat kieltäytyneet uskomasta kolminaisuuteen. Yksi luku sisälsi kuvia, joiden tarkoitus oli ilmiselvästi pilkata sitä tapaa, jolla kolminaisuus esitettiin taiteessa. Vastustajat olivat järkyttyneitä. He sanoivat kuvia pöyristyttäviksi ja yrittivät hävittää kirjat. Kiistelty julkaisu kiihdytti keskustelua. Niinpä Zápolya järjesti toisen väittelyn.
Ykseys saa voiton
Väittely alkoi 3. maaliskuuta 1568 kello viideltä aamulla. Se käytiin latinaksi, ja se kesti kymmenen päivää. Kolminaisuusopin kannattajia johti Peter Melius, Transilvanian reformoidun kirkon johtaja. Hän ja muut kolminaisuusopin puolustajat tukeutuivat uskontunnustuksiin, kirkkoisiin, ortodoksiseen teologiaan ja Raamattuun. Dávid taas vetosi ainoastaan Raamattuun. Dávid osoitti Isän olevan Jumala, Pojan olevan alamainen Isälle ja hengen olevan Jumalan voima. Zápolya, joka oli hyvin kiinnostunut uskonasioista, otti osaa keskusteluun, sillä hän uskoi, että totuus saadaan parhaiten esiin keskustelemalla. Hänen läsnäolonsa takasi sen, että keskustelu oli vapaata ja suoraa, vaikkakin jossain määrin kiihkeää.
Väittelyä pidettiin voittona kolminaisuusopin vastustajille. Dávid sai sankarin vastaanoton kotikaupungissaan Kolozsvárissa (nykyään Cluj-Napoca Romaniassa). Perimätiedon mukaan hän seisoi saapumisensa jälkeen kadunkulmassa suuren kiven päällä ja puhui uskonkäsityksistään niin vakuuttavasti, että sai jokaisen hyväksymään opetuksensa.
Kääntymys ja kuolema
Väittelyt oli tähän asti käyty latinaksi, jota ymmärsivät vain oppineet. Dávid kuitenkin halusi, että hänen sanomansa tavoittaisi kansan. Niinpä Zápolyan hyväksynnällä seuraava väittely käytiin unkariksi Nagyváradissa (nykyään Oradea Romaniassa) 20. lokakuuta 1569. Jälleen Zápolya toimi puheenjohtajana.
Kolminaisuusopin kannattaja Peter Melius ilmoitti, että Herra oli edellisenä yönä paljastanut hänelle todellisen olemuksensa. Tähän kuningas sanoi: ”Pastori Peter, jos teille kerrottiin viime yönä, kuka Jumalan Poika on, kysyn, mitä te olette saarnanneet ennen sitä? Te olette tähän asti selvästikin johtanut kansaa harhaan!” Kun Melius hyökkäsi sanallisesti Dávidia vastaan, Zápolya nuhteli tätä kolminaisuusopin kannattajaa ja muistutti häntä siitä, että ”usko on Jumalan lahja” ja ettei ”omaatuntoa voi painostaa”. Kuningas sanoi väittelyn päätteeksi pitämässään puheessa: ”Vaadimme, että meidän valta-alueellamme tulee vallita omantunnonvapaus.”
Väittelyn jälkeen unitaarit voittivat puolelleen Zápolyan ja suurimman osan hänen hovistaan. Vuonna 1571 julkaistiin käskykirje, jossa unitaariselle kirkolle myönnettiin laillinen tunnustus. Transilvania oli ainoa valtio, jossa unitaarit olivat samanarvoisia katolilaisten, luterilaisten ja kalvinistien kanssa, ja Zápolya on ainoa kuningas, jonka tiedetään hyväksyneen kolminaisuusopin vastaisen uskon. Valitettavasti pian tämän jälkeen 30-vuotias kuningas loukkasi itsensä ollessaan metsästämässä Dávidin ja Biandratan kanssa, ja hän kuoli muutamaa kuukautta myöhemmin.
Hänen seuraajansa katolilainen Stefan Báthory vahvisti säädöksen, joka suojeli tunnustettuja uskontoja, mutta ilmaisi, ettei hän suvaitsisi muita muutoksia. Aluksi Báthory sanoi, että hän hallitsi kansaa, ei kansalaisten omaatuntoa. Pian hän kuitenkin asetti rajoituksia kirjojen painamiselle, joka on merkittävä tapa levittää uskoa. Dávid menetti asemansa, ja muut unitaarit poistettiin hovista ja valtion viroista.
Kun Dávid alkoi opettaa, että Kristusta ei tule palvoa, annettiin määräys, joka kielsi häntä saarnaamasta. Kiellosta huolimatta Dávid piti seuraavana sunnuntaina kaksi saarnaa. Hänet pidätettiin, häntä syytettiin uskonnollisesta ”uudistuksesta”, ja hänelle langetettiin elinkautinen vankeustuomio. Hän kuoli kuninkaallisessa vankityrmässä vuonna 1579. Ennen kuolemaansa Dávid kirjoitti sellinsä seinään: ”Ei paavien miekka – – eivätkä kuoleman kasvot voi totuuden eteenpäinmenoa estää. – – Olen vakuuttunut siitä, että kuolemani jälkeen väärien profeettojen opinkappaleet häviävät.”
Kuninkaallisia opetuksia
Kuningas Zápolya edisti koulutusta sekä sävel- ja kuvataidetta. Hänen elämänsä oli kuitenkin lyhyt, ja hän sairasteli paljon. Hänen hallituskauttaan uhattiin maan sisäpuolelta – hänen päänsä menoksi punottiin juonia ainakin yhdeksän kertaa – ja ulkopuolelta, kun ulkovallat nostattivat kapinoita. Tätä suvaitsevaista kuningasta on usein arvosteltu ankarasti hänen uskonnollisten käsitystensä vuoksi. Eräs vastustaja sanoi myöhemmin, että kuningas ”joutui epäilemättä helvettiin”.
Historioitsija Wilbur auttaa tarkastelemaan asioita oikeasta näkökulmasta: ”Sinä vuonna, jona kuningas János [Zsigmond] julkaisi lopullisen vapauskirjansa, joka takasi täyden uskonnonvapauden jopa kaikkein katkerimmin vastustetuille uudistusmielisille lahkoille, protestanttiset teologit ylistivät edelleen Calvinia siksi, että hän oli polttanut elävältä Servetin, inkvisitio vuodatti protestanttien verta Hollannissa – – ja Englannissa kuluisi vielä 40 vuotta ennen kuin ihmisiä lakattaisiin polttamasta roviolla siksi, että heillä oli vääriä uskonnollisia käsityksiä.”
Muuan kommentoija sanoikin: ”Melkein minkä tahansa mittapuun ja varmasti sen ajan mittapuun mukaan kuningas János Zsigmond oli huomattava hallitsija. – – Hänen hallituskaudelleen oli tunnusomaista suvaitsevaisuus.” Koska hän tajusi, että uskonnollinen rauha palveli hänen valtionsa etuja, hänestä tuli innokas omantunnon- ja uskonnonvapauden puolustaja.
Tämä kauan sitten olemassa ollut pieni valtakunta antaa ajattelemisen aihetta meidän päivinämme, jolloin uskonnollinen suvaitsemattomuus nostaa edelleen rumaa päätään. Transilvania oli todellakin vähän aikaa suvaitsevainen valtakunta suvaitsemattomuuden aikana.
[Alaviitteet]
^ kpl 8 Ks. Herätkää! 22.11.1988 s. 19–22.
[Huomioteksti s. 14]
”Omaatuntoa ei voi painostaa – – vaadimme, että meidän valta-alueellamme tulee vallita omantunnonvapaus.” (Kuningas János Zsigmond Zápolya)
[Kuvat s. 12, 13]
Giorgio Biandrata
Biandratan ja Dávidin valmistaman kirjan sivuja, joilla näkyy kaksi kolminaisuusopin kannattajia järkyttänyttä kuvaa
Ferenc Dávid Turdan valtiopäivillä
[Lähdemerkinnät]
Kaksi kolmiyhteistä Jumalaa esittävää viivapiirustusta: © Cliché Bibliothèque nationale de France, Paris; muut valokuvat: Országos Széchényi Könyvtár
[Kuvan lähdemerkintä s. 14]
Sivut 2 ja 14: Országos Széchényi Könyvtár