Lukijoiden kirjeitä
Lukijoiden kirjeitä
Paino. Haluan kiittää teitä sydämeni pohjasta kirjoituksesta ”Nuoret kysyvät: miten saisin ajatukseni irti painostani?” (22.5.1999). En ole vähään aikaan pystynyt ajattelemaan muuta kuin vartaloani ja painoani. Häpeän itseäni, kun katson peiliin, ja uskallan hädin tuskin enää käydä vaa’alla. Tajusin kuitenkin tämän kirjoituksen luettuani, että merkitystä on sillä, mitä ihminen on sisäisesti.
L. R., Ranska
Arvoa Jumalan silmissä. Tunnen itseni usein masentuneeksi ja arvottomaksi, ja joskus ajattelen, että minun ei pitäisi olla kokoaikainen evankelista, koska se, mitä teen, ei riitä. Kirjoitus ”Raamatun näkökanta: sinulla on arvoa Jumalan silmissä!” (8.6.1999) teki oloni paljon paremmaksi. Se auttoi minua näkemään, että Saatana yrittää kovasti saada meidät tuntemaan tuolla tavoin, jotta lakkaisimme palvelemasta Jehovaa.
L. W., Kanada
Kirjoitus oli erittäin lohduttava. Minusta on tähän saakka tuntunut siltä, että Jehova ei kuuntele rukouksiani. Mutta nyt kun olen lukenut kirjoituksen, luotan enemmän Jehovaan ja itseeni. Julkaiskaa edelleenkin tällaisia lohduttavia kirjoituksia.
R. V. T., Belgia
Sisimmässäni on arpia tuskallisista kokemuksistani – erehdyksistä, jotka riistivät itsekunnioitukseni. Nyt suhteeni Jehovaan ja tieto siitä, että hänen rakkautensa ylittää ihmisen käsityskyvyn, antaa minulle onnellisuuden ja turvallisuuden tunteen.
V. S. C., Brasilia
Kuuntelin juuri kirjoituksen nauhalta. Olen ollut sokea noin 44 vuotta enkä ole koskaan pitänyt itseäni kovin suuressa arvossa, en edes sen jälkeen, kun minut kastettiin kristityksi. Tämä kirjoitus liikutti minua syvästi. Kiitän Jumalaa hyvin paljon siitä, että hän ei suhtaudu meihin samalla tavoin kuin me itse.
A. K., Italia
Olen kärsinyt kielteisistä tunteista. Mutta tätä kirjoitusta lukiessani minusta tuntui kuin Jehova olisi puhunut minulle lempeästi. On vaikea muuttaa ajattelutapaansa, mutta yritän muistaa kirjoituksessa olleen ajatuksen: ”Jehova on rakastavan vanhemman tavoin ’lähellä’, aina valppaana, tarkkaavaisena ja valmiina auttamaan (Psalmit 147:1, 3).”
K. F., Japani
Vammaisuudet. Istun suurimman osan ajastani pyörätuolissa. Vaimollani on krooninen väsymysoireyhtymä, ja hän kärsii syvästä masennuksesta. Kirjoitussarja ”Toivoa vammaisille” (8.6.1999) osoitti, että suru on normaali reaktio vakavaan menetykseen. Myös kuvat, joita oli kirjoituksessa ”Kun kaikenlaiset vajavuudet häviävät”, tekivät tulevaisuudessa tapahtuvan vajavuuksiemme parantumisen minulle todellisemmaksi.
C. W., Yhdysvallat
Menetin vasemman jalkateräni onnettomuudessa ollessani vasta nelivuotias. Kirjoitussarja on auttanut minua selviytymään toistuvista masennuskausistani. Jatkakaa edelleen hyvää työtänne, jota teette, kun taistelette ennakkoluuloja vastaan.
A. J. T. P., Brasilia
Ihmisten täytyy saada tietää, että vammaisilla on tunteet kuten kaikilla muillakin ja että mekin voimme pahoittaa mielemme ja toisinaan myös pahoitamme. Joskus ihmiset katsovat meitä kuin joitakin kummajaisia ja esittävät karkeita kommentteja tai kohtelevat meitä kuin ilmaa. Vammaiset eivät ole typeriä, laiskoja eivätkä avuttomia. Jos tilaisuus annetaan, monet meistä osaavat valmistaa ruokaa, siivota, tehdä ostoksia, kasvattaa perheen, hoitaa työnsä ja jopa ajaa jollakin kulkuneuvolla. Eräs asia, joka on auttanut minua jaksamaan, on se, että olen saanut tietoa Jehovasta ja hänen tavastaan kohdella ihmisiä rakkaudellisesti ja lempeästi. En ole vielä Jehovan todistaja, mutta toivon, että minusta jonain päivänä tulee.
A. G., Yhdysvallat