Me noudatamme tarkasti Raamattua, kun vietämme Herran illallista, jota sanotaan myös ”Herran ehtoolliseksi”, ”Herran ateriaksi” ja Jeesuksen kuoleman muistojuhlaksi (1. Korinttilaisille 11:20; Kirkkoraamattu 1776, Kirkkoraamattu 1992). Monet tämän juhlan viettoon liittyvät uskonkäsitykset ja tavat, jotka ovat yleisiä muissa uskontokunnissa, eivät perustu Raamattuun.

 Herran illallisen tarkoitus on muistaa Jeesusta ja osoittaa kiitollisuutta sitä uhria kohtaan, jonka hän antoi ihmisten puolesta (Matteus 20:28; 1. Korinttilaisille 11:24). Herran illallisen vietto ei ole sakramentti eli sellainen uskonnollinen toimitus, joka koituisi ihmiselle jollain tavalla ansioksi, esimerkiksi siten että hän saisi osakseen armon tai syntien anteeksiannon. a Raamattu opettaa, että synnit voi saada anteeksi vain uskomalla Jeesukseen, ei jonkin uskonnollisen seremonian välityksellä (Roomalaisille 3:25; 1. Johanneksen kirje 2:1, 2).

 Jeesus käski opetuslapsia viettämään Herran illallista, mutta hän ei nimenomaisesti sanonut kuinka usein (Luukas 22:19). Jotkut ajattelevat, että sitä tulee viettää kuukausittain, kun taas toiset viettävät sitä viikoittain, päivittäin, useita kertoja päivässä tai niin usein kuin siltä tuntuu. b Seuraavassa esitetään kuitenkin joitain huomionarvoisia seikkoja.

 Jeesus pani alulle Herran illallisen vieton samana päivänä kuin oli juutalainen pääsiäinen eli pesah, ja hän kuoli myöhemmin tuona samana päivänä (Matteus 26:1, 2). Tämä ei ollut sattumaa, sillä Jeesuksen uhria verrataan Raamatussa pesah-lampaaseen (1. Korinttilaisille 5:7, 8). Juutalaiset viettivät pesahia kerran vuodessa (2. Mooseksen kirja 12:1–6; 3. Mooseksen kirja 23:5). Samoin varhaiskristityt viettivät Jeesuksen kuoleman muistojuhlaa kerran vuodessa, ja Jehovan todistajat noudattavat tätä Raamattuun perustuvaa mallia. c

 Jeesuksen asettama malli auttaa määrittämään, minä päivänä ja mihin aikaan päivästä Herran illallista tulee viettää. Hän pani alulle kuolemansa muistojuhlan vieton auringonlaskun jälkeen 14. nisankuuta vuonna 33 Raamatun aikoina käytetyn kuukalenterin mukaan (Matteus 26:18–20, 26). Vietämme Jeesuksen kuoleman muistojuhlaa joka vuosi tuona päivänä, kuten varhaiskristityt viettivät. d

 Vaikka vuonna 33 nisankuun 14. päivä oli perjantai, muistojuhlan vuosipäivä osuu eri vuosina eri viikonpäiville. Määritämme nisankuun 14. päivän samalla tavalla kuin se määritettiin Jeesuksen aikana sen sijaan että soveltaisimme menetelmää, jota käytetään laadittaessa nykyistä juutalaista kalenteria. e

 Kun Jeesus asetti uuden juhlan, hän käytti happamatonta leipää ja punaviiniä, joita oli jäänyt jäljelle pesah-aterialta (Matteus 26:26–28). Tämän esimerkin mukaisesti käytämme leipää, jossa ei ole hapatetta eikä mitään mausteita. Tarjolla oleva viini on tavallista punaviiniä, ei makeutettua, väkevöityä tai maustettua viiniä eikä rypälemehua.

 Jotkin uskontokunnat käyttävät leipää, jossa on hapatetta tai hiivaa, mutta hapate kuvaa Raamatussa usein syntiä ja turmelusta (Luukas 12:1; 1. Korinttilaisille 5:6–8; Galatalaisille 5:7–9). Niinpä vain sellainen leipä, jossa ei ole hapatetta eikä muita lisättyjä ainesosia, on sopiva vertauskuva Kristuksen synnittömästä ruumiista (1. Pietarin kirje 2:22). Ei ole myöskään Raamatun mukaista korvata viiniä käymättömällä rypälemehulla. Jotkin kirkot toimivat näin, koska ne vastoin Raamatun opetusta kieltävät täysin alkoholin käytön (1. Timoteukselle 5:23).

 Happamaton leipä ja punaviini, joita tarjotaan muistojuhlassa, ovat vertauskuvia Kristuksen lihasta ja verestä. Ne eivät ihmeen välityksellä muutu hänen kirjaimelliseksi lihakseen ja verekseen tai yhdisty niihin, kuten jotkut ajattelevat. Harkitse seuraavia raamatullisia näkökohtia, joihin näkemyksemme perustuu.

•   Jos Jeesus olisi pyytänyt opetuslapsia juomaan hänen vertaan, hän olisi kannustanut heitä rikkomaan Jumalan lakia, joka käski karttamaan verta (1. Mooseksen kirja 9:4; Apostolien teot 15:28, 29). Tämä ei ole mahdollista, sillä Jeesus ei olisi koskaan neuvonut toisia rikkomaan veren pyhyyttä koskevaa Jumalan lakia (Johannes 8:28, 29).

•   Apostolit eivät olisi voineet kirjaimellisesti juoda Jeesuksen verta, sillä hän oli vielä elossa eikä hänen vertaan ollut vielä vuodatettu (Matteus 26:28).

•   Jeesus uhrasi itsensä ”kerran kaikiksi ajoiksi” (Heprealaisille 9:25, 26). Mutta jos leipä ja viini muuttuisivat Herran illallisen aikana Jeesuksen lihaksi ja vereksi, näiden vertauskuvien nauttijat ikään kuin uhraisivat hänet yhä uudelleen.

•   Jeesus sanoi, että ”tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni” eikä ”minut uhrataksenne” (1. Korinttilaisille 11:24).

 Ne jotka uskovat transsubstantiaatioon – siihen että leipä ja viini muuttuvat Jeesuksen kirjaimelliseksi ruumiiksi ja vereksi – perustavat käsityksensä joidenkin Raamatun jakeiden sanamuotoon. Esimerkiksi monien raamatunkäännösten mukaan Jeesus sanoi viinistä: ”Tämä on minun vereni.” (Matteus 26:28, Kirkkoraamattu 1992.) Nämä Jeesuksen sanat voidaan kuitenkin kääntää myös seuraavasti: ”Tämä merkitsee minun vertani”, ”Tämä edustaa minun vertani”, ”Tämä tarkoittaa minun vertani”. f Kuten Jeesuksella oli tapana, hän käytti tässä metaforaa eli vertaukseen perustuvaa kielikuvaa (Matteus 13:34, 35).

 Kun Jehovan todistajat viettävät Herran illallista, vain hyvin harvat heistä nauttivat leipää ja viiniä. Miksi?

 Jeesuksen vuodatetun veren välityksellä saatettiin voimaan ”uusi liitto”, joka korvasi Jehova Jumalan ja muinaisen Israelin kansan välisen liiton (Heprealaisille 8:10–13). Ne jotka ovat tässä uudessa liitossa, nauttivat muistojuhlassa tarjottavaa leipää ja viiniä. Tähän liittoon eivät kuulu kaikki kristityt vaan ainoastaan ne, jotka Jumala on erityisesti kutsunut. (Heprealaisille 9:15; Luukas 22:20.) He tulevat hallitsemaan taivaassa Kristuksen kanssa, ja Raamatun mukaan tämän kunniakkaan tehtävän saa vain 144000 ihmistä (Luukas 22:28–30; Ilmestys 5:9, 10; 14:1, 3).

 Kristuksen kanssa hallitsemaan on kutsuttu vain ”pieni lauma”, kun taas valtaosa meistä toivoo kuuluvansa siihen ”suureen joukkoon”, joka saa elää ikuisesti maan päällä (Luukas 12:32; Ilmestys 7:9, 10). Vaikka ne, joilla on maanpäällisen elämän toivo, eivät nauti muistojuhlassa tarjottavaa leipää ja viiniä, he ovat tilaisuudessa läsnä, koska he ovat kiitollisia uhrista, jonka Jeesus antoi ihmisten puolesta (1. Johanneksen kirje 2:2).