Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Viikingit – valloittajia ja siirtokuntien perustajia

Viikingit – valloittajia ja siirtokuntien perustajia

Viikingit – valloittajia ja siirtokuntien perustajia

OLI kesäkuinen päivä vuonna 793. Northumberlandin rannikolla Englannissa pienellä Lindisfarnen saarella, jota kutsutaan myös Pyhäksi, munkit puuhailivat hiljakseen arkisissa askareissaan aavistamatta, että merta pitkin lähestyi ripeää vauhtia sulavalinjaisia, matalia aluksia. Ne liukuivat rannalle, ja maihin harppasi hurjannäköisiä parrakkaita miehiä miekkoineen ja kirveineen. He syöksyivät kohti luostaria ja hyökkäsivät kauhistuneiden munkkien kimppuun aiheuttaen valtaisan verilöylyn. Rosvot veivät mukanaan luostarin kullan, hopean, jalokivet ja muut aarteet. Sitten he käänsivät aluksensa takaisin kohti Pohjanmerta ja katosivat.

Nämä rosvot olivat viikinkejä, ja heidän raakalaismaiset ryöstöretkensä tekivät heidät tunnetuiksi Euroopassa ja aloittivat viikinkiajan. Pian viikingit herättivät niin suurta kauhua, että kautta Englannin kaikui lakkaamatta rukous: ”Pohjanmiesten raivolta vapauta meidät, oi Herra.” *

Keitä viikingit olivat? Miksi he yhtäkkiä ilmaantuivat historian näyttämölle kuin tyhjästä, olivat valokeilassa kolmensadan vuoden ajan ja näyttivät sitten katoavan?

Maanviljelijöitä ja ryöstäjiä

Viikinkien esi-isät olivat germaaneja, jotka parituhatta vuotta ennen viikinkiaikaa alkoivat siirtyä Luoteis-Euroopasta Tanskaan, Norjaan ja Ruotsiin. Esi-isiensä tavoin viikingit olivat maanviljelijöitä, nekin jotka osallistuivat ryöstöretkiin. Skandinavian kylmemmillä seuduilla he toisaalta olivat riippuvaisempia metsästyksestä, kalastuksesta ja valaanpyynnistä. Viikinkikauppiaat elivät isohkoissa yhdyskunnissa, ja niistä käsin he liikennöivät Euroopan kauppareiteillä lujatekoisilla purjealuksillaan. Mistä sitten johtui, että nuo ennestään tuntemattomat ja ilmeisen vaarattomat ihmiset saivat pelottavan maineen vain yhden sukupolven aikana?

Yksi mahdollisuus on liikakansoitus, vaikkakin useiden historioitsijoiden mielestä tämä olisi pitänyt paikkansa vain Länsi-Norjasta, missä viljelysmaata oli niukasti. Eräässä viikingeistä kertovassa kirjassa sanotaan: ”Useimmat ensimmäisistä viikinkisukupolvista tavoittelivat maan sijasta rikkauksia.” (The Oxford Illustrated History of the Vikings.) Näin oli erityisesti kuninkaiden ja päälliköiden laita, jotka tarvitsivat melkoisia tuloja voidakseen säilyttää mahtinsa. Jotkut viikingit ovat voineet lähteä Skandinaviasta pakoon sukuriitoja ja alueellisia sotia.

Eräs syy on voinut olla se, että varakkailla viikinkimiehillä oli tavallisesti useampia kuin yksi vaimo. Niinpä heillä oli paljon lapsia. Kuitenkin yleensä vain esikoispoika sai perinnön, joten muiden sisarusten oli itse pidettävä huolta itsestään. Kirjassa The Birth of Europe kerrotaan, että perinnöttömiksi jääneet pojat muodostivat suuren ja vaarallisen soturien valiojoukon, jonka oli pakko selviytyä omin neuvoin tekemällä joko valloitusretkiä omassa maassa tai ryöstöretkiä vieraisiin maihin.

Viikingeillä oli lisäksi yllätyshyökkäyksiään varten oikeanlainen kulkuneuvo, viikinkilaiva. Historioitsijat kehuvat viikinkilaivaa yhdeksi upeimmista varhaiskeskiajan teknisistä saavutuksista. Koska näissä sulavalinjaisissa aluksissa oli pieni syväys ja käyttövoimana purjeet tai airot, viikingit olivat kaikkien valta-alueeseensa kuuluvien merten, järvien ja jokien valtiaita.

Viikinkien levittäytyminen

Jotkut historioitsijat sanovat, että viikinkiaika alkoi sarastaa 700-luvun puolivälissä juuri ennen viikinkien rynnäkköä Lindisfarneen. Olipa miten tahansa, hyökkäys Lindisfarneen osaltaan toi heidät ihmisten tietoisuuteen. Englannista he suuntasivat Irlantiin ja hyökkäsivät jälleen rikkauksia täynnä oleviin luostareihin. Laivoillaan, jotka olivat täynnä ryöstösaalista ja orjia, viikingit purjehtivat talveksi kotiin. Vuonna 840 he kuitenkin katkaisivat tuon perinteen ja viettivät talven ryöstämillään seuduilla. Dublinin kaupunki Irlannissa oli todellisuudessa alun perin viikinkien erillisalue. Vuonna 850 he alkoivat viettää talvia myös Englannissa, ja heidän ensimmäinen tukikohtansa oli Thamesin suulla sijaitseva Thanetsaari.

Pian Britteinsaarille saapui sekä tanskalaisia että norjalaisia viikinkejä. Tällä kertaa viikinkilaivat eivät kuitenkaan tuoneet rosvo- vaan sotajoukkoja. Jotkin laivat ovat voineet olla pituudeltaan 30 metriä, ja niihin on saattanut mahtua peräti sata soturia. Seuraavina vuosina viikingit valloittivat Koillis-Englannin, joka tultiin tuntemaan nimellä Danelagen, sillä siellä oli vallalla tanskalainen kulttuuri ja laki. Wessexissä Etelä-Englannissa saksilainen kuningas Alfred seuraajineen piti viikinkejä ahtaalla. Mutta vuonna 1016, suuren Ashingtonin taistelun jälkeen ja Wessexin kuninkaan Edmundin kuoltua kristityksi tunnustautuvasta viikinkipäälliköstä Knuutista tuli Englannin yksinvaltias.

Euroopan sydämeen ja vieläkin pitemmälle

Vuonna 799 tanskalaisviikingit alkoivat ryöstellä silloista Friisinmaata, Euroopan rannikkoaluetta, joka ulottuu karkeasti arvioiden Tanskasta Alankomaihin asti. Sieltä he jatkoivat muun muassa Loire- ja Seinejokea pitkin Euroopan sisäosiin ryöstelemään sen kaupunkeja ja kyliä. Vuonna 845 viikingit rosvosivat jopa Pariisia. Frankkien kuningas Kaarle Kaljupää maksoi viikingeille 7000 naulaa (yli 3000 kiloa) hopeaa saadakseen heidät vetäytymään kaupungista. He kuitenkin palasivat ja jatkoivat ryöstelyään Pariisista aina Troyes’han, Verduniin ja Touliin saakka.

Viikingit purjehtivat myös Espanjaan ja Portugaliin, missä he tekivät ensimmäisen muistiinmerkityn ryöstöretkensä vuonna 844. He hävittivät useita pikkukaupunkeja ja ottivat jopa Sevillan tilapäisesti haltuunsa. Eräässä viikinkien elämää tarkastelevassa teoksessa sanotaan: ”Arabialaiset puolustautuivat kuitenkin niin raivokkaasti, että viikinkien hyökkäys kuivui nopeasti kokoon ja heidän joukkonsa olivat vähällä tuhoutua.” (Cultural Atlas of the Viking World.) Kaikesta huolimatta viikingit palasivat vuonna 859 – tällä kertaa 62 laivalla. Tehtyään tuhojaan eri puolilla Espanjaa he suuntasivat Pohjois-Afrikkaan, ja vaikka heidän laivansa olivat ääriään myöten täynnä ryöstösaalista, he purjehtivat edelleen Italiaan ja ryöstivät Pisan ja Linan (silloisen Lunan).

Ruotsista lähteneet viikingit purjehtivat itään halki Itämeren kohti suuria Itä-Euroopan jokia – Olhavaa, Lovatia, Dnepriä ja Volgaa. Näin he saapuivat viimein Mustallemerelle ja Bysantin keisarikunnan vauraisiin maihin. Jotkut viikinkikauppiaat menivät Volgan ja Kaspianmeren kautta jopa Bagdadiin saakka. Lopulta ruotsalaiset viikinkipäälliköt alkoivat hallita suuria Dneprin ja Volgan slaavilaisalueita. Maahan tunkeutujia sanottiin ruseiksi, ja jotkut arvelevat, että tästä on peräisin nimi ”rusien maa”, ”Rossija” (Venäjä).

Islantiin, Grönlantiin ja Newfoundlandiin

Norjalaisviikingit kohdistivat huomionsa moniin ulkomeren saariin. He valloittivat muun muassa 700-luvulla Orkney- ja Shetlandinsaaret ja 800-luvulla Färsaaret, Hebridit ja Itä-Irlannin. Viikinkejä asettui asumaan jopa Islantiin. Sinne he perustivat yleiskäräjät eli alltingin, joka toimii Islannin lakiasäätävänä elimenä vielä tänäkin päivänä. Se onkin länsimaiden vanhin parlamentti.

Vuonna 985 viikinki nimeltä Eerik Punainen perusti siirtokunnan Grönlantiin. Myöhemmin samana vuonna toinen normanni, Bjarni Herjolfsson, lähti Islannista mennäkseen vanhempiensa luokse Grönlantiin. Tuuli sai hänet kuitenkin harhautumaan kurssilta, ja hän purjehti Grönlannin ohi. ”Bjarni oli luultavasti ensimmäinen normanni, joka näki Pohjois-Amerikan”, sanotaan edellä lainatussa viikinkien historiaa käsittelevässä kirjassa (Cultural Atlas of the Viking World).

Luultavasti vuoden 1000 jälkeen Eerik Punaisen poika Leif Eriksson purjehti Bjarnin selonteon perusteella Grönlannista kohti länttä Baffininsaareen ja siitä etelään Labradorin rannikkoa pitkin. Hän tuli niemekkeelle, jonka hän nimesi Vínlandiksi (Viinimaaksi). Hän antoi paikalle nimen siellä luonnonvaraisina kasvavien rypäleiden eli marjojen vuoksi. * Leif vietti siellä talven ja palasi sitten Grönlantiin. Seuraavana vuonna Leifin veli Thorvald johti retkikuntaa Vínlandiin, mutta sai surmansa paikallisten asukkaiden kanssa syntyneessä kahakassa. Muutamaa vuotta myöhemmin 60–160 viikinkiä perusti Vínlandiin siirtokunnan, mutta alkuperäisasukkaiden ja tulokkaiden välisten vihamielisyyksien vuoksi viikingit lähtivät sieltä jo noin kolmen vuoden kuluttua eivätkä enää palanneet. Kului melkein 500 vuotta ennen kuin Englannin palveluksessa oleva italialainen tutkimusmatkailija John Cabot vaati Pohjois-Amerikkaa Englannille.

Viikinkiajan loppu

Viikingit olivat aikakautensa loppuun mennessä luoneet useita uusia poliittisia valtioita, joita Skandinavian dynastiat hallitsivat. Mutta viikingit eivät pysyneet pitkään vierasmaalaisina, sillä monet heistä viimein sulautuivat löytämiinsä kulttuureihin ja omaksuivat jopa niiden uskonnon. Esimerkiksi viikinkipäällikkö Rollo, joka otti haltuunsa osan Ranskan rannikolla sijaitsevasta Normandian alueesta (merkitsee ’normannien [pohjanmiesten] maata’), kääntyi katolilaisuuteen. Yksi hänen jälkeläisistään oli Vilhelm, Normandian herttua. Vuonna 1066 käytiin Hastingsin taistelu, joka nostatti normanni- ja englantilaisviikinkien jälkeläiset toisiaan vastaan, minkä jälkeen voittoisa herttua Vilhelm kruunattiin Englannin kuninkaaksi.

Vilhelm torjui Englannissa viipymättä kaikki skandinaaviset vaikutteet ja pani alulle uuden feodaaliaikakauden, jolloin oli vallalla keskiaikainen ranskalainen hallitusjärjestelmä, maanomistuslaki ja talousjärjestelmä. Niinpä ”jos on valittava viikinkiajan päättymistä osoittava vuosiluku, sellaiseksi sopii 1066”, sanotaan Else Roesdahlin kirjassa Viikingit. 1000-luvulla alkuperäisistä Skandinavian viikinkivaltakunnista tuli lisäksi itsenäisiä valtioita.

Viikinkien historian kolme vuosisataa ovat täynnä toimintaa. Silti kuva pelkistä miekkojaan ja kirveitään heiluttelevista ryöstelevistä raakalaisista ei ole täydellinen. Viikingit osoittivat olevansa myös sopeutuvaisia, sillä he perustivat siirtokuntia kaukaisiin maihin ja jopa sulautuivat paikallisiin kulttuureihin. Maata viljelevät viikingit asettuivat pysyvästi aloilleen, ja ne, jotka toimivat hallitsijoina, istuivat vieraiden maiden valtaistuimilla. Viikingit osoittautuivat tosiaankin paitsi taitaviksi merenkulkijoiksi ja miekankäyttäjiksi myös kyvykkäiksi maanviljelijöiksi ja poliitikoiksi.

[Alaviitteet]

^ kpl 3 Skandinavian ulkopuolella viikinkejä kutsuttiin tavallisesti pakanoiksi, tanskalaisiksi, pohjanmiehiksi tai normanneiksi. Koska useimmat nykyiset historioitsijat sanovat kaikkia viikinkiajan skandinaaveja ”viikingeiksi”, käytämme tuota nimitystä myös tässä kirjoituksessa. Sanan ”viikinki” alkuperä on hämärän peitossa.

^ kpl 20 L’Anse aux Meadows’ssa Newfoundlandin pohjoiskärjessä on turveseinäisiä pohjoismaisia rakennuksia. Ne on entistetty arkeologisten todisteiden perusteella, joita alueelta löydettiin 1960-luvun alussa. Todisteet viittaavat siihen, että seudulla on ollut viikinkejä tuhat vuotta sitten, mutta epävarmaa on, kuuluiko alue legendaariseen Vínlandiin. (Ks. Herätkää! 8.7.1999.)

[Tekstiruutu s. 27]

VIIKINKIEN USKONTO

Viikingit palvoivat monia tarunomaisia jumalia, joita olivat muun muassa Odin, Tor, Frej, Freja ja Hel. Viisauden ja taistelun jumala Odin oli ylijumala. Hänen vaimonsa oli nimeltään Frigg. Tor oli jättiläisten tappaja ja tuulen ja sateen haltija. Frej oli moraaliton rauhan ja hedelmällisyyden jumala ja hänen sisarensa Freja taas rakkauden ja hedelmällisyyden jumalatar. Hel oli manalan jumalatar.

Englannissa ja joissakin muissa kielissä joidenkin viikonpäivien nimet perustuvat pohjoismaiseen mytologiaan. Tiistai on saanut nimensä Tyr-jumalan mukaan (ruotsiksi tisdag). Keskiviikko on Odinin (tai Wodanin) päivä (ruotsiksi onsdag), torstai on Torin päivä (ruotsiksi torsdag) ja perjantai on Friggin päivä (ruotsiksi fredag).

Viikinkien jumalat hankkivat oletettavasti palvojiensa tapaan vaurautensa varastelemalla ja käyttämällä uhkarohkeita ja petollisia keinoja. Odin lupasi, että niillä, jotka kuolisivat urheasti taistelussa, olisi paikka Asgårdin taivaallisessa valtakunnassa (jumalten kodissa), suuressa Valhallan salissa. Siellä he voisivat juhlia ja taistella sydämensä halusta. Yläluokkaan kuuluvat viikingit pantiin usein hautaan veneessä, tai heidän hautaansa oli aseteltu kiviä veneen muotoon. Mukaan laitettiin myös ruokaa, aseita, koriste-esineitä, teurastettuja eläimiä ja kenties jopa tätä varten uhrattu orja. Kuningattaren palvelustyttö saatettiin haudata yhdessä emäntänsä kanssa.

Sarvellinen kypärä, joka usein yhdistetään viikinkeihin, on peräisin ajalta yli tuhat vuotta ennen viikinkejä, ja sitä käytettiin ilmeisesti vain juhlamenoissa. Viikinkisoturit käyttivät yksinkertaisia kartionmuotoisia metalli- tai nahkakypäriä, mikäli käyttivät kypäriä lainkaan.

[Kartta s. 26]

(Ks. painettu julkaisu)

VIIKINKIEN LEVITTÄYTYMINEN

NORJA

ISLANTI

GRÖNLANTI

Baffininsaari

Labrador

Newfoundland

TANSKA

ENGLANTI

IRLANTI

ALANKOMAAT

RANSKA

PORTUGALI

ESPANJA

AFRIKKA

ITALIA

RUOTSI

VENÄJÄ

Kaspianmeri

Bagdad

UKRAINA

Mustameri

Istanbul

[Lähdemerkintä]

Mountain High Maps® Copyright © 1997 Digital Wisdom, Inc.

[Kuva s. 24]

Viikinkilaivan jäljennös

[Lähdemerkintä]

Sivut 2 ja 24: Antonion Otto Rabasca; Gunnar Eggertsonin luvalla

[Kuvat s. 25]

Viikinkiajan sotavarusteita

Viikinkikypärä

[Lähdemerkintä]

Sotavarusteita ja kypärä: esineet näytteillä National Antiquities -museossa Tukholmassa Ruotsissa

[Kuva s. 27]

Leif Eriksson