Rajusti purkautuvasta tulivuoresta rauhalliseksi saareksi

 KUN laivamme kaartaa viimeisen kerran ennen saapumistaan Santorinin saaren satamaan Kreikassa, eteemme aukeaa henkeäsalpaava maisema. Korkea, uhkaavan näköinen kallioseinämä kohoaa edessämme lähes 300 metrin korkeuteen merenpinnasta. Valkoiset talot hohtavat jyrkänteiden reunoilla. Saaren poikkeuksellinen muoto, saarille tyypillisten hiekkarantojen puuttuminen ja ulkonevat kalliot tuntuvat viittaavan siihen, että täällä on tapahtunut jotakin poikkeuksellista. Ja onkin. Santorini on purkautuneesta tulivuoresta jäljelle jäänyt itäinen puolikas, ja laivamme kulkee vesillä, jotka ovat täyttäneet sen kraatterin.

Saari syntyy

Ennen muinoin Santorinin saari – joka nykyään tunnetaan myös nimillä Santorin ja Thira – oli nimeltään Strongyli, ’pyöreä’. Ja pyöreä se olikin. Asiantuntijoiden mukaan saaren muoto kuitenkin muuttui voimakkaassa tulivuorenpurkauksessa lähes 3500 vuotta sitten. Valtava räjähdys ilmeisesti avasi saaren keskustaan leveän kalderan eli haudan, joka täyttyi nopeasti merivedellä.

Jotkut tulivuorten tutkijat arvelevat, että räjähdys kuului aina Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa saakka ja se kaatoi rakennuksia jopa 150 kilometrin päässä. Tukahduttava tuhkasuihku on heidän mukaansa varmasti peittänyt auringon useiden päivien ajaksi koko Välimeren alueella. Kaikkiaan 80 neliökilometriä saarta lensi taivaan tuuliin tai vajosi mereen. Kaikki elämä sammui saarelta.

Aikanaan Strongylin jäännöksille muutti asukkaita mantereelta, ja saari sai nimekseen Kallisti, ’hyvin kaunis’. Tulivuorella uudisasukkaiden elämä lepäsi kuitenkin kirjaimellisesti epävarmalla pohjalla. Vuosien 198 eaa. ja 1950 ya. välillä sattui 14 purkausta. Sitten maanjäristys tuhosi saarelta monia taloja vuonna 1956. ”Maa vapisi ja tutisi kuin hyytelö”, kertoo Kyra Eleni, iäkäs nainen, joka koki  tuon katastrofin. ”Kotitaloni pihan edustalla jyrkänteen reunalla oli sorakäytävä. Yhtäkkiä se suistui mereen, ja talo jäi lähes roikkumaan ilmaan! Meidän piti jättää se ja rakentaa uusi talo tukevammalle perustalle.”

Raunioituneet kylät rakennettiin nopeasti uudelleen, suurelta osin ulkomaalaisten voimin. Nykyään Santorinissa käy tuhansia turisteja joka kesä. Alkuperäisestä tulivuorisaaresta ovat jäljellä myös pienempi saari Thirasia ja asumaton luoto Aspronisi.

Santorinin kraatterilahden keskellä on vielä kaksi tuliperäistä pikkusaarta: Nea Kameni ja Palaia Kameni. Näillä hiljattain muodostuneilla pikkusaarilla on yhä tuliperäistä toimintaa, kun ”nukkuva jättiläinen” silloin tällöin herää ja sylkee sisuksistaan savujuovia. Santorinin muoto muuttuu alituiseen, ja siksi sen karttakin täytyy aika ajoin piirtää uudestaan.

Elämää jyrkänteen reunalla

Kraatterilahden reunalla ei ole rinteitä, vaan ainoastaan jyrkänteitä. Äkkijyrkkä maasto tarjoaa saarelaisille mahdollisimman  yksinkertaisen ratkaisun talonrakennukseen: kaiva maaperään vaakasuora tunneli, rakenna sen suulle seinä ja muuta sisään. Suurin osa kraatterilahden puoleisista kodeista on hakattu kallioon.

Tällaisen kodin edessä on aina piha eli terassi, jolta aukeaa näkymä kraatterilahdelle. Alemman talon katto on ylemmän talon pihana. Terasseilta voi seurata upeita auringonlaskuja ja ihailla purppuranpunaista aurinkoa, kun se hitaasti ja ylväästi katoaa horisonttiin. Joillakin pihoilla on myös pieni keittiö, kanala tai kaksi sekä ruukkuja tuoksuvine yrtteineen ja kukkineen.

Hyvin tyypillistä näille kylille yleensä on se, että niissä ei ole ensimmäistäkään suoraa linjaa. Eivät edes holvikaaret ole symmetrisiä. Tämä umpimähkäisten viivojen ja kaarien runsaus ja niistä syntyvät mitä kummallisimmat muodot antavat talorykelmille pehmeää kodikkuutta, joka tuntuu yllättävältä näin karulla ja rosoisella saarella.

Santorini on hyvin kuiva. Vettä saadaan ainoastaan keräämällä sadevettä talteen. Pintamaa on kuitenkin hedelmällistä, ja niinpä saaren sisäosan pienillä pelloilla viljellään erilaisia hyötykasveja.

Niin turistin kuin paikallisen asukkaankin silmissä Santorini on ainutlaatuinen ja upea todiste maapallon kauneudesta.

[Tekstiruutu s. 18]

YHTEYS ATLANTIS-TARUUN

Taru kadonneesta Atlantiksesta on saattanut syntyä Egyptissä. Se tallennettiin klassiseen kreikkalaiseen kirjallisuuteen, ja keskiajalla se tuli uudestaan esiin arabimaantieteilijöiden muistitiedon mukana. Atlantis oli manner, saari tai kaupunki, joka luultavasti upposi mereen maanjäristyksissä ja tulvissa. Jotkut arkeologit ovat esittäneet, että taru juontaisi juurensa Santorinin tulivuorenpurkauksesta.

Saaressa vuonna 1966–67 alkaneet kaivaustyöt toivat päivänvaloon minolaisen vauraan, kuninkaallisen kaupungin, joka oli hautautunut tuliperäisen jätteen alle ja säilynyt samanlaisena kuin se oli purkauksen hetkellä. Asukkaat olivat ilmeisesti havainneet vaaran hyvissä ajoin ja ehtineet paeta alueelta. Jotkut tutkijat uskovat, että heidän haluttomuutensa myöntää loistavan kaupunkinsa menetys synnytti tarun Atlantiksesta, jonka elämä olisi jatkunut kukoistavana meren pohjassa.

[Kuva s. 16]

Santorini

[Kuva s. 17]

Jehovan todistajat nauttivat saarnaamisesta Santorinissa

[Kuva s. 18]

Näkymä Egeanmerelle Santorinin terasseilta