Sinetit olivat pieniä, kaiverrettuja välineitä ja niitä käytettiin kuvioiden painamiseen. Kuvio painettiin yleensä pehmeään saveen tai vahaan. Muinoin valmistettiin monenmuotoisia sinettejä: kartion, neliön, lieriön ja jopa jonkin eläimen pään muotoisia. Sinetöinnillä voitiin osoittaa omistusoikeus tai vahvistaa jokin asiakirja aidoksi. Sinetöinnillä voitiin myös sulkea säkkejä tai kulkuaukkoja, kuten esimerkiksi ovia ja hautojen sisäänkäyntejä.

 Sinettejä muotoiltiin monenlaisista materiaaleista: luusta, kalkkikivestä, metallista, korukivistä tai puusta. Joskus sinettiin kaiverrettiin sen omistajan ja hänen isänsä nimet. Joihinkin sinetteihin merkittiin sen omistajan arvonimi.

 Kun asiakirja todistettiin aidoksi, se suljettiin savella, vahalla tai muulla pehmeällä aineella ja tämän jälkeen sinetin omistaja painoi sinettinsä ainetta vasten (Job 38:14). Aineen kovetuttua sinetöinti vaikeuttaisi asiakirjan peukalointia.

 Sinetin omistaja saattoi antaa sinettinsä jollekulle toiselle. Tehdessään näin omistaja antoi myös määräysvaltansa kyseiselle henkilölle. Esimerkkinä tästä on muinaisen Egyptin faraon ja patriarkka Jaakobin pojan Joosefin tapaus. Joosef oli ollut orjana Egyptissä ja myöhemmin hän joutui epäoikeudenmukaisesti vankilaan. Aikanaan farao kuitenkin vapautti Joosefin ja korotti hänet pääministerin asemaan. Raamattu kertoo: ”Sen jälkeen farao otti sinettisormuksensa kädestään ja pani sen Joosefin käteen.” (1. Mooseksen kirja 41:42.) Koska sinettisormuksessa oli virallinen leima, Joosefilla oli nyt täysi valtuutus työnsä suorittamiseen.

 Muinaisen Israelin kuningatar Isebel käytti miehensä sinettiä juoniessaan Nabotin murhan. Kuningas Ahabin nimissä hän kirjoitti kirjeitä tietyille vanhimmille ja pyysi heitä syyttämään viatonta Nabotia Jumalan kiroamisesta. Isebel käytti kuninkaan sinettiä kirjeiden sinetöimiseen ja onnistui ilkeässä juonessaan (1. Kuninkaiden kirja 21:5–14).

 Persian kuningas Ahasveros käytti sinettisormustaan vahvistaakseen viralliset käskynsä (Ester 3:10, 12).

 Raamatunkirjoittaja Nehemia toteaa, että Israelin ruhtinaat, leeviläiset ja papit osoittivat hyväksyvänsä kirjoitetun sopimuksen vahvistamalla sen sineteillään (Nehemia 1:1; 9:38).

 Raamatussa kerrotaan kahdesta tapauksesta, joissa sinettejä käytettiin sisäänkäynnin sulkemiseen. Kun profeetta Daniel heitettiin leijonien luolaan, ”tuotiin kivi, joka asetettiin luolan suulle”. Tämän jälkeen kuningas Dareios, meedialaisten ja persialaisten kuningas, ”sinetöi sen sinettisormuksellaan ja ylimystensä sinettisormuksella, niin ettei Danielin asiassa voitaisi muuttaa mitään” (Daniel 6:17).

 Kun Jeesus haudattiin, haudan sisäänkäynti suljettiin kivellä ja Jeesuksen viholliset ”varmistivat haudan sinetöimällä kiven” (Matteus 27:66). Jos kyseessä oli roomalaisen viranomaisen virallinen sinetti, siinä tapauksessa ”sinettinä käytettiin savea tai vahaa, jolla peitettiin kiven ja haudan sisäänkäynnin väliin jäävä rako” toteaa David L. Turnerin laatima Raamatun selitysteos.

 Koska muinaiset sinetit voivat valaista menneitä tapahtumia, arkeologit ja historioitsijat ovat niistä hyvin kiinnostuneita. Itse asiassa sinettien tutkimisesta, sigillografiasta, on tullut tärkeä tieteenala.